Hiljainen marraskuu

Väheneviä värejä.
Maiseman valtaavat harmaan ja ruskean sävyt.
Maastoutumista.
Laskeutumista hiljaisuuteen.

Se mikä jää pystyyn,
on talventörröttäjä.
Kyllä se siitä kevääseen mennessä kaatuu.

Pilkahdus aurinkoa jonain päivänä.
Kaikki otetaan vastaan.

Aurinko.
Pilvet.
Sateet.
Tuulet.
Sumut.
Pimeys, pimeys ja pimeys.

Nautin.
Jokaisesta päivästä.
On se oikeus.
Vaikkei aina hymyilyttäisi,
voi siltikin nauttia.
Tästä päivästä.
Eilisestä.
Huomisesta.

Siellä se leikkii, aurinko.
Haavan latvoissa,
mennessään.
Pilveen.

Happamia.
Näköjään.
Tai sitten niitä on niin paljon,
ettei mitkään maailman tilhet
ehdi kaikkea yhden syksyn aikana syömään.

Valoa.
Ja tämä lumen aavistus
jossain toisen ja kolmannen ensilumen välissä.
Sunnuntaiaamuna tuiversi kunnolla lunta.
Harjasin rappuset puolenkymmentä kertaa puhtaaksi.
Sitten tuli lämpöasteet.
Hävisi.
Kolmannetkin lumet.

Oma maisemani.
Näkymät metsään, pelloille.
Aina erilainen.
Taivas yläpuolella maalaa
jokaisesta päivästä omanlaisensa.

Tämä päivä on hyvä päivä.
Ei meillä ole muuta.