Visakoivuhäät

 Elämä on yllätyksiä täynnä.
Tulin reilu viikko sitten kokouksesta kotiin; poika oli lähdössä samalla oven avauksella.
Mutta hänellä oli ensin kaksi asiaa.
Yksi juttu ja yksi kysymys.
Tuvan pöydällä oli pesuvadeissa visakoivun taimia:
Tässä on meiltä teille onnea 30-vuotishääpäivän johdosta!
Ja se kysymys:
Mitä näille tehdään...

Voi hyvä tavaton!
Helmihäät muuttuivat visakoivuiksi!
Ihana ajatus!
Meidän ihanat nuoret!
Ja minulla oli lähtö samana päivänä kohti Seiliä...
Millään ei ehdittäisi saada taimia istutetuiksi maahan noin vain.
Taimipotit jäivät varjoon kasteltuina ja lisämullalla varustettuina odottamaan istutusta.
Niin, minne??!
Vaikka omistaa maata, ei ole niin yksinkertaista valita istutus- ja kasvupaikkaa visakoivuille!
Mietin koko reissun ajan, että minne hittoon ne istutetaan.

 Lopulta päädyttiin siihen ratkaisuun, että pikkiriikkinen, kymmenen aarin
peltolohko, viralliselta EU- statukseltaan "Aitantaka", otetaan tyynen rauhallisesti pois viljelystä
ja istutetaan visakoivut siihen.
Niin pieni ja vaikeasti viljeltävä lohko joutaakin jalompaan käyttöön...
Tätä pellonreunaa pitkin, metsää myötäillen, on 50- luvulla kulkenut vaatimaton kärrypolku
maantieltä meille kotiin.

Olipa monta työvaihetta tässä metsänviljelyoperaatiossa!
Ensin piti silputa apilanurmi pellolta pois.
Sen jälkeen kyntää istutusta varten viilut, että taimet ovat korkeammalla mättäällä.
Metsänhoitoyhdistyksestä sain istutusputken ja taimitassut.
Eihän nyt pottitaimia viitsi alkaa lapion avulla istuttamaan...
Ja vaaksan mittaiset taimet häviäisivät hetkessä heinikkoon, ellei apuna olisi
pahvisia taimisuojia...

 Viidenkymmenen vuoden päästä tässä kasvaa komea visakoivikko?!

Jos taimet jaksavat lähteä kasvuun; savinen maa  ja syksy...
Jos myyrät pysyvät loitolla...
Jos jänikset eivät pääse nauttimaan niistä...
Jos hirvetkään eivät tule apajalle...
Ja mitä muuta "jos"?

Vanhat aitatolpat kunniatehtävässä maamerkkeinä.
Verkottaminen vielä edessä.
Sitten vain odottamaan!

Äkisti se kuluu. Elämä.
Ja kolmekymmentä vuotta.