Puolukoita, suppiksia ja metsää...

Lauantaina Lieksassa. 

Poika halusi lähteä katsomaan Lieksan puolukoita...ja minuahan ei tarvitse houkutella lähtemään!

Puolukat eivät lopu keräämällä.

Lieksassa ruska oli kirkkaampi ja värikkäämpi, kuin Liperin korkeudella. Silmä lepäsi värikylläisyydessä...

Kohti sinistä korkeutta...

Puolukkasankot täyttyivät. Tänä syksynä olemme puolukan keruussa ottaneet vinkistä vaarin; puhdistetaan puolukat jo metsässä ja kotiin tuodaan puhtaat marjat! Tässä on myös se etu, että saa olla metsässä vähän kauemmin!!

Parhautta!

Kokoustamista turvaväleillä

Käsityöyhdistys Lipin hallitus piti kokoustaan yhden jäsenen kotona. Näinä aikoina on taas muistettava turvallisuus ja turvavälit...Sohvan nurkassa istuivat nallet Lennard ja Niilo, turvallisesti lähekkäin. Lennard on miun tekemä nalle, joka vuosia sitten sulatti tien omistajansa sydämeen ja Niilon hän valmisti pitämälläni nallentekokurssilla. Niilosta tuli tekijän isän kaima. Niin säilyvät muistot. Nallen mukana.

Sydämelliset heijastavat huopakorut

Aina tulee syksy, kevään valon ja kesän valoisuuden jälkeen.
Ja tulee syksyn pimeys.
On aika hankkia heijastavia turvakseen.
Nämä hakaneulakiinnityksellä olevat sydämelliset kissat ja nallet valmistuivat viime syksynä.
Heijastavia huopakoruja on myös kettuja, kukkia ja sydämiä.
Siis heijastavat heilumaan ja näkymään pimeässä.
Turvallista syksyä!

Neuloosi, se on niin ihanaa

Riikka-Piikan itse värjäämiä lankaihanuuksia päätyi perjantaina minunkin reppuun.

Oli mukava päivä Käsityöyhdistys Lipin myymälässä, kun Riikka-Piikka piti siellä pop-up- myyntiä.

Sitä neulomisesta innostuneiden naisten kuhinaa lankojen parissa oli ilo seurata!

Tätä Hip Hei- mohair-silkki-lankaa en voinut vastustaa!

Paleleva kaulani saa siitä lämmittävän huivin ympärilleen.

Päätin neuloa ihan simppelin ja yksinkertaisen huivin. Mie en ole mikään pitsinneuloja ja virkkuukoukkukaan ei pysy sormissani.

Väri ja lämpö ovat tärkeimpiä kriteerejä.

Viiru on samaa mieltä!

Tämä meijän kissavanhus, joka 15 vuotta sitten ilmestyi jostain kyselemään meiltä kortteeria.

Viiru tulee nykyään yhä useammin syliin nukkumaan Hyvä, että ehtii alas istumaan, kun se jo hyppää syliin ja painautuu unille.

Miehän en kissoja silittele, kun taustalla on kissa-allergia. Mutta olen siedättynyt, ja pärjään kissojen kanssa näillä silitys- rajoitteilla.

Meijän Viiru.

Kuvaviesti ystävältä

"Kerkko kyllästyi meijän juttuihin. Se taitaa kuunnella Neljää Ruusua!"

Sielläpä se Kerkko istuu ystävän sohvalla ja näyttää keskittyvän ihan muuhun, kuin ympärillä käytävään keskusteluun...

Kerkko on nallentekovuosieni alkuajoilta.

Käpälää piti taannoin paikata, kun ystävän tyttären koira oli päässyt läheiseen kontaktiin nallen kanssa...

Myrskyä odotellessa vedän jalkaani lahjasukat. Metsänhoitoyhdistyksen logolla varustetut Helsingin Villasukkatehtaan sukat. Ja mikä väri!! Limenvihreät. Reilun kokoiset, mutta aion silti pitää nämä ihan itse!

Ajatus lämmittää!

Suomen ja Venäjän rajamailla

Ajeltiin siskon kanssa Inarin rajanylityspaikalla Lieksassa. Ihan vain katsomaan tuota ihmettä.

Inarissa liikkuu pääasiassa puutavaraliikennettä, jota tapahtuu valitettavasti sieltä tänne päin.

Tien varrella oli pätkät Salpalinjaa.

Tuo sodanaikainen panssariestelinjasto pysähdyttää ja hiljentää kulkijan aina.

1200 km; pitkin itärajaa rakennettu kivieste pitäisi jokaisen suomalaisen käydä katsomassa. Loppuisi kaikki joutavanpäiväinen kitinä ja valitus...

Sammaloituneet muistot...

Jokaisessa kivilohkareessa oma tarinansa. Suomalaisen sotilaan työ.

Inarintien varrella oleva Salpalinja jatkui suon reunassa silmänkantamattomiin...

Sumusateinen päivä sopi oikein hyvin siihen tunnelmaan, minkä näky aiheutti. Isien ja ukkien, äitien ja mummojen elämät 1940- luvulla...

Kun omat juuret ovat isän puolelta Lieksassa; kaikki nämä sotaan liittyvät tarinat ja tapahtumat tulevat iholle.

Omaa sukua koskevia tapahtumia, ne mitä isän kertomia muistan; kerron aina lapsille uudestaan ja uudestaan. Että emme unohtaisi.

Rajanylityspaikka.

Puomit auki.

Suomi päättyy tähän.

Ei riskeerattu menemällä tästä eteenpäin...

Palasimme turvalliselle maaperälle.

Metsässä, niin metsässä...

Karhun kehveli! Puolukoita on nautittu!

Tervetuloa Lieksaan.

Siskon kanssa kaksi yönseutua metsän aarteiden parissa. Puolukkasato on tänä syksynä huima, siitä riittää kontiolle ja meille kaikille!

Kaikki mukaan otetut ämpärit tulivat täyteen...

Mikä onni ja etuoikeus!!

Ja ne suppilovahverot!

Konstan onni ja autuus...

Aurora ja Tiu.

Metsä, metsä, metsä...

Näitä kaunokaisia kun vaan ei tahdo löytää! Piti sanoa ääneen, niinkuin lapset pienenä: suppilovahverot, tulkaa esiin!

Tätä prinssiä ei tarvinnut houkutella esiin!

Aika iso kötkäle oli hän.

Jäi arvoitukseksi, että oliko se kuitenkin prinssi...

Onnellinen pieni nalle

Siskontytär oli vailla pientä nallea.

Semmoista, mikä mahtuu taskuun, 

sopii kämmenelle, kulkee mukana.

Semmoinen nalle oli jo valmiina odottamassa omaa ihmistä.

Alku. Nalle, jonka nimikin oli juuri sopiva.

Alku mahtuu kämmenelle ja sopii taskuun. 

Onnellinen Alku-nalle onnellisen ihmisen taskussa.

Alku pääsi uuteen taloon, omaan kotiin.

Paljon iloa ja muistorikkaita tulevia hetkiä pikku-nallelle ja siskontyttärelle!

Kohti syksyä

Wilhelmi katselee syksyiseksi muuttuvaan maisemaan.

Ensin kellastuu yksi koivun lehti, sitten toinen ja kohta kokonainen oksallinen loistaa keltaisena lyhtynä.

Aurinko sieltä säteineen hiipii hiljaa pihamaalle...

Valoa, valoa, valoa!

Joka päivä vähemmän, mutta riittävästi!

Aurinkoa ja valoa päivääsi!