Heittelee; lämpötilat...

Aatto keikkuu tuuhean myrtin oksistossa

Sää.
Takuuvarma puheenaihe niin talvipakkasilla kuin kesähelteelläkin.
Oli ja meni, kauhiat "tappohelteet"...
31 taisi olla korkeimmillaan meillä lämpimän puolella, ei paha.
Nyt on taas pitänyt lämmittää uuniakin ja vetää villapaitaa ylle.
10 astetta heinäkuun hellettä.
Sopiva keli tehdä halkoja!!

Karhuko lienee kaivellut harvennushakkuulla männyn kannoista kuorta pois
evästä etsiessään...
Tämä "MIIKO"n karhuinen leikkulauta ilahduttaa keittiössä.
Mur-mur.

Heinäkuun viimeinen sunnuntai

Konsta ja Hossa, Kokalmus. Lokakuussa 2017.

Nallenteko on ollut koko kesän pysähdyksissä.
Siellä ne odottavat; tekeleet ja korjausta vaativat nallet kaikessa rauhassa.
Halkohommia on tehty pitkin kesää ja pikkuhiljaa,
se alkaa lopultakin olla loppusuoralla.
Kuntosalin korviketta se on nostella rankoja sirkkeliin ja halkoja pinoon.
Siellä odottaa taas täysi kärryllinen halkoja;
jospa se sunnuntaiaamu pikkuhiljaa käynnistyisi halkojen seurassa...

Niittykukka

 Ikikukka;
sain ystävältä Anu Pentikin tekemän niittykukan.
Se ei lakastu.
Anu Pentik; arvostettu pohjoisen taiteilija.

 Fernando pääsi niittykukan kanssa kuvaan.

Olen minä onnellinen...

Kuule istuta vielä se omenapuu...

 Sain ystävältä omenapuun.
Eikä minkä tahansa omenapuun, vaan Perheomenapuun.
Pekkaan on vartettu kolme eri lajiketta; Valkea kuulas, Huvitus ja Sariola.
Omenapuun juurella oli malliksi omenasiiderit;
eli jäämme odottamaan satoa, josta voi pistää siiderit tulemaan...

Meidän pihapiiri ei ole ihan pienimmästä päästä, mutta paljon pohdintaa vaati
omenapuun paikan valinta.
Aikoinaan isot Punakanelit olivat olleet aitan takana, mutta pakkanen oli tuhonnut ne
jo hyvin varhain. Muistan vain maasta pilkottavat kannot.
Yksi villiksi muuntunut on viime vuosikymmeninä paleltunut kaksikin kertaa,
ja aina se vain kasvaa uudelleen...
Nuoriso istutti muutama vuosi sitten kaksi omenapuuta talon ja aitan väliin...
En koe olevani ollenkaan taitava omenapuun kasvattaja, puutarhakoulusta huolimatta;
mutta on siellä nyt yksi omena tulossa!
Halusin istuttaa Perheomenapuun yläpihalle, lähelle.
Siinä on hyvä paikka, näin päätimme.

Sisko pelasti kerrostalon pihalta purettavasta leikkimökistä kaksi lastentuolia
ja roudasi ne junakyydillä minulle.
"Nalletuolit omenapuun alle".

 Siinä ne nyt ovat, nalletuolit omenapuun alla!
Muisto ja Konsta koeistuvat ja toteavat tuolit erinomaisiksi istua.
Jokunen aika pitää odotella oksistoa auringonvarjoksi...

 Koskaan ei ole liian myöhä tai liian vanha istuttaa omenapuu; sanoi eräs ystävä.

Puutarhakouluaikaiselta ystävältä sain Ateljee Keltaisen Talon pyyheliinan,
jossa on omenapuu ja teksti: Istuta vielä se omenapuu.
Sydämessä soi Juicen laulu "Myrkytyksen oireet", jossa sanotaan:
"Kuule istuta vielä se omenapuu..."
Täydellistä.

Hyvää alkavaa viikkoa näissä tunnelmissa!

Kupilka

 Sain ihanan pikkuisen mustan Kupilkan.
Siihen mahtuu muutama marja.

 Sopivat kipot kummallekin nallelle!

Aurora ja Tiu valmiina yöunille.
Leikkiminen on niin mukavaa!
Niin kauan, kuin vapaalla jalalla saa leikitellä...

Rentoa ja leikkisää lauantaita!!

Pieniä iloja

Aina yksi pieni kannu mahtuu...
Simpeleen Antiikkimessuilta löysin edullisen pienen mittakannun.
Eihän semmoista voi jättää ottamatta!
Näitä ei valmisteta enää.

Nalleja valmistetaan; kunhan ehditään.
Kesä on ollut halko-kesä; mutta kyllä niitä onkin tehty.
Vanhoja, korjattavia nalleja on tullut odottamaan korjausta.
Tiu on tyytyväinen olemassaolostaan ja mittakannun mitastaan!

 Pikkuisen ruusuista elämää...
Siskoporukalla ollessamme; Neljää Ruusua kuunnellessamme
ja vieraslaji-kurtturuusun hävittämisestä puhuessamme...
- päätimme kutsua meitä neljää siskosta tästä lähtien kurtturuusuiksi!
Tämä kaunotar on käly-ystävien tuoma Renesanssi-ruusu.
Toivottavasti saan sen säilymään vuodesta toiseen.

 Tämän kesän käly-ystäväpäiviä vietettiin Tuusniemeltä käsin.
Yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja juomaa, maakuntamatkailua, ilmojen viileyttä ja
yllätyksellisyyttä ihmetellen.
Tämän kesän "uinti" suoritettu; saunasta käsin pikaisesti hyvin kylmässä vedessä.
Siihen päälle utua-hämyä-kuutamoa...

 Oli tyyntä ja rauhallista niin.

 Osku ja Valo tapasivat toisensa.

 Nostalginen radio,
vanhaa tanssimusiikkia lauantai-illan ratoksi vai entisten nuorten sävellahjaa...

Minun matkanallet olivatkin "kadoksissa".
Ainahan ne ovat repussa mukana, mutta kun eivät olleet.
Vanhuus ei tule yksinään!
Kyllä ne mukana olivat, mutta Lieksan reissun jälkeen piilottelivat metsärepussa!
Seuraavaa tapaamista odotellessa.

Onnellinen tänään

 "Jos voisin jäädä tähän
kun kaikkialla soi
kun niitty usvan alla
hiljaa unelmoi.

Jos voisin jäädä tähän
kun laulaa kesäyö
kun tuoksuaa tuore heinäkuu
ja alkaa tuulen työ.

Ja vaikka en voi jäädä tähän
se kaikki minuun jää
yökehrääjien ääni
ja kaislan hento pää."

(Anna-Mari Kaskinen)

Olla onnellinen tänään
Tästä päivästä, tästä hetkestä
Sitä taitoa opettelen joka päivä
Eiliset on eletty, huomisesta ei kukaan tiedä
Mutta tänään
Hymyilen

Kävimme päivän reissun Lieksassa

 Kolmen siskon porukalla (ja oli siellä Konstakin) lähdimme keittämään nokipannukahvit Lieksaan.
Siellä kahvikin maistuu paremmalta... - paitsi se ensimmäinen pannullinen!
Unohdin tarkistaa reissupussista kahvin kunnon, ja se oli viimekesäistä...
Onneksi mökistä löytyi tuoreempi kahvipussi ja loput kahvit oli pelastettu.

 Olipa se maanantai sateinenkin ja viileä päivä, 7 astetta lämpimän puolella.
Lisävillapaidoilla kuitenkin tarettiin...
Ja lakkasoita kierrellessäni ja katsastaessani tuli ihan lämmin!

 Sisko löysi siivet!

 Nuotiotulien lämpö ja kahvi sekä Viipukan lanttukukko;
niistä on Myllymökki- reissu rakennettu.

Tunnistamattomaksi jäänyt linnunpoikanen tsirkutteli kuusen oksalla monta tuntia.
Keltanokkainen, lyhytpyrstöinen. Mikä?
Kivitasku huolehti ympärillä, mutta liekö tämä ollut sen...
Tirppa; antoi kuopus lajimäärittelyn!

Siskoriihi

Yhtenä iltana ehdimme istumaan riihessä kaikkien siskojen kanssa.
Aate- nalle oli päässyt siskon mukana käymään synnyinsijoillaan.
Ja taisi olla nallelle ensimmäinen pitkä reissu...

Riihitonttu ja Aate.

Helsingistä asti kulkeutui kaksi metallista tuolia;
nallen istuttavaksi omenapuun alle...

Kivitasku tsirkutti ulkona - ehkäpä meistä sisällä istuvista huolissaan...
Eihän meistä tarvitse olla huolissaan.
Hyvä oli olla siskoseurassa pitkästä aikaa!

Sain Karjala- emännänviirin.
Niin juuri. Emännänviiri!
Olkoon niin.
"Emäntä" en ole koskaan kokenut olevani... mutta viiri saa heilua nyt lipputangossa!
Karjalaisten laulun säestyksellä.

Hei hei siun heinäkuullesi

 Orvokit tykkäävät kesästä ja auringosta.
Niin minäkin!

 Huomenna odotettu Ilovaari.
Tarjolla sisko- ja perheseuran lisäksi mm. Ismo Alankoa, Neljää Ruusua ja Erja Lyytistä.
Siskopippalot!

Tupa alkaa olla kuosissaan.
Konmarittaja-siskon kanssa käytiin yhdessä läpi keittiön uusia kaappeja ja laatikoita.
Paljon tavaraa lähti poistoon tai säilöön.
Ja mie olin mielestäni laittanut niihin vain ne tavarat, joita käytän ja tarvitsen!
Toisen silmät (ja järki) näkevät eri tavalla, kuin omat ja urautuneet.
Tulee ärsyttäviä kysymyksiä: Ootko käyttäny tätä? Ja milloin? Et ole. Pois.
Ja edessä on isältä "sata vuotta sitten" saatu joululahja; veitsi, joka lupasi olla "ikänsä terävä"...
Voihyvääpäiväätätäelämää....
Talteen lähtivät esimerkiksi edellisen sukupolven paksut ja jämerät piirakkapulikat,
kuin myös aikoinaan tärkeän ihmisen tekemä kaulin... jota ei voi käyttää, kun se on liian ohut.

Kesäköllöttelyjä

Kesken touhukkaan päivän
pieni nalle tuohivirsuissaan
kapusi täyteen kukkaan avautuneen pionin keskelle uinahtamaan
näkemään pumpuliunia
valkoisten pilvien lipuessa sinisellä taivaalla

Murtovaaran karsikkopetäjä

 Ken tästä portista käy...

Suomalaiset ovat metsäkansaa.
Metsän on uskottu olleen haltijoitten, henkien ja metsätonttujen koti.
Karsikkopetäjät olivat entimuinoin tärkeitä mystisiä taikapuita.
Jyhkeään mäntyyn on koverrettu kaarnasta vapaa tila,
johon on kaiverrettu kuolleen ihmisen puumerkki; nimikirjaimet ja kuolinvuosi.
Uskottiin, että kuollut saattaa palata haahuilemaan elinsijoilleen,
mutta kun se näkee puumerkkinsä männyn kupeessa, se tajuaakin olevansa jo kuollut
eikä jatka kummittelumatkaansa, vaan palaa rauhaansa...
Karsikkopetäjiä on onneksi säilynyt ja ne ovat suojeltuja kohteita.

 Murtovaarassa olevan karsikkopetäjän kyljessä on Lipposen suvun merkintöjä 1860- luvulta lähtien.

 Mänty on yli 400 vuotta vanha!

 Pysähdy, ihminen!
Karsikkopetäjät ovat mykistäviä ja kun sellaisen metsäpolun varrella kohtaa,
tulee väistämättä hiljainen kunnioitus ja pysähtyminen.

 Murtovaaraan on aiemmin kujettu täältä, Sivakasta päin.

Kaikki on hyvin.
Kuolleet lepäävät rauhassa ja elämä jatkuu.