Se oli pitkä, hidas ja hiljainen perjantai

Piti päästä suolle.
Arvelin, että se on jo lumesta vapaa.
Olikin.

Ihana suo.
Aivan jäässä.
Lumetonkin.
Metsäisissä kohdissa oli lunta ja polut jäässä.

Suo on aina suo.
Jokaisena vuodenaikana.
Miten suopursukin voi tuoksua jo huhtikuussa!

 Pikkuhiljaa talven ote hellittää, pisara kerrallaan jää sulaa.

Mänty on päättänyt riisuuntua talven jäljiltä!
Tietääkö se, ettei voi enää tämän jälkeen pukeutua kaarnaan.
Se on nyt ihan uusi ja tuore kelo.

Hiljaista.
Joku tirppa viserteli kevään arvoitusta.

 "Ennen kurki kuoloo, kun suo sulaa"; vanha suomalainen viisaus.

 Halla, Konsta ja kahvitauko.
Lampi petollisessa jääkannessaan.
Joutsenille ei olisi tarjolla vielä muuta, kuin pieni sula joen suulla.

 Uuuu, piilossa, säi-säi-säi...

 Niin punainen!
Juolukka hehkui auringon valossa.
Tämän kaiken ilon ja voiman haluaisin jakaa ja antaa jokaiselle kulkijalle.
Että taas jaksaisi.
Huomisiin.