perjantai 14. toukokuuta 2021

Ja äkkiä tuli kesä

Yhdessä päivässä tuli kesä.
Valkovuokot olivat odottaneet nuput valmiina avautumaan. 
Valkoinen vuokkojen kauneus pysähdyttää... vuodesta toiseen. 

Kesältä tämä tuntuu, villasukat on saanut heittää pois ainakin hetkellisesti.
Konsta. Valkovuokot. Kesä.
Vihreys valtaa.
Kynnöspelto kuivahtaa vielä hetken, sitten kylvetään kauraa.
Pelloilla on täysi tohina päällä. Viljelijöiden kiireisin vuodenaika.

tiistai 11. toukokuuta 2021

Jokohan se kesä antautuu...

Jokohan nämä ovat viimeiset lumikuvat ennen kesää, kesää odotellessa?!
Lauantaina kävimme tyttären kanssa Lieksassa. Metsässä. Nokipannukahvilla. Hengittämässä metsää. Käveleksimässä.
Takatalven lumet olivat siellä sulamatta.
Sitä oli ihan kahlattavaksi asti.
Viimeinen talven lumieläin keikkui saunan seinustan tikkailla. Laji jäi määrittämättä..

Konsta ja lumet.

Karhun jälkiä ei tavattu.
En tiennyt, miten karhua kutsutaan, niin kahvia juodessa huutelin:
Karhu-karhu-karhu-karhuuuuu....
Nuotion ääreen ilmestyi vain hiiri katselemaan, saisiko leivänmurusia!

Piti tyytyä omaan karhuseen.

Vesisade muuttui rättisateeksi.
Kaunista.
Jospa se olisi seuraavan kerran käydessä jo kesä, lämpö ja vihreys!

lauantai 8. toukokuuta 2021

Yhden päivän takatalvi

Se tuli ja meni, mitä oli luvattu.
Lumi.
Meillä lunta satoi vain viitisen senttiä, mutta maisema oli talvisen valkoinen.
Punarinnat, peipot ja muut linnut näyttivät lumessa vähän kodittomilta...
Hellyin viemään niille evästä.
Toukokuussa odotetaan jo kovasti kesää ja lämpöä, mutta taitaa olla enempi sääntö kuin poikkeus,  
että lunta vielä heräävän luonnon ylle sataa. 
Oli ihan pakko tehdä lumiukon rääpäle!
Vai oliko se kuitenkin Konsta?!
Lapsi on terve, kun se leikkii...

keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Vil-miina, vaaleanpunainen nalle

 Vil-miina valmistui Naistenpäivän kunniaksi.
Se on täynnä naisvoimaa ja rohkeutta.
Vil-miina on valmis haasteisiin ja se nauttii elämästä avoimin mielin.

Sylitettävän kokoinen nalle.

Vaaleanpunainen kaunotar-pelargonia on ylpeä juuristaan
ja niin on myös tämä vaaleanpunainen nalle.

Vain korkkarit puuttuu!
25-senttinen nalle on vapaana ja etsii omaa kotia.

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Auroran kevätmetsä

Kevätmetsä heräilee ja on elämää täynnä.

Aurora ja metsänpeitto.
Ikivihreä kallioimarre on puistellut lumet yltään ja on heti valmis odottamaan kesää.
Tai nallea.
Makaamaan metsäpeiton alle...
Niin pieni nalle ja ottaa koko metsän omakseen...
Olen niin onnellinen, että metsä on vain muutaman askeleen päässä.
Voin kadota sinne hetkeksi vaikka monta kertaa päivässä...

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Sisu-nallen elämäntehtävä

Sisu-nalle valmistui jo nelisen vuotta sitten. Eipä tiennyt tekijä tummansinistä, lähes mustaa nallea tehdessään ja sille nimeä valitessaan, että mihin nalle tulee päätymään...Viimeisen vuoden ajan nalle odotti varattuna sen elämäntehtävän alkua. 


Siskontyttären ihana pikisilmä Sisu muutti koirien taivaaseen.
Silloin alkoi nallen elämäntehtävä. Sisu-nallesta tuli koiran muistonalle.

Sisu sai elää rakastettuna, rakastavassa perheessä lähes 13 vuotta.
Nallen tarinaan olin kirjoittanut, että se on rakastettava ja uskollinen nalle.
Ihan niinkuin Sisu-koira.
Mutta jokaisen elämä päättyy joskus.
Sanoin siskontyttärelle, että arvostan niin paljon sitä, että kun koiran on aika,
niin sinä päästät sen lähtemään...
Se on sitä arvokkainta rakkautta.

Sisu, Mahtivahdin Rasmus
31.5.2008-13.4.2021
Tässä Sisu on vielä onnellisena päiväunosillaan.
Ikä näkyy harmaantuvana partana...

Ikävä on iso. Rakkaan perheenjäsenen paikka on tyhjä.
Muistot säilyvät ja lohduttavat. Sisu-nalle on nyt osa sitä muistoa.
Nallentekijänä sain jälleen olla mukana ja lähellä niin koskettavaa elämäntarinaa...

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Lieksassa ihmettelemässä lumien sulamista

Lieksan sulavat lumet;
paikoin ihan lumetonta ja toisaalla ei riittänyt saappaanvarsi!
Lauantaipäivä kului nopeasti Lieksan metsässä kahden siskon ja yhden siskontyttären kanssa.
Metsäilyä, kevään ihmettelemistä, hyvää oloa...

Vanhan metsän salaisuuksia...

Aurora ja Tiu palokannon kätköissä.
Näin kertoo luonto vuosisataista historiaansa;
palaneet kelokannot ovat todisteenä siitä, että metsäpalot ovat kaikkialla joskus ajan saatossa
tuhonneet puuston ja kasvu on pitänyt aloittaa alusta.

Tikan käpyapajilla. Kelopuun kyljestä, tikan ruokailukolosta; oli yksi käpy tipahtanut
suoraan pienen kuusen oksalle.

Konsta Myllypuron reunamättäällä.
Vesi virtasi kohisten.

Puroon pulahtaminen olisi vaatinut saunan lämmittämisen...
Vettä oli kyllä niin paljon, että maha ja selkä olisi kastunut yhdellä kertaa!