Valkoisuutta, valoisuutta!

Alakerran viimeiset huoneet on nyt rempattu. Yli 30 vuotta vanhat mäntylaudat saivat valkoista maalia pintaan. Lattiat hiottiin ja lakattiin. Kaikki paikat olivat niin kuluneita...
Ilme muuttui ja näyttää siltä, kuin aina olisikin ollut näin! Eli tuntuu ihan oikealta ja kotoisalta.

Kyllä on valoisaa!
Kuopus sanoi nähtyään remppatuloksen, että ihan kuin kattoa olisi nostettu parikymmentä senttiä...

Tässä kohtaa eteisessä näkyy vanhan ja matalamman, sekä uuden puolen korkeusero.
Ja lattia kestää taas askeltaa...

Pintaremontit Otrosen Henna teki jälleen hyvää jälkeä.
Tykkään!

Seuraavan remontin teen sitten 30 vuoden kuluttua... jos satun olemaan elossa ja järjissäni!

Vessan seinään jätettiin näkyville lapsen pienenä raapustama hevonen.
Siihen liittyy melkoinen tarina pienen ihmisen elämästä... ensimmäisiä taideteoksiaan!

Vanhat koulukaapit ovat ihania, kestäviä ja hyvässä käytössä. Kierrätystä parhaimmillaan.

Sain tämän ihastuttavan ja hellyttävän bambin äidiltä joululahjaksi joskun hyvin pienenä tyttönä.
Tykkäsin siitä ihan heti todella paljon. Äidin mielestä se oli jotenkin epäonnistunut,
mutta minusta se on aina ollut aivan täydellinen. Onneksi sain sen, eikä äiti hylännyt tekelettään.

Remontit ovat aina aikamoisia ponnistuksia, kun remontoitavat huoneet pitää tyhjentää kaikista
huonekaluista ja tavaroista. Toiset huoneet taas täyttyvät niistä remontin ajaksi...
Mutta semmoistahan se on. En yhtään ihmettele, että tämäkin remppa siirtyi vain vuodesta toiseen!
Nyt on hyvä mieli, kun se on tehty.
Kunhan vielä loput koulukaapit saan hiottua ja lakattua, alkaa olla kaikki kohdillaan.
Koti on maailman paras paikka!
Vanha talo nitisee ja natisee ja lattia narisee edelleen juuri siitä tietystä kohdasta...
Se luo sitä kodin elävää tunnelmaa.