Salaperäinen nalle

Tytär lähetti kuvan Jyväskylästä.
Matkalla yliopiston kirjastoon
hän oli törmännyt tämmöiseen nalleen.
Vähänkös oli päivää piristänyt!

Miten joku olikin saanut loihdituksi
lumisen nallen istumaan puun haarukkaan!
Siellä se oli seurannut tapahtumia
ympärillään!
Lähettäisin tekijälle kauniin kiitoksen
tästä ilosta, jos tavoittaisin!

Parin päivän päästä
luminalle oli tietenkin alkanut
muuttaa muotoaan ja sulaa...
Ehkä uusi nalle ilmestyy puun oksalle,
kunhan saadaan taas uudet lumet!?

Lumiukkoja lissää

Lumet sulivat taas pois.
Vettä.
Sataa.
Aika pimeää...

Lumista ukkoa en edes ehtinyt tehdä
viimeisillekään lumille.
Mutta näitä huopaisia, huvittavia kyllä.
(Että niitä riittää kummitytöllekin..)

Ja näinhän siinä kävi:
Jätäppäs hetkeksi käsistäsi,
niin mitä oli tehnyt kuopus!!!
(siis kohta kaheksantoista vee)

Tuvan katosta roikkui kaksikymmentä
lumiukkoa...

Iloa!
Naurua!!
Hyvää mieltä!!!
Mitäpä sitä immeinen muuta!
Mie röhnötin tuvan lattialla tuota
lumiukkotornia kuvaamassa...

Louhi-Nallen huopaiset lumiukko- pullopiilot.
Pussin sisälle vaikkapa glögipullo viemisiksi...

 Aamu-Usvan Savipajan lumiukko...

 ... ja keraaminen joulupuu valoineen ja koristeineen.

Näkymä Lipin myymälän
lumiukko- tarjontaan.
Lähden sinne täksi päiväksi töihin,
niinkuin parina päivänä kuukaudessa teen.
Immeisten ilimoille täältä piilosta!

Hyvää tätä päivää

Laittelin eilen illalla kynttilöitä ulos.
Likakaivon päällä oli niin
houkuttelevan näköinen sankko kallellaan.
Poika kommentoi:
Pitääkö paskakaivonkin päällä
olla kynttilä!!!

Kissat viihtyvät jälleen
uunin kyljessä.
Ja annahan, jos jää Reino- viltti sängylle,
niin takuuvarmasti ne ovat sen päällä!

Haisulista on kuoriutunut pianisti.
Se saattaa istua tuolilla
ja käpälällään pimputtelee säveliä...
Kuopus oli yhtenä iltana miettinyt,
että kenenkään ei pitänyt olla tuvassa,
ja kuuluu pianon soittoa...
Haisuli siellä tapaili koskettimia!

Se sana, joka alkaa J:llä

J
Sana, joka alkaa J:llä.
Lähestyy.
Joulu.

Olen sanonut, taikka siis kirjoittanut,
sen sanan yhden kerran tänä syksynä.
(Ajatellut olen kyllä, mutta sehän ei näy, eikä kuulu... )
Se tapahtui, kun sisko laittoi kuvan
tekemistään LUSIKKALEIVISTÄ.
Nam.
Mie en tee niitä ikinä.
En osaa, viitsi, kehtaa jne,
ja lusikat loppuu aina kesken...
No, miulleppa siinä tuli mieleen,
josko siskolta tilaisin JOULUKSI
sulikkaleipiä.
No hää vähä, että joulu ja joulu ja joulu...
Piti perustella, mistä moinen tuli ees mieleen.
Niistäpä lusikkaleivistä tietenkin.
Muistelin lämmöllä viime Jouluna
kummitytöltä saamiani lusikkaleipiä...

Käsityöyhdistys Lipin myymälässä laiteltiin
Joulua esille eilen.
Meillä on Lipissä tänä Jouluna teemana
Lumiukko.
Saimmekin upean lumiukko- pöydän
valkoiseine lumihankineen.
Jokainen kynnellekykenevä on valmistanut
lumiukko- aiheisia tuotteita.

Olin jo ideoinut lumiukko-teemalla
pullopiiloja ja kortteja.
Väsäsin myös pikkuisia lumiukkoja
parin vuoden takaisten pellavatonttujen tyyliin.
 

"We`re walkin in the air..."

Sormen pituisia tonttuja!
Luntakin on jälleen maisemassa.
Ne neljännet lumet.
Talvista, kaunista, valoisaa.
Marrasiloa!

Sammalmättäällä

Tuokio kuusimetsässä
hämärtyvässä, pilvisessä päivässä.
Päivän paras hetki.

Aina niin hyvä tunne.
Istua kuusten alla.
Yksin.
Kokonaisena.

Tuntea, miten olen osa tätä metsää.
Kuulun tänne.

Vesipisarat tipahtelevat
kuusten oksilta.
Tuuli soittelee puitten latvoissa.

Miten vähän voikin olla niin paljon!

Hämyisen heilahtanut hämärä...

Hiljainen marraskuu

Väheneviä värejä.
Maiseman valtaavat harmaan ja ruskean sävyt.
Maastoutumista.
Laskeutumista hiljaisuuteen.

Se mikä jää pystyyn,
on talventörröttäjä.
Kyllä se siitä kevääseen mennessä kaatuu.

Pilkahdus aurinkoa jonain päivänä.
Kaikki otetaan vastaan.

Aurinko.
Pilvet.
Sateet.
Tuulet.
Sumut.
Pimeys, pimeys ja pimeys.

Nautin.
Jokaisesta päivästä.
On se oikeus.
Vaikkei aina hymyilyttäisi,
voi siltikin nauttia.
Tästä päivästä.
Eilisestä.
Huomisesta.

Siellä se leikkii, aurinko.
Haavan latvoissa,
mennessään.
Pilveen.

Happamia.
Näköjään.
Tai sitten niitä on niin paljon,
ettei mitkään maailman tilhet
ehdi kaikkea yhden syksyn aikana syömään.

Valoa.
Ja tämä lumen aavistus
jossain toisen ja kolmannen ensilumen välissä.
Sunnuntaiaamuna tuiversi kunnolla lunta.
Harjasin rappuset puolenkymmentä kertaa puhtaaksi.
Sitten tuli lämpöasteet.
Hävisi.
Kolmannetkin lumet.

Oma maisemani.
Näkymät metsään, pelloille.
Aina erilainen.
Taivas yläpuolella maalaa
jokaisesta päivästä omanlaisensa.

Tämä päivä on hyvä päivä.
Ei meillä ole muuta.

Muistellaan menneitä

"Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
äiti ja isä, peräkanaa.
Siellä he jollain planeetalla,
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti
nuoruuden muistoissa
ja linnut, linnut helää."

(Lauri Viitaa mukaellen)