Sateen jälkeen

"Sateen jälkeen hiekkatiellä 

Kauneus hehkuu ja kumartaa syvään

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni

Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli..."

(Dave Lindholm)

Kaunista heinäkuun loppua!

Tässä siskolle tekemäni Aate ja nallenteon alkuaikojen Alma.

Hossan kansallispuistossa

Vietimme perheen kannssa oikein mukavat kolme päivää Hossan kansallispuistossa patikoiden.

Lapset olivat järjestäneet minulle yllätyksen.
Keväällä tuli vain ilmoitus, että on varattava tuo viikonloppu perhepatikoinnille.
Mukana olivat kaikki viisi lasta sekä yksi tyttöystävä.

Majoituimme Iikoski-mökissä ja patikoinnit tehtiin siitä käsin, vain päiväreppu selässä.
Sai nukkua oikeassa sängyssä...Tässä iässä ei enää jaksa taipua telttaan!
No, yksi lapsi nukkui riippumatossa ja osa teltassa.

Kuljettiin jokaisena päivänä joku Hossan kierros. Reittien pituudet 8 - 10 - 5 kilometriä.
Mutta enemmänhän niissä askeleita tulee! Oikein sopivat matkat.
Askel kerrallaan, niinkuin elämässäkin.
Jyrkät nousut ja laskut olivat kyllä polville tiukkoja,
mutta ihmeesti ne aina yön aikana palautuivat 'omiksi'.
Nuoriso kyllä jaksoi vetää kilpajuoksulla monet ylämäet...

Ölökyn ähkäsyn reitillä olin jo toista kertaa,
mutta kyllä nämä maisemat sykähdyttävät kaikkina vuodenaikoina. 

Suomessa on niin paljon luonnon kauneutta ja nähtävää!

Pitkospuut Julma-Ölkyn kanjonissa.

50 metriä ylöspäin ja paikoin alaspäin...Niin syvä kanjonijärvi on.

Polulla piti katsoa jalkoihinsa, mutta koko ajan myös ympärilleen.
Ja joka puolella oli valtavasti mustikoita, joita napsittiin kulkiessa suuhun.
Virtaa ja voimaa marjoista! Oli hyvännäköistä, kun kulkijat pyllöttivät rivissä mustikkamättäillä...

Konsta pääsi Tapionkuusen päälle makoilemaan.
Nautin joka hetkestä!

Puolison paita oli ylläni ja kaikki muistot sydämessä kulkivat mukana.
Ilo ja suru käsikädessä.

Niin onnellinen, että koko perhe olimme yhdessä.

Aurinkoa ja lämmintä riitti. Ja ölliäisiä ei ollut juurikaan, mikä oli erittäin positiivinen yllätys!

Sielu lepäsi.

Kauneutta.

Kaksi keloa pötköllään. Lepotauko kanjonin korkeuksissa.

Nyt kotona jatkuu mustikka - vattu - ja niin edelleen - kesäinen elämä.
Mielessä yhä Hossan maisemat.

Kiitollinen!

Mustikkametsän onnea ...

Ja mustikkametsän onnea . . .

Tätä tämä nyt on tähän aikaan kesästä. Askeleet vie metsään. 

Onnea. Onnellisuutta. Onnen tunnetta.
Marja kerrallaan.

Ja edelleen elämä asettuu raiteilleen.

Oma maa mustikka. 

Lakkasuon onnea

Olen saanut viettää hyviä päiviä suolla lakkoja keräten.

Parasta!

Parasta mielen repun täyttämistä.

Samalla, kun ämpäri täyttyy suon kultaisista marjoista.

Ajatukset kulkevat elämän poluilla ja asettuvat marja kerrallaan kohdilleen.

Niin suuri nautinto.

Olla yksin ajatustensa kanssa.

Kokonaisena. 

Suo hoitaa. Hiljaisuus hoitaa.

Fyysiset voimat hupenevat helteessä, mutta mielen jaksaminen kääntää senkin voitoksi.
Välillä saa istua mäntyyn nojaten ja huilata.
Kuunnella ajatuksiaan.

Taas jaksaa. Eteenpäin.

Roope-nallen ihan uusi elämä

Tämä 61-vuotias Roope-nalle saapui nalletohtorin hoitoon. 

Ensijärkytyksestä toivuttuani totesin, että kyllä tästä vielä nalle saadaan!
Mutta iso työ siinä kyllä oli...

Omistaja, jota Roope saatekirjeessään nimitti emännäkseen, oli saanut nallen 2-vuotiaana.
61 vuotta oli jättänyt jälkensä nalleen.  Niin siinä tuppaa joskus nallen rakastamisessa käymään...

Nalle oli menettänyt korvansa, silmät olivat rikki.
Pää oli irronnut ja emännän sisko oli ommellut pään kiinni vartaloon, 
mutta väärään asentoon ja Roope joutui katsomaan vain sivulle...
Raajat roikkuivat rautalankojen varassa ja vartalokin oli alkanut huveta.
Housut jalassa vähän pidättivät täytteen ripisemistä...ja kovasti likainenkin nalleraasu oli.

Kyllä Roope oli aika surullisen oloinen.
Lupasin tehdä parhaani, että nalle saisi uuden elämän. 

Aloitin purkamalla nallen aivan alkutekijöihinsä. Tyhjensin vanhat täytteet pois.
Kesäinen tuulinen päivä oli tähän työhön oikein sopiva! Täytettä kertyi säkillinen.

Hirvitti vähän laittaa Roopen emännälle kuvia korjaamisen työvaiheista,
mutta vakuutin kaiken vielä kääntyvän hyvään suuntaan.

Pesin nallen osat käsin hellästi moneen kertaan ja sieltähän paljastui keltainen viskoosikarva.

Nallen kappaleet kuivuivat ulkona tuulessa ja näyttivät vähän kananpojilta!

Paikkasin lukemattomia reikiä ja vahvistin nivelten kiinnityskohtia.
Täytin nallen uudella ja tuoksuvalla mäntylastulla.
Kiinnitin pään ja raajat uusilla vahvoilla nivelillä kiinni vartaloon.

Isokokoinen nalle on aikamoinen pyöriteltävä korjaamisen vaiheissa ja etenkin täyttämisessä.

Vaihdoin rikkoutuneiden silmien tilalle uudet, ruskeat lasisilmät.

Ompelin kynnet, kirsun ja omistajan toivomuksesta hiukan ujosti hymyilevän suun...

Tässä vaiheessa Roope sieltä jo kurkisteli toiveikkaana. 

Täyttämistä riitti ja riitti ja riitti!

Nalleen mahtuu uskomaton määrä täytettä.
Isoon nalleen vieläkin enemmän!

Tässä nalle on jo valmis.
Kirjoitin nallen tarinan ja korjaamisen vaiheet ylös ja tallensin sen paikkakarvapalan kanssa nallen sisälle.

Oli niin huojentunut olo, kun Roope oli valmis.

Omistaja ei halunnut Roopelle korvia, koska hän muistaa sen aina korvattomana.
Roope on siis kuuro.

Konsta ja Roope.

Vähän minua jännitti, kun lähetin Roopen takaisin kotiin,
että löytääkö omistaja sen vanhan rakkaan nallen...

Kyllä se vanha rakas nalle löytyi ja heidän yhteinen elämä saa nyt jatkua.
Roope viettää rauhallisia eläkepäiviä, vain helliä silityksiä ja sylityksiä.

Roope näkee, tuntee ja rakastaa. 

Nalletohtori huokaisee syvään helpotuksesta!
Se on tätä - nallerakkautta!

Ahku, tuulten nalle-emo

Tämä nalle on myynnissä!
Se on Ahku. Vajaat 30-senttinen, maitokahvin ruskea nalle.

Ahku sai mukaansa kesätuulen voiman ja lempeyden. Tuulten nalle.

Ahku on hyväsydäminen ja lempeä nalle.
Se katsoo luottavaisesti suoraan kohti tummanruskeilla silmillään.

Nalle sai vähän seikkailla pihapiirissä valmistumisen jälkeen.
Juhannusruusun tuoksua...

Ahku on vapaa lähtemään etsimään omaa ihmistä. Sitten nallea odottaa monet seikkailut...