Tämmöinen viikko

Tämmöinen viikko tämä.

Vuoden takainen kivi oli koko ajan vyörymässä niskaan ...

Suruikäväkivi.

Vuosi sitten tänä päivänä elin tähän astisen elämäni vaikeinta päivää.

Se oli puolisoni ja lastemme isän viimeinen päivä.

Tuli todeksi sanonta, että voimia annetaan aina sen verran, kuin niitä tarvitaan...

Yritin ajatella, että kaikesta selvitään.

Ja niin ajattelen edelleen.

Muista hengittää.

Ja askel kerrallaan.

Ei se vyöry päälle.

Tukikivet ovat turvana kannattelemassa.

Tärkeimpiä elämässäni ovat perhe eli lapset, sekä siskot ja ystävät.

Olen kiitollinen kaikesta. 

Elämästä.

Tässä välissä koko elämä.

Yksin. 

Maadotan itseäni yhä tiukemmin kiinni maahan, yhä syvemmälle.

Maassa on ne juuret, mitkä pitävät minut elämän reunassa kiinni.

Ja muistan hengittää...