Ryijyt; 2004-2020

Elettiin vuotta 2004.
Kansalaisopiston käsityöpiirissä kokeiltiin ryijyn ompelua.
Minun välkky ideani oli pyytää lapsia värittämään haluamallaan tavalla
kooltaan noin 40x40 cm ryijy, jonka keskellä olisi sydän.
Lapset olivat sillon iältään 8, 10, 12, 14 ja 15- vuotiaat...
Tytöt värittivät melko tarkastikin suunnitelmansa; piti vähän oikaista, ettei tule liian kirjavaa...
Pojilla väritykset olivat vähän enemmän suurpiirteisempää: alhaalla mustaa, ylhäällä harmaata...
Alkuperäiset värisuunnitelmat ovat siis tallella!

Ompelin ryijyjä alkuun innokkaastikin ja sain niitä valmiiksi pikkuhiljaa.
Mutta se viimeinen jäi vaiheeseen, keskeneräiseksi.
Kaappeja siivotessa ryijypussi tuli aina säännöllisin väliajoin vastaan
ja tunsin omantunnonpistoksia, että pitäisi saada ommeltua loppuun...
Pitäisi. Pitäisi. Joskus.
Nyt Korona- keväänä, kun kävin taas kaappeja läpi ja ryijyntekeleet tulivat vastaan,
päätin, että NYT.
Ja ompelin viimeisen ryijyn loppuun ja viimeistelin kaikki ryijyt.

 Laitoin lapsille kuvan ryijyistä ja reaktiot olivat vaihtelevia...
Joku ei muistanut koko ryijy-projektia lainkaan, toinen muisteli omakseen ihan jonkun toisen ryijyä..
Olivat kuitenkin sitä mieltä, että hienoja ovat kaikki.
Kommentteja tuli myös, että olipa järkevää pyytää suunnittelua sen ikäisiltä lapsilta!!
Kun tämän päivän värimieltymykset ovat ihan jotain muuta.
En kuitenkaan luvannut ommella enää 2020- ryijyjä!
Nämä ovat sen ajan muistoja, äidin ompelemat.
Ja miten tyytyväinen olen, etteivät ne enää loju kaapissa keskentekoisina!
Jää nähtäväksi, mihin ne lopulta päätyvät...

Taito-liitto, Suomen käsityön museo ja Itä-suomen Yliopisto yhteistyössä Museoviraston Elävän perinnön käsityöringin toimijoiden kanssa keräävät Korona- kevään käsitöistä tarinoita, jotka tallennetaan Suomen käsityön museon arkistoihin tuleville sukupolville tutkittavaksi.
Laitoin ryijyistä ja niiden tekemisestä sinne oman tarinani.
Ne löytyvät Taito.fi- sivuilta; https://koronakasityo.muistele.fi
Siellä on monenmoista tarinaa tekemisistä - kun nyt on ollut aikaa käsitöille.

Sampsa Olli Pellervo

Petrus Ilkka Matias

 Pertriina Pilvi Inkeri

Niklas Jetro Joonatan

Pieta Iida Mariina

Korona-peitto

Sain ystäviltä tuliaisiksi (korona-)peiton.
Aivan ihana villainen, lämmin, värikäs ja valtavan iso peitto!
Sanoin, että enpä arvannut tämmöistä saavani...

Värit kohdillaan.
Vaikka olen ollut lapsesta saakka allerginen ja atoopikko,
niin täysivillainen vaate ei kuitenkaan kutita ollenkaan, vaikka olisi paljasta ihoa vasten.
Tykkään villapaidoista ja pidänkin niitä aina, kun lämmintä päälleni tarvitsen.

Kauas katala maailma.
Kääriydyn omaan villapeittoon ja olen suojassa, turvassa...

Kukkasia, kauniita kukkasia!

Ja se lämmin ajatus!

Tämän kevään viimeiset lumet??

 Eilen aamulla herättiin lumiseen maisemaan ja lumisateeseen!

Kevään valkeus!

 Päivällä auringon piipahtelut sulattivat lumen pois.
Sankkoja lumi-, räntä- ja raekuuroja tuli pitkin päivää...

 Samat sinivuokot tänä aamuna.

 Eipä ole yksitoikkoista tämä kevään seuraaminen!

Sinivuokkojen värimaailma levittäytyy jälleen sykähdyttävänä ilona
talon kupeelta metsään saakka...
Iloja.
Pieniä, pieniä.
Mutta riittävästi.
Iloja sinunkin päivääsi!

Lintu pien . . .

Konsta yritti olla sairaanhoitajana tuvan ikkunaan lentäneelle peipolle.
Kevät on kovaa aikaa, kun isot ikkunat hämäävät lintuja.
"Kops vain, ja henki pois", niinkuin Markku Pölösen ohjaamassa Onnen maa- elokuvassa sanottiin.

Kaikkeni yritin...
Tämä peippo ei selvinnyt elämään enää.

"Lintu pien
kolkuttaa kaivaten ikkunaan
Se kai viestinsä mulle antaa..."
Tabula Rasan kaunis laulu soi mielessäni.

Kevätluonto on täynnä linnunlaulua, aamusta iltaan ja yöhön.
Se on parasta.
Avaa vain oven, ja luonto on läsnä ja lähellä.

Vanhat nallet riihessä kesällä-17 (muisteluita...)

Olen jo saanut kysymyksiä, että tuleeko ensi kesänä nallenäyttelyä riiheen...

Ei taida tulla...

Mutta riihi on kyllä paikoillaan...

Ja nallejakin on. Vanhojen ja uusien perhe on vain kasvanut...

Joten riihen tunnelmiin pääsee, mutta näyttelyä ei tule...

Kor...kor...kor...

Kaikki festivaalit peruttaneen/perutaan tulevalta kesältä...
Sinne jää Hassisen Kone ja juhannusaatto hamaan tulevaisuuteen...

Edelleen;
Pidetään toisistamme ja itsestämme huolta.
Haaveillaan vakaasta ja turvallisesta, tasaisen ihanasta arjesta ja elämästä!

Kelo

Isäntäkuusen pöllinpätkän päällä, peppu lumessa, istuu nalle.
Harmaa ja paksu mohairkarvainen nalle vaati saada nimekseen Kelo.

Hurmuri sai nimensä tekijän muisteluista ja retkestä keväiselle suolle...
Harmaantuneen kelon silkkisen pehmyt pinta on niin kaunista ja kiehtovaa.
Kelon pinnassa viipyy vuosisadan viisaus.
Osa siitä viisaudesta on piilotettu tämän nallen luonteeseen.

Kuvissa näkyy toivottavasti tämän kevään viimeiset lumet?

Keikkuen, keikkuen; kevät.
Keikkuen alkaa myös nallen elämä.

Suovoimalla jatketaan...

En ihmettele yhtään, jos ihmisiä alkaa ahdistamaan tämä kevät
- ja koronakoronakorona.
Luulin, että mie en juurikaan ala panikoimaan sen asian vuoksi.
Mutta huomaan pikkuhiljaa, että kuitenkin ajatuksissa pyörii tämä kaikki
yhä enemmän ja enemmän...

Ja aika vähän voi yksi ihminen tehdä.
Pysytellä omissa oloissaan.
Ja sitä on kyllä tehty.
Vain ja ainoastaan.
Silti kaikki liittyy kaikkeen.
Kun unet häviää silmistä kello kaksi yöllä, eikä tahdo takaisin uneen löytää...
Kyllä siinä alkaa pään sisällä pyöriä muutkin ajatukset, kuin se kadonnut lepo.

Koronan elämänkaari.

Mitään muuta ei voi, kuin jatkaa elämää päivän kerrallaan..
Pysytelkää järjissänne.
Kyllä (kai) tästäkin selvitään!

Hän on Utu

Tänä myllerryksen keväänä on tuntunut erikoisen tärkeältä nallejen tekeminen.
Terapeuttista. Minulle.
Nallen tekoon liittyy paljon tunteita, kaikenlaisia.
Nyt tänä keväänä tärkeä tunne siitä, että tekeminen tasoittaa ja rauhoittaa.
Eräs artisti laulaa "Mä vain hiihdän",
- mie vain teen nalleja...

Omalla Louhi- mallilla valmistunut nalle numero 7. on Utu.
Utu on harmahtavan vaalea, paksukarvainen, rauhallinen ja rauhoittava nalle.
Sisko sanoi, että se on ihan "pentu" vielä...
Hmmm?
Joku nalle on heti ihan vanha ja viisas tai olemuksessa on nähtävissä elämänkokemusta,
ja toinen on sitten ihan pentu!
Niinkuin meissäkin ihmisissä; jonkun kohtalona on lapsesta saakka olla vanhahtavan oloinen,
toinen taas on ikuinen pentu vaikka 90- vuotiaana!
Mihinkähän lokeroon sitä itse asettuu...

 Utu pääsi valmistuttuaan seikkailemaan tuulisena pakkaspäivänä riihelle.

 Hyvin tummanruskeilla, lähes mustilla silmillään Utu katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen!

Vanha, metsästä pois kannettu polkupyörän raato ja ihan uusi nalle.

Tämmöinen kevät.
Tämmöinen nalle.

Vuoden 2020 nalleja

Kun on Korona- epidemian eristysten ja kotona pysymisen määräysten takia
aikaa on käytössä enemmän, kuin olisi normaalioloissa;
olen tehnyt paljon nalle-hommia.
Nalle-Talli on pihan toisella puolella, kotoa ei tarvitse lähteä minnekään.
Täällä maalla ja metsän suojassa olo tuntuu kaikesta huolimatta hyvältä.
Jos seinät alkaa ahdistaa, avaa oven ja lähtee ulos, metsään, lenkille...
Puoliso tekee kotoa käsin etäopetusta; se ero on tavalliseen arkeen verrattuna.

Ei nalleja silti valmistu kuin liukuhihnalta.
Jokaisen nallen tekemiseen kuluu ihan sama aika, kuin mitä sen tekeminen vaatii.
Mutta pikkuhiljaa aina jokunen karvakuono sieltä valmistuu.
Tekijä on sama, mutta jokainen nalle on oma persoonallinen yksilö.
Tämän vuoden nalleperhettä.
Vernu, Kosmos, Wimme,
Miihku, Viena, Viima,
Solmu, Nappi,
Toive, Kivi. Talviuni, Henrikki.
Lisää on tulossa...

Se oli pitkä, hidas ja hiljainen perjantai

Piti päästä suolle.
Arvelin, että se on jo lumesta vapaa.
Olikin.

Ihana suo.
Aivan jäässä.
Lumetonkin.
Metsäisissä kohdissa oli lunta ja polut jäässä.

Suo on aina suo.
Jokaisena vuodenaikana.
Miten suopursukin voi tuoksua jo huhtikuussa!

 Pikkuhiljaa talven ote hellittää, pisara kerrallaan jää sulaa.

Mänty on päättänyt riisuuntua talven jäljiltä!
Tietääkö se, ettei voi enää tämän jälkeen pukeutua kaarnaan.
Se on nyt ihan uusi ja tuore kelo.

Hiljaista.
Joku tirppa viserteli kevään arvoitusta.

 "Ennen kurki kuoloo, kun suo sulaa"; vanha suomalainen viisaus.

 Halla, Konsta ja kahvitauko.
Lampi petollisessa jääkannessaan.
Joutsenille ei olisi tarjolla vielä muuta, kuin pieni sula joen suulla.

 Uuuu, piilossa, säi-säi-säi...

 Niin punainen!
Juolukka hehkui auringon valossa.
Tämän kaiken ilon ja voiman haluaisin jakaa ja antaa jokaiselle kulkijalle.
Että taas jaksaisi.
Huomisiin.