Viiru-kissan hyvä elämä

Vanhaherra Viiru saapui meille loppukesästä 2005 kyselemään kortteeria.

Minun piti kissa-allergisena tehdä päätös, voidaanko meille ottaa kissaa.
Viiru taisi tehdä sen päätöksen puolestani, kun se jollain naisporukan ulkosaunareissulla
hyppäsi miun syliin silitettäväksi ja nukahti siihen...
Ihan kuin se olisi tiennyt, että tuo se tekee täällä päätöksen...

Sain allergiani siedätettyä.

Viiru otti paikkansa ja se sai elää pitkän ja hyvän elämän meillä.
Lastenkin elämässä se sai olla suurimman osan heidän elämästään.

Ja puolison syli oli sille parhaita paikkoja...
Tuvan nurkkatuoli oli Viirulle lempipaikka; kuka vain siihen istui, niin se hyppäsi oitis syliin,
tykkäsi kissasta tai ei!

Joitakin erityisiä tilanteita muistan.
Kun puolison sairaus oli todettu ja ahdisti niin...
Yhtenä päivänä kävin makaamaan sänkyyn selälleni, Viiru tuli ja asettautui minun rinnan päälle.
Sanoin ääneen, että Viiru taitaa tietää, mihin koskee. Koskaan ennen se ei ollut tehnyt niin.

Kissan elo alkoi kääntyä nyt kevättalvella heikompaan suuntaan.
Se oli hyvinä vuosinaan painanut yli kolme kiloa, vaikka olikin aina hyvin pikkuinen. 
Nyt sen paino oli enää 1750g... Konstan kokoinen kissa!
Viiru oli meille tullessaan vajaat kaksivuotias; niin eläinlääkäri silloin arvioi.
Eikä kissa koskaan kertonut, mistä se tuli ja mikä oli sen elämä ennen meitä.,..

Kerkisi se vielä nauttia tästä alkukesästä, lämmöstä ja ulkona kuljeskelemisesta.

Tehtiin kuitenkin lopulta päätös ja laskettiin Viiru lepoon autuaammille maille.
Se aika oli oikea ja hyvä.

Ison kuusen ja lasten koivujen kupeessa on kissalla hyvä lepopaikka.
Viiru jätti kokoisensa jäljen meihin kaikkiin siitä tykänneisiin.