Pätkä Hetta-Pallas- vaellusta

Olin saanut nuorisolta joululahjaksi yhteisen Hetta-Pallas- vaelluksen.
Kauan suunniteltu reissu alkoi 6.7. aamuvarhaisella yhteen autoon pakkautumisella ja suuntaamalla kohti Enontekiötä. Yksi lapsista jäi harmillisesti polvivaivaisena pois reissusta.
Matkaa Liperistä pohjoiseen kertyy rapiat 850 kilometriä ja kello pyörähtää kevyesti lähes ympäri, ennen kuin määränpää on saavutettu...
Patikointi akoi venekyydillä Hetasta polun päähän.
Konsta kulki turvallisesti rinkan kyljessä mukana...

Ensimmäisen illan kävelymatka oli vain viitisen kilometriä yöpymispaikkaan autiotuvalle.
Jalat tuntuivat kellon ympäri autossa istumisen jälkeen vastustavan kävelyä...

Toinen tyttäristä otti suolammessa virkistävän uinnin matkan varrella...
Ölliäisiä oli jokaiselle kylliksi; itikoita, mäkäräisiä, monensorttisia paarmoja.
Ja niitä riitti ihan koko ajan,
paitsi ihan korkealla Pyhäkeron huipulla tuulen tuiverruksessa.

Uhhhhuhhhuijaaa....

Toisen päivän alustava matkasuunnitelma oli ihan vain 7,5 kilometriä; nousu ja laskeutuminen
Pyhäkerolle. Nousut olivat semmoisia, että kun muutaman metrin oli kulkenut,
niin mie ainakin huohotin kuin poikiva lehmä... mutta pikkuhiljaa ja taukoja pitäen matka sujui.
Laskeutuminen alaspäin oli helpompaa, mitä nyt varpaat kärsivät...

Näyttää siltä, kuin maa päättyisi pilviin...

Pyhäkeron tunturijärvi, siellä korkeuksissa. Rohkeimmat uivat tässäkin.

Tunturissa oli niin kova tuuli, ettei nallekaan pysynyt ihan siinä, missä oli tarkoitus!

Niin kauan kuin silmä siintää...

Suunnitelmat muuttuivat toisen päivän kävelyn päätteeksi...
Tuli tieto läheisen sairastumisesta ja yhteinen päätös oli kääntyä takaisin.
Eli sama 7.5 kilometrin matka: nousu ja laskeutuminen Pyhäkerolle... saman päivän aikana.
Miten voikin huolireppu olla painava selässä kulkevan rinkan lisäksi...
Suunnitellusta 55 kilometrin matkasta Hetasta Pallakselle kuljettiin siis vain kolmannes.
Kolme patikointipäivää jäi nousuineen ja laskuineen siintämään Pyhäkeron juureen.

Joskus elämä on semmoista. Nyt päivä kerrallaan...

Kiitos rakkaat lapset yhteisestä kokemuksesta.
Sampsa, Petriina, Jetro ja Pieta mukana ja Petrus kotosalla.
Ehkä joskus otamme uusiksi?!