tiistai 21. marraskuuta 2017

Nallet ennen ja jälkeen korjauksen

Antero, Ari, Alma, Aatos ja Armas
Keväällä tämä nallekatras tuli minulle korjattavaksi.
Kesä ja syksy olivat niin kiireisiä, että lopullisesti sain nallet kuntoon
tässä loppusyksystä.
Puhdistaminen aiheutti päänvaivaa, mutta lopulta löysin siihen keinon.
Kaikille nalleille tuli lisää täytettä ja monenmoisia korjauksia.
Silmiä, korvia, kirsua, kynsiä, paikkauksia...
Lopputulos oli mielestäni kohtuuhyvä...


Antero kohennuksen jälkeen.
Anterolle jäi alkuperäinen kirsu, se ei halunnut luopua omastaan.
Kuului olevan niin iso osa identiteettiä...
Kyllä tästä on hyvä jatkaa nallen elämää!


Uudestisyntynyt Ari.
Jämäkkä ja mietteliäs nallevanhus.


Alma, neitonen.
Se sai muun muassa uuden korvan ja kaksikin puhdistuskertaa...
Äänilaite toimi kaikkien hoitokertojen jälkeen edelleen!
Ikäneito porskuttaa tästä eteenpäin vauhdilla.


Aatoksen hiukan kettumainen olemus pitkine kuonoineen sai nallemaisemman ilmeen.
Uusilla silmillä näkee paljon paremmin eteensä.
Yllätysyllätys;  Aatoksen täytteenä olikin jonkinmoista styroksrouhetta!
Sinne vain lisäksi puulastua ja villaa ja hyvin nalle pulskistui!


Armas, katraan viimeinen kookas nallevanhus.
Mahtavia nalle-persoosia olivat kaikki!
Jokaisen nallen korjauksen jälkeen tulee syvä huokaus ja tyytyväinen mieli,
että sai loihdittua nallelle "elinaikaa" lisää!

Ylpeäsi vanhat!

Nallet ovat matkanneet jo takaisin kotiinsa Hämeenlinnan seutuville.
Toivottavasti niistä on ylen paljon iloa omistajalleen.
Nallenkorjaaja kiittää seurasta ja vierailusta!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Sunnuntai


Vähän valoa pimeyteen.
NeitiKevät paistattelee senkin päällä Pentikin lasipallojen valossa.
Sen verran sähköistä ilmettä sallin tupaan!

Lumet (monennetko jo?) häviävät maisemasta hiljalleen.
Tänään on "Liisan liukkaat";
ja kyllä sivutiet ovatkin osittain jäällä ja ravalla päällystetyt.
Karjalaisen haku polkupyörällä aamuhämärissä piti tehdä kieli keskellä suuta!

Hyvä päivä tehdä nallea!
Ja myös kaikenlaista muuta.
Imuri on hyökkäysvalmiina eteisen lattialla.
Ihme, ettei se ole jo toimittanut tehtäväänsä.
Nuorison eilinen pitsanteko siirrätti siivouksen.

Valon pilkahduksia jokaiselle,
nautitaan marraksen mahdollisuuksista!

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Vähän venähti

Ystävän nalle Veikka ja Aurora Jaurakkajärven hyisellä rannalla.


Joskus käy niin, kuin ei ollut aikonut.
Viikonloppureissu venähti pitkäksi, kun auton laturi sanoi yhteistyösopimuksensa irti.
Tuli kolmen päivän ylimääräinen irtiotto kiireestä...
Nyt pitäisi jollain järjellisellä tavalla ottaa rästit kiinni?


perjantai 10. marraskuuta 2017

Tunnelma-muisteluita osa 1


Hossan kansallispuisto.
Pikku-Hossa; pieni ja tunnelmallinen mökki Hossan kansallispuiston alueella.
Kapea niemenkärki, jossa tämä 50-luvulla rakennettu hirsimökki nakottaa
suurten mäntyvanhusten kainalossa.

Ikkunoista avautui tämmöiset maisemat.
Ranta oli todellakin kolmen metrin päässä mökistä!
Konsta ja Eetu vartosivat pöydän kulmalla kynttilänvalossa aamun valkenemista.
(Kuva on napattu ihan kännykkäkameralla...)

Olikohan se juuri tämä aamu, kun hiirulainen herätti minut tyynyn kupeessa liikahdellen
ja karkotti totaalisesti loputkin unenrippeet...
Sitä edelsi jo kaksi ylösnousua ja tiirailua lampun valossa,
että missä hitossa se nakertelee jotain luvatonta!
(Päivällä se paljastui; seinällä roikkuneen kangaskassin pähkinät hiiren suureksi herkuksi... YÄK!!)

Kahvinkeitto aamun pimeydessä asetti jälleen elämän suuret ja pienet mittasuhteet kohdilleen!!

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

On niin marraskuista


Ensilumi on sulanut pois
ja maisema tököttää marraskuisen paljaana.

Hetken kauneus löytyy läheltä ja ihan pienestä.
Vaikkapa kuusenneulasesta.
Aamuhämärästä ja kynttilän valosta.

Iloa tähän päivään!


maanantai 6. marraskuuta 2017

Pumpulikirkko; paras kirkko

Pohjois-Savon Rautavaaralla sijaitsee varmasti yksi kauneimmista metsäkirkoista.
Tein Pyhäinpäivänä pikavisiitin Rautavaaralle.
Äiti-immeinen iski päälle, kun kuopus kyseli halukkuutta tulla hakemaan hänet kotiin
opiskelu-viikonlopusta...
Siellä "keskellä ei mitään" on Suomen Nuorisokeskuksen leirikeskus Metsäkartano.
Hulppeat rakennukset kauniissa metsäisessä maisemassa saa ensikävijän hieraisemaan silmiään...

 Kyltti "Pumpulikirkko" houkutteli meitä poikkeamaan muutaman kilometrin piston sivuun.
Parkkipaikalta oli 1.3 km polku kohteeseen.
Meinasi kyllä usko loppua jo kesken, että vieläkö se polku vain jatkuu...
Lumisessa maastossa polun seuraaminen oli haastavaa. Puihin  oli kyllä merkitty polkutäpit.

Kävellessä mietimme, että minkäköhänlainen kirkko siellä metsän keskellä odottaa.
Kyltissä oli kyllä lisäksi "Hiidenkirnu", mutta sehän jäi huomaamatta...
Mistäpä lie nimensä saanut, Pumpulikirkko, - muusta kuin ympäröivästä metsästä!

 Siinäpä pysähdyt ihminen; vuonna 2017!

 Kirkkosalin oviaukko näyttää tältä sulavien lumien tippuessa kuusten oksilta niskaan.

 Katto korkealla.

 Termospullosta nautitut kahvit ruisleipien kera maistuivat
kirkkokansalle!

 Pumpulikirkon urut.
Konstalle päätyi papin osa.
Lauloimme Finlandian...
Kaipa kuukkelit sen kuulivat!

 Pumpulikirkon ovi on leveä ja kaikki ovat sinne tervetulleita.

 Konsta löysi sammalta peppunsa alle.

 Hämärtyvässä iltapäivässä oli jotain maagista voimaa...

 Hiidenkirnun pohjalla oleva vesi oli jäätynyt,
ja sydämelliset terveiset odottivat kulkijaa.

 Paras kirkko!
 Pyhäinpäivän tunnelmissa.

 Kannatti patikoida.
Kesällä kohde olisi täysin erilainen kaikessa runsaassa vihreydessään.
Ehkäpä palaamme sinne joskus.

Metsätien varrella oli käynnissä hirvenmetsästys.
Saalistakin saivat juuri ennen meidän pois lähtöämme.
Hirvikanta pienenee ja oikein hyvä niin.