Muistoja tupa tulvillaan

 Kun saa asua talossa, jossa ennen minua on asunut viisi sukupolvea,
aistii sen muistojen ja eletyn elämän valtavan määrän, mitä talo kantaa sisällään.
Vintti pitää sisällään edellisten sukupolvien kortteja, kirjeitä.
Aarteita.

Vanha kirjekuori.
Kuin koru.

 Tuvassa on papan aikoinaan veistokoulussa tekemä sänky.
Siis jostain 1900- luvun alusta...
Nykyään tuo sänky on uunin kupeessa.
Se on niin hyvä ja mieluisa!
Olen sanonut, että sen takia siinä nukuttaa niin hyvin,
kun siinä sängyssä on vuosikymmenten nukkumattomat unet!
Se on suosittu sänky nukkua, kun yökylässä on lapsia, siskoja tai ystäviä.
Ja ne varttitunnin päiväunet, jos oikein ramasee... - paras paikka!

Muistoja tulee lisää.
Joka päivä, joka vuosi.
Nyt muistona kummitädin muistohetkeen viemäni koivupölli pikkuisine kuusineen.
Ja Rasmus; nalle vuosikymmenten takaa.

Se on suo

Vielä muutama tunnelmakuva sunnuntaiselta suolta.
Nyt on jälleen saatu lumi maahan näilläkin leveysasteilla;
laskujeni mukaan neljännen kerran tälle syksylle...

Jäät kestävät jo linnun kävellä, mutta ei ihmistä!

Talven tarinoita jään pinnalla.

Ja Konsta bongasi edelleen uutta kuvattavaa!
Käkkärä.

Suovoimaa

Marraskuun aurinko houkutteli lähtemään kävelylle suolle.
Aurinko teki sitten kuitenkin kepposet ja katosi pilvien taakse.
Mutta suo ei pettänyt; mitä nyt yhden kerran jalka kuitenkin upposi...

Suo!
Ja pitkospuitten pakkashampaat.

Halla ja Konsta säilyivät tassut ja peppu kuivina.

Jäätynyttä kauneutta.

Suo on niin kaunis jokaisena vuodenaikana.
Keväällä se tulvii talven jäljiltä ja herää pikkuhiljaa kasvun ihmeeseen;
kesä kaikkine sävyineen, tuoksuineen ja marjoineen on käsittämättömän kaunista.
Ja loppusyksy, taikka tämä lumeton talvi - niin mystinen maailma.
Äänetön, hiljainen maisema vain nukkuu...

Pieni aavistus kuuraa...

Lunta odotellessa?

Aina niin hyvä mieli kävellä pitkospuita pitkin.
Mielen reppuun täytettä.

Mukavaa alkavaa marraskuun viimeistä viikkoa!

Joosua-nallen nuorennusleikkaus

Ihan joskus vain, mutta tosi harvoin; olen muuttanut tekemääni nallea jälkeen päin.
Korjannut tai vaihtanut jotain.
Joskus kuitenkin, vähän parturoinut kuonoa tai vaihtanut silmät,
jotka ovat olleetkin väärän väriset jne.
Tekijän oikeudella niin saa tehdä...
Ihan eri asia on sitten ne yleensä koirien käpälöihin joutuneitten nallejen korjaukset!

Kummitätini tilasi minulta oman nallen kymmenisen vuotta sitten.
Hän halusi itse antaa nallelle nimen; sanoi puhelimessa, että olisko se Joosua.
Juu, Joosua siitä tuli.
Hän tykästyi nalleen kovasti.
Siellä se nalle istui vapaa-aikoinaan makuuhuoneen ikkunalla toisten nallejen ja tonttujen seurassa.
Joosuan selkäkarvat olivat ottaneet vähän päivänpaistetta ja hartiat olivat vähän haalistuneet,
mutta sehän kuuluu asiaan.
Joku harmaantuu, joku haalistuu...

Kun nyt nalle palasi Pudasjärveltä kotiin, päätin tehdä Joosualle nuorennusleikkauksen...
En ollut nallen silmiin alun alkaenkaan oikein tyytyväinen.
(Joskus sen oikeasti huomaa vasta jälkeen päin...)
Vaihdoin silmät pienempiin ja tummemman ruskeisiin silmiin.
Parturoin myös kuonoa.
Ja . . .
Joosua on uudestisyntynyt!
Se vaikutti heti tyytyväiseltä muutettuun ulkomuotoonsa.

Joosua ja Rasmus istuskelevat keittiön pöydällä, muurin lämmössä.
Muistelevat yhteistä elämäänsä Pudasjärvellä...

Nocturne

4- vuotiaana sain kummitädiltä tämän nuken. Se sai nimekseen Marja-Riitta. Kaverina Konsta

  "Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysikuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.

Pudasjärven kirkko 16.11.2019

 En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Pudasjärven kirkon kellotapuli

Sulle laulan, neiti kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

Kummitädin kantele ja hänelle antamani Rasmus-nalle

En ma enää aja virvatulta,
ompa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär elon piiri,
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri,
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie."

- Eino Leino -

Isomummoni tuoli, joka nyt on palannut kummitädiltä takaisin kotiin; Rasmus ja Joosua

Hyytyy, jäätyy, sulaa ja roiskuu

Talvikelit keikkuen tulevi.
Tänä syksynä ainakin näin.
Lunta on ollut vain aavistus; alle kymmenen senttiä Liperin korkeudella.
Sitten tulee taas suvikelit, vesisateet ja lumet häviää.

Siikakoskella vesi ja lumi sulassa sovussa...

Koski pauhaa, olipa keli mikä tahansa.

Luonto.
Lähellä.
Tänä aamuna jälleen sankka sumu, johon maisema kietoutuu.
Se on niin satumaista.
Sumun suojassa ja turvassa.
Huonenna ajelen Pudasjärvelle ja lauantaina on kummitädin siunaus ja muistohetki siellä.
Maanantaina hänet tuodaan Liperiin, synnyinkunnan lepoon.
Semmoinen sumuinen viikonloppu edessä.

Aurinko on piilossa

Tämä valo ei näy näinä sumuisina, sateisina marraskuun päivinä.
Mutta siellä se jossain on.
Rauhallinen aamu.
Hyvä, kun välillä on.
Saa ottaa vielä yhden mukillisen kahvia, eikä ole kiire minnekkään.
Tämmöisiä aamuja tarvitaan.
Välillä.

Timantteja

Jokaisena päivänä
Mahdollisuus
Nähdä timantteja
Se on jäätynyt pisara kuusen oksalla
Kippurainen ruusunlehti lumikuorrutuksella
Se on aamun pastellinen väritys taivaanrannassa
Marraksen ihana rauhallinen harmaus
Kun silmänsä avaa ja katsoo
Pieniä iloja
Jaksamisen elinehtoja
Meille kaikille

Timantti on pieni hymy, katse
Ajatus
Läheltä kauas, etäältä lähelle
Jokaiselle

Marras-kävelyllä

Auringon laskiessa hyvä lähteä pienelle metsätarpomiselle!
Pakkaslunta on viitisen senttiä.
Aurinko leikkii koivujen rungoilla...

... ja kuusten rungoilla.
Heinien takana on nallet piilossa.

Timantteja maahan taipuneitten heinien varsissa.
Makasin maassa mahallani, kun yritin vangita niitä kameralla...

Halla-nallella se oli helpompaa.

Hirviä vielä riittää...
Paikallisen metsästysseuran hirvipaistia odotellen!

Ja pikkuiset metsäkauriin jäljet.
Niitä oli tosi paljon apilanurmella; voi kunpa näkisi myös eläimet!

Muistellaan

Patvinsuo

Muistelupäivä tänään
Edeltä menneet ovat sydämissämme, ajatuksissamme
Kynttilä palaa metsän reunassa, kannon päässä
Kynttilän valo lepattaa muistokoivujen juurella pihamaan tuntumassa
Niin kauan, kun joku muistaa edesmenneen ihmisen, hän on olemassa
Joskus tulee kyyneleet
Ne saavat tulla, kun ovat tullakseen
Tietää olevansa olemassa
Elämässä
Tänä päivänä