Luostarivaellus

Se on nyt täytetty.
Viimekesäinen lupaus kälyjen kanssa,
että 16.6.2013 patikoidaan luostarivaellus Valamosta Lintulaan.

Valamon kupolit jäävät taakse.

Aikaa tuohon urakkaan meni 7 tuntia, 45 minuuttia.
Levähdysten osuus tuosta ajasta oli noin tunti.
Matkan ilmoitettu pituus oli 18.5 km, mutta kieltämättä
se tuntui pidemmältä...
Kaikki reitin kulkeneet sanovat kuulemma näin!
Kiirettä ei ollut, ilma oli mitä parhain; aurinkoa ja tuulta.
Tunnelma oli mukavan leppoisa.
Itikoita häädettiin ököteillä ja pihkasalvalla.

Konsta kulki mukana. Laitoin ystävälle kuvan. Hän huolehti, että kannathan sie Konstaa välillä!
Eräs meidät ohittanut kulkija kommentoi, että luuletko, ettei täällä ole oikeita karhuja-, niitä on täällä kahta puolen polkua... Sanoin, että Konsta lähti ihan vain kaltaisiaan katselemaan...

Nautimme maisemista, kukista, linnunlaulusta ja kälysten seurasta.

Askel kerrallaan...

Maisemat vaihtelivat metsäisten taipaleiden, niittyjen ja soiden välillä.
Reitti kulki myös talousmetsien ja hakkuualueiden läpi.
Kaunein osuus oli suovillan valkoisena hohtava suoalue pitkospuineen.
Silmä lepäsi myös rauhoittavissa kuusikoissa ja jäkäläpintaisilla mäntykankailla.

Kukapa ei tahtoisi vanamoa nuuhkia!

Tulkaa jo!

Lammella ui joutsenpari ja nousi sitten uljaasti lentoon ylitsemme.
Loppumatkasta väsymys hiukan (!!??) iski jalkoihin,
mutta kyllä se askel nousi loppuun saakka.

Pitkospuita kilometritolokulla.

Mie ihan vähän aikaa oikasen pitkäksein...

Paritalo.

Onko tämä Valamon- vai Lintulan ruusu?

Lintulaan saavuttaessa olo oli helpottunut: me teimme sen!
Ilman suurempia harjoitteluja kävely kuitenkin onnistui.
Jalat kyllä sanoivat, että elä ota enää ainuttakaan askelta...

Viimeinen kilvoittelu...

Punkeista meitä varoiteltiin Valamon päässä ja tiedostimme sen riskin
pitkän heinikon läpi kulkevilla poluilla...
Pakko oli polkuja pitkin vain kulkea.
Yllätys oli kuitenkin Lintulan naistenvessassa, kun pidimme punkkisyyniä.
Nypimme toisistamme muutaman punkin irti. (Äänten kanssa, - on ne niin
inhottavia!) Ja sen jälkeen tuntui, että joka paikassa on punkkeja...

(NO. Ne iljetykset eivät loppuneet siihen. Mie löysin tänään mahastani vielä kolme punkkia yhdessä läjässä. En ymmärrä, miten en illalla niitä huomannut- lie väsymyksellä osansa. Olin terveyskeskuksen lähettyvillä ja pääsin otattamaan ne siellä virallisin menoin pois. Rykelmää kävi ihmettelemässä tohtoria myöten kaikki. Nyt pitää seurata, tuleeko jälkiseurauksia. Inhottavin otus on tämä luontokappale.)

Seuraavaa patikointia jo suunnittelimme.
Ehkä hiukan heinättömämpään aikaan!!

Ompelin Konstalle tänä aamuna oman nahkarepun.
Se saa seuraavan kerran itse kuljettaa hunajansa ja muut eväänsä!!