lauantai 30. heinäkuuta 2022

Nallenäyttely Metsämuseo Lustossa Punkaharjulla

Pitihän tämä näyttely päästä katsomaan.
Näyttelyn nallet ovat pääasiassa Käpy Taruksen kokoelmista.
Konsta pääsi tietysti mukaan katsomaan lajitovereitaan.
Nämä nallevanhukset ovat kyllä huikeita!
Nalleja, joita on rakastettu vuosikymmenten ajan...
Jokunen uudempikin käsintehty nallekarhu oli päässyt mukaan.
Oikeat Metsänkuninkaat!
'Osmon nalle'.

Lasten piirroksia ja onnitteluja 120-vuotiaalle nallekarhulle.

tiistai 26. heinäkuuta 2022

Nalle jokaiselle

Nallen voi antaa ihan kenelle vain ja ihan milloin vain.
Tämä nalle Armaani matkusti Norjaan ja oli isotädin tervehdys siellä asuvalle pikkutytölle.
Aamu-Usvan savipajan tekemä Liperin vaakuna kaulassa muistuttaa tyttöä mummin juurista...
Jäkälä löysi oman ihmisensä ihan ulkonäön perusteella!
Joskus taas nallen tarina kutsuu ihmistä puoleensa...
Jokaisella nallella kulkee mukana oma ja persoonallinen tarinansa.
Nallen voi myös tilata ihan itse omien toiveittensa mukaan.
Silloin nalle on heti ihan oma ja rakas.
Loiske oli yksi tämmöinen onnellinen nalle. 
Tyttö ja oma nalle yhdessä.
Nallen voi antaa ystävälle.
Se on parasta, mitä voi antaa ja saada.
Vaikka ihmisellä olisi kaikkea, niin aina mahtuu nalle - jos nallen paikka on tyhjä...
Tässä on Ruttu lämpimässä lohtu-otteessa.
Johan Sebastian näyttää mallia, miten nalle voi edustaa itselle tärkeää ja rakasta asiaa.
Nämä nallet ovat aina tekijälle melkoinen haaste...
Nallen voi antaa vastasyntyneelle, 1-vuotiaalle tai satavuotiaalle....
Olen saanut olla mukana hyvin erilaisissa tilanteissa ja elämän käänteissä, kun nallea on tarvittu.
Ne ovat tärkeitä hetkiä myös nallentekijälle.
Vimma on rakastettu nalle pienen pojan hoidossa.
Nallerakkautta mahtuu maailmaan.
Ja silloin maailma on paljon parempi paikka elää...
Armaani saa halauksen pieneltä tytöltä.
Nalle tuo lämpöä ja rakkautta myös uuteen kotiin ja koti on heti hyvä ja lämmin. 
Vila pääsi uuteen kotiin avainnauha kaulassaan.
Nalle voi edustaa myös yritystä ja antaa sille inhimillisyyttä ja lempeyttä.
Apteekkinalle Lilli iloisena ja ylpeänä tulevasta työtehtävästään. 

Ihan pieni nalle tai iso nalle - ja aina täynnä nallerakkautta ja tiukkaan pakattua puulastua!
Piikki orvokkipuskassa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Elämän laidassa kiinni

On ollut semmoinen tunne, että joten kuten roikun kiinni elämän laidassa.
Kulunut raskas vuosi on yhtä sumua.
Sen käsittelemiseen ei riitä vuosi.
Ehkä loppuelämä. 
Elämän laidasta kiinni pitäminen kuvaa kaikkea sitä, mitä mielessä pyörii.
Se on olotila.
Ja kesä jatkuu. Lakat kypsyvät.
Olen päässyt jo kahdesti suolle. 
Suo on joka kerta niin iso elämys.
Ne kultaiset auringot, jotka poimitaan.
Suon tuoksu ja voima ottaa aina hoivaansa.
Hiljaisuus, joka kuuntelee koko ajan sinua...
Suo ja sukupolvien askeleet.
Juuret tässä maassa. Syvällä.
Ne kantaa ja pitää kiinni elämässä.
Heinäkuun värit lammen rannalla. 
Kaunista. Rauhallista. Lohdullista.

Ja ne lakat!
Yhdellä kumarruksella saat poimia kourallisen marjoja...
Ja kun kaikki sankot  ja peilarit ovat jo täynnä ja aiot lähteä pois,  mutta metsä ei päästäkään...
Onneksi repusta löytyi muovipussi!

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Nalle äidiltä pojalle

Tämä kesän alussa valmistunut nalle on Jonne.
Äiti tilasi nallen peruskoulun päättäneelle pojalleen.
Poika sai valita itse nallen karvan ja nimen nallelle. 
Nalle on lempeä ja hyväntuulinen ystävä, joka kulkee pojan mukana seikkailusta toiseen...
Nalle on tukena ja turvana, kun poika kokeilee omia siipiään maailman myrskyissä. 
Nalle on valmis valloittamaan pojan kanssa kaikki ne vuoret, jotka poika haluaa kokea...
Nalle ei jätä koskaan. Se on ystävä aina.

Oli jotenkin liikuttavaa, kun poika oli yhdessä äidin kanssa tilaamassa nallea... 
Lapsuus on takana, uudet haasteet edessä.
Ja mikä sen parempaa, kuin kohdata ne yhdessä oman nallen kanssa.
Kaikkea hyvää pojalle ja nallelle!

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Nallevanhus

Tämmöinen ihana nallevanhus saapui hoidettavaksi.
Nalle on yli viisikymppinen.
Omistaja on saanut sen 1- vuotiaana ja nalle on kulkenut mukana vuosikymmenet.
Nallen täytteenä on (se vähäinen hitunen, mitä on jäljellä) ollut jotain omituista materiaalia,
joka on nyt ihan vain pölyävää jauhoa...
Nalle pitää avata ja tyhjentää pölystä ...
Se vaatii tuulisen ilman.
Omistaja haluaa nallesta pehmoisen ja lutuisen, niinkuin se on ollutkin.
Ehkä laitan sen täytteeksi vanua.
Puulastu kun ei toimi muuta kuin tiukkaan ja kovaksi pakattuna.

Hyvä, kun on töitä. Se pitää minut elämässä kiinni.
Hetki kerrallaan. 
Päivä kerrallaan. 
Ja nallet - ne nyt ovat vain edelleen pelkkää rakkautta!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Toivoa neliapilan verran

Löysin neliapilan.
Sen antama toivo riittää.
Seuraavaan kesään.

Apilanurmi on ensimmäisen sadonkorjuun eli niiton jälkeen täynnä valkoapilaa.

Huumaavan voimakastuoksuinen valkoapila.

Ehdin lopultakin metsään ja sain viimeisten vanamoiden lohdullisen tuoksun.