Vielä keltaista...

Torstai-aamu;
lunta pyryttää taivaan täydeltä.
Vihreys on vaihtunut valkoiseen.

Tämä viikko on metsäistä edunvalvontaa,
yönseutu kotona ja vielä pari päivää lisää...
Välillä tämä menee näin.

Helsingin reissulta tulin yksi nalletilaus kainalossa.
Mukavaa.
Taas yksi uusi ihminen aloittaa nalle-elämän...

MTK ja Metsänhoitoyhdistys ovat miulle kuin kotikuusen lempeät oksat,
siinä suojassa on hyvä ja turvallinen olla!

Näillä keltaisilla muistoilla mennään kohti hankia!

Marraskuuta odotellen, lokakuulle hyvästit.
Nautitaan näistä hetkistä!

Hei hei, syksy

Äkkiä maisema onkin tyhjä ja avara
Keltaisen sävyt ovat poissa
Näkyy harmaata, ruskeaa, vähän vihreää
Valkoisuus on tulollaan
Syksyn loppu
Laskeudutaan talviaikaan
Pimeys lisääntyy, valo vähenee
Mutta se riittää meille pohjoisen ihmisille
Levollista lokakuun viimeisen viikon alkua

Lempilauseeni: Istuminen tappaa

. . .
Silti; pitäähän ihmisen välillä istua!
Liki 20 vuotta sitten ostin tupaan kaksi Ritzin nojatuolia,
kun aloin luopua pelkistä seinustalla olevista puupenkeistä.
Ritzit ovat ottaneet paikkansa ja istujansa ja kestäneet kovassa käytössä ryhdikkäästi.
Toinen tuoli koki pienen tappion, kun eräs innokas pomppasi siihen kyykkyasennossa;
jousi pamahti poikki.
Paikkasin kuoppaa tyynyllä...
Nyt tuoli on korjattu uuteen uskoon.
Vaiviossa, tässä lähellä, aloitti Verhoomo KiVa ja tuoli kunnostettiin siellä.
Tulipa hyvä.
Taas voi istua.
Välillä.
Kunhan pääosin pysyy liikkeellä!

Piki Paanasen nallenäyttelyssä Kajaanin kirjastossa

Pistäydyin viime viikolla Pudasjärveltä palatessa Kajaanissa.
Olin kuullut, että siellä on nähtävillä nalleja...
Kajaanilaisen nalleharrastajan Piki Paanasen nalleja näyttelyssä Kajaanin kirjaston.
Tuli kotoisa olo!
Näyttely on muistaakseni avoinna lokakuun loppuun.

Jäässä

Jäässä.
Pieni lampi Puolangan puolella torstaiaamuna viime viikolla kotimatkalla.
Aina yhtä uusi ja ihmeellinen tapahtuma luonnossa.

Ihminenkin voi olla jäässä.
Sisäisesti ja ulkoisesti.
Välillä se vain käy niin.
Onneksi sulaminen ja sulattaminen on mahdollista.
Ulkoiseen jäähän auttaa villasukat ja villapaidat.
Joskus villasukkia voi lämmittää uunin lämmössä ennen jalkaan laittamista;
kyllä ne sitten sulattavat jäiset varpaat.
Villaa ylle ja alle, niillä pärjää.
Sisäinen jää on hankalampi sulattaa.
Se vaatii asian käsittelyä, puhumista, ajattelemista; sulattelemista.
Yleensä onnistuu.

 Nuoriso käyttää sanontaa "jäätää" tarkoittaen sisäistä hyytymistä, aukkoa, katkosta.
Meidän nuoret muistelevat minun ymmärtämättömyyttäni siihen jäätämiseen säännöllisesti.
Kun en ymmärtänyt, vaan kehoitin laittamaan villasukat jalkaan...
Sitä repeävän naurun määrää!!
No, villasukat auttavat joka tapauksessa aina.

Luonto jäätyy pikkuhiljaa.
Ottaa omansa takaisin kiertoon.
Niin me kaikki aikanaan.

Villasukkia jalkaan, kyllä me pärjätään!

Kun matka päättyy

Kummitätini matka päättyi maanantaina.
Heinäkuussa 90 vuotta täyttänyt täti oli jo pitkän aikaa ollut matkalla ja lähdössä...
Paljon vuosikymmeniä elämästä oli häipynyt unholaan ja Liperiin vain oli kaipaus.

Olin Pudasjärvellä järjestelemässä hautajaisia.

Tädin nimikkokoivun juurella palaa muistokynttilä.
Keräsin keltaisia koivunlehtiä koivun juurelta ja pihamaalta tummansiniset orvokit
hänelle mukaan viimeiselle matkalle...
Kotipihan terveiset.
Puin hänelle neulomani villasukat; koivulla värjätystä keltaisesta villalangasta...
Viimeisiä rakkauden tekoja.

Syksyllä 2011 kummitäti kävi miehensä kanssa viimeisen kerran syntymämaisemissaan.
Rollaattorit vain vilahtelivat, kun he kulkivat tutkimassa tutut paikat; metsät, kivet ja mutkat.

Muistot säilyvät.
Kuukauden päästä kummitäti saatellaan viimeiseen lepoon Liperiin, sukuhautaan.
Kotiin.

Syksyn hetki

Tätä keltaisen runsautta

 

On taas se aika syksystä, että värien runsaus oikein häkellyttää.
Joka puolella loistaa kaikkia keltaisen, oranssin ja punaisen sävyjä.
Kyllä niitä ilokseen katselee...

Pikkuhiljaa lehdet varisevat maahan ja "autius lehtipuissa" lisääntyy...
Luonto riisuu itsensä.
Niinkuin elämä meitä.

Sadetta ja keltaisia lehtiä...

Ihan pienet lehtileikit!

Ilon hetkiä!

Hyvä olla.

Kaunista lokakuun jatkoa!

Kahvimylly tuli taloon!

Ei sitä ihminen tiedä, mitä ilman on elänyt!
Ystävänaiset kävivät "kyökkitarkastuksella" ja sain heiltä vanhan kahvimyllyn.
Se on kahden siskoksen lapsuuskodin tarve-esine  ja viettänyt eläkepäiviä
kesämökin keittiön seinällä.
Nyt he halusivat tuoda sen minulle, että kahvimylly pääsee oikeaan kotiin...
Oi, miten onnellinen mie olen!
Aito Arabian tuote.
Valmistettu aikoina, jolloin esineet tehtiin tarpeeseen.
Ja mylly toimii!
Vieno kahvin tuoksu tuli, kun rapsuttelin kahvinporoja myllyn rattaista.  

Kahvimylly otti paikkansa hirsiseinältä.
Paikka määräytyi hirsien tasaisuuden mukaan...
Se saattaa päästä myös tositoimiin; sen verran innostuneesti poika sitä tutki!

Keittiön iloja siis!
Meidän talon vanhalla puisella kahvimyllyllä olen muutaman kerran jauhanut kahvinpapuja.
Semmoista mummo-touhua / nykyajan kahvi-hifistelyä!!

Vanha nalle ja sen korjaus

Tämä oli alkutilanne vanhan nallen korjauksessa.

Purkamisen, täytteiden tyhjentämisen ja pesun jälkeen alkoi varsinainen korjaaminen.

Silmäkuoppa on täytetty ja kursittu hiukan kasaan,
tässä se odottaa vielä paikkaa ennen silmän takaisin kiinnittämistä.

Paikkoja sinne ja paikkoja tänne...

 Tälle puusohvalle Nalle kannettiin kesäkuussa ja nyt se makaa siinä ihan ehjänä taas!!

 Jaloissa kunnon uudet paikat, ei varise täytteet, eikä paista nivelet!

 Voin istua taas!
Tule ja ota syliin!!

 Nallen naaman paikkoihin käytin jalkojen korjaamisesta jäänyttä vanhaa karvaa,
että ne eivät erotu niin selvästi.
Plastikkakirurgiaa...
Nallen katse on vanha, tuttu ja turvallinen.
Silmät ovat entiset, ihanan ruskeat.

 Konsta ja Nalle.

 Nallen uusi elämä!
Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen; haasteita oli kyllä enemmän, kuin koskaan ennen!

 Ihana sylitettävä Nalle!

Kyllä tätä mielellään sylittelee!

Joko minä pääsen kotiin?

Ensilumi?!

Tämä aamu tulee valkenemaan Liperissä valkoisena.
On satanut räntää ja maa on valkoinen.
Luonto kaikkine keltasineen ja väreineen on taipunut lumen alla...
Lokakuu näyttää talvisemman pukunsa.

Eilen tehtiin vielä yksi satsi koivuhalkoja.
Jäi vähän se kesän halonteko päälle...
Poistin kasvavan kuusikon seasta koivuja, etteivät piiskaa kuusten latvoja.
Koivuja jätin kyllä semmoisiin paikkoihin, missä ne mahtuvat kasvamaan.
Tämmöisiä loppusyksyn puuhia raivaussahahommien lisäksi.
Lämpöä pitää olla varattuna talveen.
Liiteri on täynnä kuivaa puuta ja halkopinot ulkona odottavat vuoroaan.
Antaa vaan tulla.
Lunta.