Hyvää Pääsiäistä!

Nalletalon Pääsiäistä

Koivunlehdet kasvaneet kahdessa viikossa, kohta ovat jo saunavastamitoissa.

Kummitytön tekemä pupunen ja Vanilja- nalle.

Lupaus keväästä.

Auringonvalo häikäisee valkoisella hangella.

Katoilta tippuu lumet ja jäät ja tip- tip- tip.

Iltaisin kuuluu pöllön pu-pu-pu-pu-pu-puputus, löytääköhän se seuraa.

Ja tämä täysikuu. Valmis ja täysi. 

Tämän maaliskuun kuu.

Kyllä yhden yön voi kuun kanssa valvoa!

Muistoja nalle- elämän varrelta 2

Konsta- nallen kanssa on syntynyt monta tarinaa.
Ne ovat joskus hyvinkin yllätyksellisiä ja säilyvät mielessä aina.
Edelleen se tunne vahvistuu, mitä varten nallet ovat olemassa: ne tuovat ihmisille hyvää mieltä.
Yhden kerran miulle soitti helsinkiläinen mummi- ihminen. Hän esitteli itsensä ja sanoi sitten napakasti: "Asia on nyt sillä tavalla, että nallen pitäisi tulla yökylään". Mie vähän ihmettelin,
että mikähän tämä homma oikein on.
Selvisi, että lapsenlapsi oli hänen luonaan yökylässä, mukanaan miun nallekortti. Lapsi halusi välttämättä kuvassa olevan nallen yöksi mummolaan!
Sattumalta olin silloin käymässä Helsingissä ja Konsta oli mukana, kuvauskeikalla.
Tilanne oli kyllä houkutteleva! Pyysin kuitenkin mummia kertomaan lapselle, että Konsta on niin ujo, ettei se uskalla lähteä vieraaseen paikkaan -eikä ainakaan yöksi...
Kysyin lapsen nimen ja osoitteen ja laitoin myöhemmin postissa menemään hänelle toisenlaisen nallekortin Konstan terveisten kera.

Unna ja revontulet

Oli aivan mahtava luonnonnäytelmä eilen illalla!
Hämärän laskeuduttua katseltiin länsitaivaalla komeettaa, joka siellä viilettää auringon perässä.
Sitten aukesi taivas revontulille. Sitä ihmettä riitti katsottavaksi yötä myöten.
Seisoin vain lumoutuneena niska kenossa ja nautin esityksestä.
Mikä onni asua sen verran korven keskellä, ettei sähkövalosaaste häiritse.
Tähtitaivas on katsottavissa kotipihalta aina.

Koti revontulten alla.

Komeetan ja revontulet kuvasi Petrus.

Unna- villikko valmistui ja heti oli hyppimässä kahvikuppien seassa. Taisi saada vauhtia revontulista?

Aava

Lumenvalkoinen Aava- nalle on nähnyt päivänvalon.
Hiukan se ihmettelee, miten voi olla niin yksivärinen ja kirkas tämä maailma, johon se silmänsä aukaisi.
Onkohan se sukua jääkarhulle?
Ihan kuin se olisi herätetty kesken talviunien.
(Jääkarhut eivät kyllä nuku talviunta..)
Aavasta tuli pitkä ja hoikka, vähän mietiskelevä nalle.
Se odottaa löytävänsä lähelleen oman, rakkaan ihmisen,
joka ottaa sen hellään huomaansa.
Silloin vasta nallella alkaa onnellinen elämä.

Se on kevään merkki, 

kun kissa loikoo auringon

lämmittämällä matolla

iltapäivän rauhassa,

tuvan hiljaisuudessa.

Etteikö olisi elämässä pieniä iloja!!

Voimaa metsästä

Tänään ehdin metsään vähän akkuja lataamaan.
Ihmeesti metsässä kiire unohtuu  ja ajatukset ottavat uuden suunnan.
Metsässä elämä saa oikeat mittasuhteet.
Siellä vain on niin hyvä hengittää ja kerätä voimia.
Niin on ollut aina.
Heti, kun menen metsään, rauhoitun.
Istuin tovin kuusen alla, ja mietin elämän kulkua.
Ja nyt illan pimeydessä metsän reunassa,
isäntäkuusen kannon kolosessa lepattaa kynttilälyhty.
Muistona kaikille ennen meitä menneille...

Paulo, Konsta ja Muisto seikkailemassa.

Talvi tuli takaisin. Tai eihän se mihinkään ollut lähtenytkään.
Mitä nyt hankia vajuutteli ja tiputteli katoilta lumet alas. Lapiointia on siis riittänyt.
Perjantaiaamuun mennessä oli satanut uutta lunta kymmenisen senttiä.
Vähäkös piisaa valkeeta kimallusta auringon leikitellä!

On ollut hyppyviikko.
Jossain välissä olen hiukan nallekarvoja hipelöinyt ja koettanut ommellakin.
Mutta ei sitä ajalla ajattomalla!
Kuvassa oleva pienin nalle on pituudeltaan 5 cm.
Se on niitä pienimpiä nalleja, joita olen tehnyt.
Sen kokoista tehdessä sormet tuntuvat kimpulta sinisiä lenkkejä ja työvälineet pitää olla pikkiriikkisiä.
Vannon jokaista pientä tehdessäni, etten ikinä enää...
Meillä oli aikoinaan Liperissä nallen- ja nukentekijöillä porukka, jolla kokoonnuttiin yhdessä tekemään nalleja ja nukkeja. 
Yhden kerran miulla oli tekeillä tuommonen viiden sentin kokoinen nalle.
Tuskailin nallenosien ompelemisen jälkeen niiden oikeinpäin kääntämisen kanssa.
Puhisin itsekseni, että ei tässä oo kyllä mittää järkee.
Joku kysyi, että mitä sie sanoit. Sanoin, että ei tässä oo kyllä mittää järkee.
Hän sanoi, että ei kaikessa tarvii ollakkaan järkee!!
Välillä kyllä edelleen tuntuu järjettömältä, mutta kun ei tämä nallehulluus ole parannettavissa olevaa lajia, niin se jatkuu vaan...

Aatto, Ruusu ja Alma, sekä liperiläistä yhteistyötä:
Aamu-Usvan savipajan keramiikkamuki Louhi-Nallen huopamekolla.