Ajatuksissa täältä jo pois lähteneet

Muistelupäivä, muistopäivä.

Ajatuksissa kulkevat mukana...

Täältä jo pois lähteneet.

Tänään ja kaikkina päivinä.

Jokin muisto tulee mieleen sattumalta ihan milloin vain.

Vuosikymmenten jälkeen.

Käyn sytyttämässä kynttilät haudoille.

Rakkaudella.

Kansainvälinen Nallepäivä

Hyvää Kansainvälistä Nallepäivää kaikille!

Nyt on aika kaivaa se oma nalle kainaloon ja antaa kunnon nallerutistus!

Ja ottaa vastaan lämmin nallehalaus!

Louhi-Nallen nallet halusivat tässä päivänä muutamana metsään... Silloin vietettiin Suomalaista käsityöpäivää. Minun käsinommellut ja käsin tehdyt nallet ovat yksi käsityön alue ja olen onnellinen saadessani tehdä nalleja, jotka tekevät ihmiset onnellisiksi!

Sateen jälkeen metsä oli lempeän satumainen. Kuusen oksilla kimaltelivat

vesipisarat pikkuisina timantteina. Vihreä sammalmatto kutsui köllöttelemään...

Nallet ja metsä - niin parasta!!

Tässä ovat minun omat nallet alkaen vihreästä nallesta myötäpäivään: Nuuti, Peitsa, Miihkali, Reetrikki, Knuuti, Paulo, Wilhelmi, Marius ja Konsta.

Syksyinen metsä

Sinne pitää päästä joka päivä. 

Metsään.

Onneksi se on niin lähellä. Metsä alkaa ihan talon takaa. Muutama askel, ja olet siellä. Metsässä, turvassa, rauhassa.

Lokakuinen metsä sateen jälkeen, taikka sateen hiljalleen ripsutellessa kuusten oksille... siinä on syksyn taikaa.

Se kietoo otteeseensa, eikä metsästä haluaisi lähteä ollenkaan pois!

Vihreys ympäröi kaikkialla. Sammalmatto on sateen jälkeen kuin uudestisyntynyt.

Tähän minä jään. 

Tämän otan mukaan sydämeeni.

Metsä, rakkauteni.

Nalle-tallissa

Pitkästä aikaa olin Nalle-tallissa nallen teossa. Tulollaan on kolmoset?

Valmistumassa on kolme saman kokoista nallea erilaisista mohairkarvoista. 

Jännityksellä odotan, minkälaisia nalleja näistä tulee!

Syksyn tuntua kuistilla. 

Poimuria ei tarvita enää tänä syksynä!

Pikkunallet ovat ihan vain haukkaamassa happea...

Lintujen ruokapöytä on rakennettu talvea varten. Kovasti talitintit jo olivat rasvapallojen kimpussa.

Lunta, räntää, valkoista...

Kyllä se aina ihmetyttää...

Herättiin maanantaiaamuna räntäsateeseen. Aloitteli se jo pyhäiltana,

mutta päivänvalo paljasti valkoisen maiseman.

Tästä se sitten alkaa... Monetko ensilumet tälle syksylle?

Porkkanannostopäivä!!

Vähän näppejä meinasi paleltaa...

Mutta nyt on porkkanasato kellarissa.

Haljenneet porkkanat vein naapuriin, Tasun tallin hevosille.

Valkeutta, vihreyttä ja lokakuuta!

Pysytellään terveinä!

Joko nallet odottavat talvea?

Lumikki istuu Käsityöyhdistys Lipin myymälässä Ylämyllyllä lämpöisten huivien, myssyjen ja kintaiden keskellä - ja on sitä mieltä, että kyllä talvi voi jo tulla...

Vernu, Oksa ja Kosmos kaipailevat villaista kaulahuivia kaulaansa ennen kuin talven kylmyys saavuttaa nallekatraan...

Viima on sitä mieltä, että talven kylmyys selätetään keittämällä iso pannullinen kahvia, joka laitetaan Louhi-Nallen villahuopaisen Pannumyssykän alle lämpimään. Sitten vain istutaan pöydän ääreen villasukat jalassa ja nautitaan lämmöstä, kahvista ja hyvästä seurasta!

Huopaiset Heijastavat rintakorukukkaset takin liepeeseen taikka reppuun torjumaan pimeyttä!

Hyvää lokakuun jatkoa, ystävät!

Vieläkin keltaisuus...

Syksyn keltaisuus häviää pikkuhiljaa syksyn otteessa...

Siinä ne olivat

Haavanlehdet männyn rungolla

Levähtämässä

Matkalla korkeuksista maahan

Ihmettelemässä

Tässäkö tämä oli

Elämä

Tälle kesälle

Tätä syksyn keltaista!

Konsta vielä muistelee reilun viikon takaista ruska-patikointia Lieksassa...
Kyllähän ne mukavat reissut säilyvät mielessä.

Maisema pikkuhiljaa riisuuntuu keltaisesta.
Tämä näkymä Ruunaalta.
Täällä kotona on lehtiharava ollut vielä levossa,
mutta pitänee kulkupaikat haravoida lehtimatosta vapaaksi.
Kunhan ehtii...

Kaunista ja keltaista lokakuun viikonloppua!
Auringon kajo pilkistää tällä hetkellä itäiseltä taivaanrannalta;
se otetaan ilolla vastaan, jos pilvien läpi vain ilmestyy näkyville!

 

Konsta ja Jehki Ruunaan koskien partaalla

Keltaisin lehdin koristeltu penkki hämyisenä aamuna Neitikosken kyljessä.
Aurinkoa odotellessa...

Näin lähelle tyrskyjä!

Ruunaan alueella ei ollut enää ruuhkaa; keväällä ja kesällä se on kuhissut retkeilijöitä.
Ja se näkyi siellä reiteillä; mikä hitto se saa ne tupakakoijat pudottamaan tumpit maahan...
Luulisi retkeilijöiden ja kalastajien olevan niin luonnonystäviä,
että myös se roskaamisen estäminen olisi hallussa.
Mutta ei.
Paskapäitä, mitä paskapäitä.

Konsta ja Jehki ja Neitikosken aallot.

Keltaisuus tippuu pikkuhiljaa maahan...

Heijastuksia...

Katseenvangitsija polun varrella.
Hän oli päättänyt valmistaa penkin näillä mutkilla...

Neitikosken yläjuoksulla.
Koskenlaskuun soutanut veneporukka nähtiin täältä kauempaa.
Veneen keikkuminen koskessa näytti hurjalta!

Hyö kalastelivat hiljakseen.
Tulleeko sitä mitä?
No, kokemuksia ainakin!

Ruskan rakastaja!

Elämän mutkia.
Kahden yönseudun ajan Ruunaan Retkeilykeskuksen mökissä ja maastoissa.
Eihän ne mutkat siitä oienneet, mutta kun niitä vähän kopasee,
niin huomisia päin on taas helpompi jatkaa.

 

Reposuo; yksi monista Lieksan patikointireiteistä

Tästä se alkoi; Reposuon 13 km pituinen lenkki Ruunaalle menevän tien varrella.
Uutuuttaan loistava luontotorni odotti suon reunassa ylös kiipeäviä.

Reposuolla on hyvin monenlaista suota ja pitkospuut halkovat maisemaa
tehden kulkemisesta helppoa.
No, helppoa ja helppoa... Kapeilla lankuilla oli syytä katsoa, mihin askeltaa!
Välillä suo oli tosi märkää ja vetisen upottavaa...

Konsta muisteli muutaman vuoden takaista vierailuaan Reposuolla...
Pitkospuut ja metsän reunamat ilahduttivat tuttuudellaan.
Jehkille ja ystävälleni kaikki oli aivan uutta ja kokematonta.

Jehki löysi ensimmäiset karpalot!

Konsta yritti tiirailla karpaloita ylempää...
Mutta kyllä karpaloille piti kumartaa!

Miten erilaisena suo näyttäytyikään; oli näitä ihania mättäitä, heinäisiä suo-aukeita, käkkyrämäntyisiä
ja niin edelleen.
Hanhiparvet kaakattivat ylilennoillaan. Kun entinen parvi katosi silmän kantamattomiin,
alkoi uusi parvi lentää taas perästä.

Kaksi-kerroksiset pitkospuut...

Matkanteko ei tahtonut edistyä, kun karpalot ihastuttivat!
Suon syksyistä, punaisen kirpeää kultaa.

Sydämellistä.
Täydellistä.
Syksyn suovoimaa.

Pilvinen päivä antoi semmoisen hämyisen tunnelman ruskan värittämään maisemaan.

Tuppaita, tuppaita.
Kiersimme Reposuon lenkin vastapäivään.
Ehkäpä olisi mukavampi kiertää se myötäpäivään, koska nyt loppupäässä oli rankempia nousuja,
(no, se kunto, se kunto...).
Oli myös vähän ikävämpiä rytökohtia, melkein kaatopaikan oloisia, joita ei todellakaan olisi
halunnut kulkea läpi.
Onneksi suon valtava kauneus ja voima kantaa kaiken ylitse.
Jalat sanoivat, että kiitos, oikein hyvin jo riittää tälle päivälle!!

Sinne ne jäivät, matkalaiset.

Lieksassa, Ruunaan maisemissa

Konsta ja Jehki Ruunaan Retkeilykeskuksen mökin kuistilla.
Ilta-aurinko helli mökkiin asettujia.
Maisemat kohdillaan Neitikosken kohinan tuntumassa.

Monta vuotta suunniteltu patikkareissu ystävän kanssa toteutui nyt lopultakin.
Metsähoitoa aamusta iltaan.
Onneksi on näitä upeita luontokohteita niin lähellä, ettei matkantekoon kulu liiaksi aikaa.
(Kun ystävä oli ajellut etelästä jo valmiiksi Pohjois-Karjalaan!)
Lieksallahan on olemassa minulla se rakkaussuhde jo vuosikymmenien ajan.
Ne isän juuret vetävät sinne aina vaan...

Pikkuisen etsimme patikoidessamme myös ystävän harrastus- Geo-kätköjä...
Niin, montako nallea samalla iskulla?!
 

Samalla, kun luonto antoi omastaan, me saimme täyttää sielun reppua...

Punaisenaan hohtavat mäntykankaat.
Siellä oli puolukoita...

Joten; mihinkäs se karhu karvoistaan pääsee!
Kupilkalliset toisensa perään täyttyivät puolukoilla.

Näitä polkuja!

Miten se olikaan.
Ilo lisääntyy, suru pienenee.
Kun on hyvä olla.
Metsässä ja luonnossa aina.