Uutuuttaan loistava luontotorni odotti suon reunassa ylös kiipeäviä.
tehden kulkemisesta helppoa.
No, helppoa ja helppoa... Kapeilla lankuilla oli syytä katsoa, mihin askeltaa!
Välillä suo oli tosi märkää ja vetisen upottavaa...
Pitkospuut ja metsän reunamat ilahduttivat tuttuudellaan.
Jehkille ja ystävälleni kaikki oli aivan uutta ja kokematonta.
Mutta kyllä karpaloille piti kumartaa!
ja niin edelleen.
Hanhiparvet kaakattivat ylilennoillaan. Kun entinen parvi katosi silmän kantamattomiin,
alkoi uusi parvi lentää taas perästä.
Suon syksyistä, punaisen kirpeää kultaa.
Täydellistä.
Syksyn suovoimaa.
Kiersimme Reposuon lenkin vastapäivään.
Ehkäpä olisi mukavampi kiertää se myötäpäivään, koska nyt loppupäässä oli rankempia nousuja,
(no, se kunto, se kunto...).
Oli myös vähän ikävämpiä rytökohtia, melkein kaatopaikan oloisia, joita ei todellakaan olisi
halunnut kulkea läpi.
Onneksi suon valtava kauneus ja voima kantaa kaiken ylitse.
Jalat sanoivat, että kiitos, oikein hyvin jo riittää tälle päivälle!!
Sinne ne jäivät, matkalaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti