Neljälle päivälle asettui neljän siskon perinteinen siskosessio tänä keväänä.
Ensimmäisen illan täytti meidän jokaisen valitsema musiikki.
Hyvin yhtenäinen maku, Leonard Cohen-vainaa siellä kärjessä.
Nuorimman siskon uutukaiset Reinot.
Siskojen nallet.
Nuorimmalle etukäteen annettu Kalle ja vanhimmalle myöhässä Usva.
Siskon taidonnäyte!
Kuka pistää paremmaksi?
Ehkä luontoäiti on hivenen ollut apuna...
Päivittäiset happilenkit.
Kipeillä polvilla (yhteensä kaksi kappaletta kahdella siskolla) eivät kovin pitkiä olleet...
Jos et tiedä menneisyyttäsi, et tiedä kuka olet!
Puhuimme edellisten sukupolvien tapahtumista, kaivelimme muistimme levykkeiltä
yksi yhtä, toinen toista.
Vähän sykähdyttävää tajuta yli sadan vuoden takaisia esiäitejä ja-isiä.
Kovvoo elämmee. Sitä se on ollut.
Lapset ja myös aikuiset ovat kuolleet tuosta vaan milloin mihinkin epidemiaan.
Espanjankuume, tulirokko jne.
Meitä lähimpänä äidin äiti, mummo-Loviisa, joka hautasi neljä poikaansa...
Vetää hiljaiseksi.
Aivan pakko!
Ja pääsin epäilyistä huolimatta ihan itse pois!
Konstakin...
Ihan sopivan kokoiset meille!
Lunta paljon, aurinko yritti tuulen läpi lämmittää ulkona istuvia.
Toiset jäivät jatkamaan, kun eilen kotiuduin.
Perään tuli viestejä;
Muisti lähti siun mukana; mikä sen nimi oli ja millon ne olivat syntyneet...
Jatketaan juurien kaivelua, kunhan taas kokoonnutaan.
Yhteisen ajan löytäminen on aina haastavaa, mutta onnistuu se tahdolla.
Kylläpä teki hyvää!
Siskot ovat maailman rakkaimpia ja parhaimpia naisia.
 |
| Martta uukahti hetkeksi. |
Meidän tehtävänä on siirtää niitä muistoja ja tapahtumia seuraavalle sukupolvelle.
(Kiinnostaako??!)
Kummityttö kävi koiriensa kanssa tervehtimässä meitä.
Todettiin, että meidän jälkeemme ei jää kirjedokumentteja, joista kaivella tietoja.
Lieneekö sen sitten niin väliä...
Siinäpä meidän jälkemme!
Ja kun lumi sulaa, mitä jää jäljelle?
Ne muistot.
Kun ne vain muistaisi!
