Murtovaaran talomuseo Valtimolla

 MHY- Pohjois-Karjalan metsänomistajanaisten metsäretki suuntautui Ylä-Karjalaan Valtimolle.
Puukarin Pysäkillä nautimme ihanan kesäisen lounaan,  joka koostui luomu- ja lähiruuasta; luonnon antimista niityltä ja metsästä. Hyvä ruoka, parempi mieli.
Rakkaudella tehty ruoka maistuu aina hyvältä.
Enpä tiennyt, että vesiheinää voi käyttää salaatin raaka-aineena!
Muistan vain, miten vesiheinää syötettiin kanoille ja sioille... lussun-lussun!

Murtovaaran talomuseo oli mykistävä ja vaikuttava kohde.
Aika tuntui pysähtyvän, kun kävelimme 700 metrin matkan bussilta kärrypolkua pitkin Murtovaaraan ja saavuimme idylliseen pihapiiriin.
Alueen kaikki 16 rakennusta ovat samoilla paikoillaan, johon ne on aikoinaan rakennettu.
Murtovaara on vanha kruununmetsätorppa.
Se on ainut kokonaisuutena säilynyt, ympäri maata sijainneista 6000 torpasta.
Olin niin kauan halunnut käydä siellä, onneksi se nyt onnistui.

Murtovaara on osoitus entisajan taidoista rakentaa kestävästi luonnonmateriaaleista.
Kaikki materiaalit ovat luonnosta!
Katot ovat ns. malkakattoja, eli puuta, aluskatteena tuohi. Kahdessa rakennuksessa on pärekatto.

 Kaikki kohdillaan, kuin silloin ennen.

 Pirtin katto.
Kuulimme, miksi pirtin hirret eivät ole halkeilleet, niin kuin tämän päivän hirsirakentamisessa;
hirret on veistetty ja odottaneet kolme vuotta taapelissa ennen rakentamista!
Siinäpä olisi oppia, joka on jossain elämän vaiheessa kadonnut rakentajilta...

 Siinä on ja pysyy, toivottavasti ikuisesti!

 Murtovaaran historia on vaiheikas ja onnellisten sattumien kautta se on nyt
Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön hallussa.
Hilja Lipponen on asunut Murtovaarassa 1990- luvun alkupuolelle saakka.
Oppaana toiminut Heikki Ovaskainen kertoi värikkäällä jä jämerällä tyylillään tarinoita Hiljasta.

 Kaikki erilaiset uunit on rakennettu kiinteän kallion päälle!
Siitä syystä ne ovat edelleen täysin ehjiä talon kylmillään olosta huolimatta.

 Näkymä pirtin kuistilta.

Murtovaarassa pidetään perinnerakentamisen ja -korjaamisen kursseja.
Opiskelijat sekä rakennusalan ammattilaiset ympäri maailmaa ovat saaneet tutustua rakennuksiin,
joihin ajan hammas ei ole purrut.
Murtovaarassa on lukuisia erilaisia salvoksia rakennusten nurkissa.

 Vanhin rakennus, savupirtti on 1700- luvun lopulta.

 Auringon valo nukkuu savupirtin penkillä, niin kuin se on tehnyt jo yli 200 vuotta!

 Navetan ikkuna.

 Kaivo.

 Pääskyset lentelivät tuohipesiinsä.

 Kaunis kesäinen päivä ja idyllisen pihapiirin täydellinen tunnelma.
Näissä olosuhteissa on suomalaisen maaseudun juuret.
Sieltä on ponnistettu tähän päivään.
Ilman eilistä ei ole tätä päivää, ilman tätä päivää ei ole huomista.
Menneisyys ja juuret ovat osa meitä.
Murtovaarassa kannattaa käydä katsomassa suomalaisen maa- ja metsätalouden historiaa.
Heinäkuussa Murtovaara on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 11-19.

Käsityöyhdistys Lippi 20 vuotta

 Käsityöyhdistys Lippi juhlistaa tänään 20- vuotista taivaltaan.
Tarjoamme kakkukahvit klo 12-18 Ylämyllyllä Lipin myymälässä, Kievarintiellä.

20 vuotta on pitkä aika ja hyvin lyhyt aika.
Kiitos Lipin perustaneille käsityöläisille ja kiitos tämän päivän toimijoille.
Käsityöperinteen ylläpitäminen ja siirtäminen sukupolvelta toiselle on tärkeää.
Se on paljon muutakin, kuin pelkkää villasukan neulomista; vaikka sekin on tärkeää.
Käsityön arvostaminen on kasvanut - ja aiheestakin!
Jollekin käsitöitten tekeminen on elinkeino, jollekin harrastus.
Kaikki mahtuu joukkoon.
Tänään juhlitaan.
Ja jatketaan kohti uusia mahdollisuuksia ja haasteita.

 Käsillä tekemisen taito - iloa ja sisältöä elämään!

Mansikka- nalle

Punainen nalle sai nimekseen Mansikka.
Toukokuun nallella on ollut pitkä matka odotella kesän ensimmäisiä mansikoita...

 Odottavan aika on pitkä.
Yläkaivon kupeessa, juhannusruusun kainalossa, kasvaa vanhaa, äidin aikaan kasvanutta mansikkaa.
Minulle sopivan kokoinen mansikkamaa...
Se saa ihan rauhassa siinä levittää  reviiriään, lisään vain multaa juurille.

Juhannuksena sai syödä ensimmäiset metsämansikat tuvan kupeesta särkältä.

Hyvää ja kaunista Juhannusta!

55- vuotias hellitty ja rakastettu

 Minulle tuli hoitoon ja korjattavaksi tämä aivan hellyttävä olento.
55 vuotta ei ole nallen iäksi paljonkaan...
Eletty elämä on jättänyt tähän nalleen kuitenkin paljon jälkiä.
Nalle oli puettu potkuhousuihin, ettei sisukset varise!
Edessä on iso työ, kunnes nalle jatkaa elämäänsä uusin voimin.

Toinen käsi on kadonnut elon tuiverruksessa, silmä on kuopassa langan varassa,
jalat puhkikuluneet kiinnityskohdistaan ja muutama reikä nallen turkissa.
Mutta hyvä siitä tulee, kunhan ehdin taas joskus Nalle-tallin töihin.
Omistaja odottaa nallea kaikessa rauhassa takaisin kotiin.
Ei ole kiirettä, kun nalle on viimeiset vuosikymmenet levännyt ja odottanut tohtoria!

Uudet kyökkikalut; se on niin ihana

 Keittiö + tuparemppa alkaa olla nyt ohitse ja voiton puolella.
Vielä ikkunanpuitteitten maalausta ja yhden valaisimen odottelua.
Tässä pieniä tunnelmapalasia.
Kalusteet ovat Puustellin; koska luottoremppanainen, paras kaikista; Pintaremontit Otrosen Henna tekee Puustellin asennuksia.
Lattiat hioi ja lakkasi Täsmä Neliö.

Vanhaa ja uutta rinnakkain.
Päätyseinän hirsipinta jätettiin näkyville, se käsiteltiin vain puuvahalla.
Se on niiiiiiiin kaunis...
Nuoriso esitti, että eikö pureta loputkin tuvan mäntypaneeliseinät hirsipinnalle.
Juu ei.
Tehköön sen sitten joskus joku muu. Jos haluaa.
Muistan ne ruskeat pinkopahviseinät lapsuudessani ja miten hienolta vaaleat
lautapanelit sitten näyttivät, kun isä remontoi 70-luvun alussa...
Minulle passaa nämä oikein hyvin. Oman metsän mäntyä, lämpimän näköiset.

 Käsipyyhe roikkuu siskon miehen veistämässä kaksikerroksisessa hierimessä.

 Nalletkin pääsivät joutessaan piipahtamaan keittiön työtasolle.
Työpöydät on koivua.
Saas nähdä, miten ne toimivat kovassa käytössä...

 Vanhat palkintolusikat ja perintöhoppeet purkkiin...
Näinhän se on, että kaikki, mitä ei tarvitse, sitä ei tarvitse...
Mutta säilytettävähän ne on, aarteet; mummon 60- vuotislahjaksi saama kakkulapio,
äidin ja isän häälahja-kastikekauha tai kakkuveitsi.
Ja omat hiihtokilpailulusikat, joissa on "IIV" tai IV tai III!!!

 Talon vanha, sieltä 1800- luvulta oleva avohylly pääsi kunniapaikalle.
Niin hentoinen ja kevyt.
Ja ehkäpä epäkäytännöllinenkin...
Mutta halusin sen nyt tähän muuriin näkyville.
Voin kuvitella, miten esiäidit ovat pitäneet siinä ne talon vähäiset lautaset ja lasit...

 Tiskipöytä yhdellä isolla altaalla.
Taustalevy yhtenäinen alumiininen; ilman laattoja ja saumoja...

Suutarivalaisimen kuuppakin on uusi!
Sähköasentajan vasara oli huitaissut entisen kappaleiksi;
onneksi minulta löytyi vielä uusi lasi tilalle.

Nyt kun kaikki astiat ja jauhoputelit ym. löytävät vain oman paikkansa...
Tilaa on vähemmän, mutta vähemmälläkin pärjää.
On jo opittu ottamaan kahvimuki laatikosta eikä "kahvikuppikaapista"!
Tunnuslauseeksi jäi Puustellin myyjän lausuma katsoessaan kattila-laatikoita
(kaksi täpötäynnään) ja testatessaan, sopivatko ne induktioliedelle, että
"Pitääkö näitä muuten olla näin paljon"...

 Olen tyytyväinen!
Elämän aikana on nautittava elämän pienistä iloista!!!

Metsätähtikin kukkii ja kukkii

On niin täyteistä tämä aika kesäkuussa, ettei meinaa ehtiä makailemaan
metsätähtimättäällä...
Yhden kielokimpun olen hakenut maljakkoon, kohta kai kukkivat jo vanamotkin.

Kyökkiremppa on lähes valmis; pientä putkimiestyötä ja loppuviilaamista vielä.
Sitten pohtimaan, minne laitetaan mukit, kipot, lusikat ja lautaset...
Uusi induktioliesi odottaa opettelijaa...
En tarvitse muuta ohjelmaa, kuin katselen uutta ja vanhaa...

Paljon tarvitaan ammattilaisten kättä ja työkalua...
Ulkonakin on tapahtunut;
Henna on rakentanut viime syksynä uusituille portaille ja kuistille kaiteita ja säleikköjä,
mie olen saanut opetella käyttämään pitkästä aikaa pensseliä!

Hirsiseinä on paras!

Kesä jatkuu - kesä!

Yhden yön reissu

Piipahdin viikonloppuna yönseudun Pudasjärvellä.
Joskus on mukava tehdä ihan pienen pieni yhden naisen matka.
Siinä ehtii ajatella monen monta ajatusta, kun yksikseen ajelee neljä tuntia suuntaansa..
Mies oli kuororeissulla Tampereella ja halusin kuitenkin antaa 
Otrosserkku-nuorisolle rauhan mamaOtrosesta ja samalla tuulettaa päätä
remonttikuvioista...

Suomalaisen saunan päivänä sai saunoa rantasaunassa ja katsella lauteilta Jaurakkajärveä.
Siitä ei maisema parane. Maailma kyllä parani!
Pudasjärvi on sen verran pohjoisempana kuin Liperi, että aurinko viipyy siellä näkyvillä
pitkälle iltayöhön. Sitten se vain hetkeksi laskeutuu Jaurakkajärven taakse -
noustakseen ihan kohta uudelleen.
Yöllä kolmen aikaan oli niiiiin punaista, mutta uni vei takaisin sänkyyn...

Ystävän tekemä nalle Iivo.
Saanut nimensä hiihtäjän mukaan...

Aurora ja Tiu Iivon seurana.

Konsta lähtöaamun tunnelmissa.

Tupa remontissa

 Nyt on tuvan lattian osalta valmista!
Hiottu ja lakattu kuulemma viisi kertaa puolihimmeällä. Ammattilainen asialla.
Lattia on kuin uusi!
Tämä lattia on laitettu ehkä 70-luvun alussa; entisen rossipohjaisen lankkulattian päälle.
Seinät saivat mäntypaneelit myös samalla vuosikymmenellä.
(Ja ikkunat, perinteiset 6-ruutuiset, tuhottu 60-luvun tyyliin...)
Mutta tuvan katto - se on, kuka tietää, miten vanha.
Tupa ja silloinen eteinen ja ruokahuone on siirretty tälle paikalle 1800- luvun puolivälissä.
Miten kauan kahdeksi pätkitty talo on sitä ennen seisonut Korpivaaran Vehkalammella?
Ja milloin nämä hirret ovat kasvaneet?!

 Kuopus uudelleenmaalasi uunin; kymmenen vuotta sitten tiiliuuni sai pintaansa valkoista.
Taas mennään seuraavat kymmenen vuotta!?
Lattia oli edellisen kerran käsitelty liki 20 vuotta sitten.
Saapi luvan kestää tästä eteenpäin...
Hiontapölyt on nyt nuorison toimesta luututtu katosta lattiaan.
Jatketaan, kunhan viikonlopusta selvitään.

Keittiön kalusteiden tulo siirtyi ensi viikolle.
Mutkitellaan siihen saakka varapaikalla olevien uunin ja jääkaapin kanssa.
Kenttälounasta.
Hyvä tulee.

Sirpiäinen eli sinitiainen

 Viisi vuotta sitten laitoin Nalle-tallin oven pieleen linnunpöntön,
jonka olin koonnut vanhasta laudasta.
Keskelle lautaa sattunut oksanreikä oli niin houkutteleva pesäaukko!
Lipin naiset nauroivat pöntöntekotalkoissa, ettei mikään lintu mahdu siitä aukosta sisälle.
Sanoin, että sirpiäinen mahtuu...
- että se lintu, joka siihen pesii, on sirpiäinen!

Viiden vuoden odotuksen jälkeen!
Sinitiainen laittoi tänä keväänä tupansa sirpiäisen pönttöön!
Poikasten sirputus kuuluu pöntöstä ja vanhemmat lentää ruoka suussa jatkuvasti.
Välillä molemmat sujahtavat peräjälkeen sisälle.

Onpas se iso ilo!!

Hyvin mahtuvat oksanreikäaukosta!

Kirjoitin blogissani 30.5.2014 "Sirpiäisen pönttö"- tarinaa.
Nyt siitä tarinasta on tullut totta.
Olen laittanut uusia linnunpönttöjä tänäkin keväänä pihapuihin.
Tuskin ehtii laittaa paikoilleen, kun asunnon kyselijät ovat jo jättämässä tarjousta!
Pönttöjä ei ole koskaan liikaa.
Jos itikat vähenisi, kun on linnuille asumuksia lähettyvillä?!