Villasukat

Villasukat ovat ihmisen paras vaatekappale.
Miulla on aina villasukat jalassa.
Paitsi kesällä -  jos on kuuma.
Mutta jos palelee kesälläkin,
laitan villasukat ensimmäisenä jalkaan.
Jalat ovat ihmisen perusta.
Kun jalkoja palelee, koko ihminen palelee.
Aina kun lähden reissuun,
villasukat kulkevat mukana.
Nuorena reissuun lähtiessä ei tarvinnut mukaan
muuta kuin villasukat, ruisleipää ja hammasharjan...

"Pakkanen" ja "Kesä"

Kansakouluaikaan käsityötunnilla
neuloa väkerrettiin ne pakolliset kintaat.
Hikisillä käsillä ja ohuilla puikoilla.
Tiukkaa ja nihkeää.
Ei ne kintaat ikinä kenenkään käsiin mahtuneet!
Ovat aitassa muistojen laatikossa.

Äiti neuloi aina.
Kintaita, sukkia, paitoja, pipoja.
(Siihen aikaan lapset vaatetettiin pitkälti
kotitekoisilla neuleilla ja ompeluksilla.)
"Aina" tarkoittaa: kun muilta töiltään ehti.
Muistan lapsuudestani, kun keskellä päivää
oli se äidin "vapaa tuokio" aamunavetan,
iltanavetan, ruuanlaiton ja taloustöiden välissä.
Äiti istui tuvassa kiikkutuolissa.
Silmät kiinni.
Ja neuloi.
Katsoin ja ihmettelin,
miten se voi olla mahdollista.
Se oli äidin lepohetki.

Ja ne äidin neulomat villasukat
löytyivät usein joulupaketista.
Viimeisiä äidin neulomia sukkia olen säästänyt.
Pässinpökkimiä.
Olen parsinut ja parsinut, enkä raaski niitä hävittää.

Villasukkia alettiin neuloa
nuorena likkana äidin ohjeiden mukaan.
Neulomista jatkettiin sitten omin päin
äidin kuoleman jälkeen.
Isäämme huoletti, että neulommeko kantapäähän
ne lisäkerrokset, niinkuin äiti oli neulonut.
Isä sai tovin meille selittää,
mitä hän lisäkerroksilla tarkoittaa.
Kun se lopulta meillekin valkeni,
totesimme, että tottakai myö
neulotaan ne "lisäkerrokset".
Äiti oli sillä tavalla
sukan kantapään neulomisen opettanut!
Nämä villasukat pysyvät hyvin jalassa.
Eivät jää kenkiä pois otettaessa kenkään!
"Hyvin jalassa pysyvät"- villasukat siis.

Mie neulon aina.
Siis - jos ei ole mitään muuta tekemistä.
Eli levätessäni...
Ihan samalla tavalla kuin äiti.
En osaa olla jouten.
Autolla matkatessa neulon.

Junamatkatkin kuluvat nopeasti neuloessa.
Tietynlaisissa kokouksissa ja koulutuspäivillä
neulon; pystyy paremmin kuuntelemaan esitelmää,
kun kädet neulovat...
(Miehet eivät sitä kyllä ymmärrä...)
Televisiota katsoessani neulon aina.
Eikä neuleeseen tarvitse katsoa.
Sormet sanovat, jos tulee virhe.

Heh, heh. Joskus se virhe tulee huomaamatta.
Television äärellä onkin menneet
lähes samanväriset langat väärin.
Eihän sitä virhettä voi jättää,
se olisi sekundaa...
Purkuhommiin!

Joskus jossain messutapahtumassa
myyntipöydän takana seisoessani
neuloin ja seurasin vieressä tapahtuvaa esitystä.
Yksi mies pysähtyi katsomaan neulomistani
ja sanoi sitten:
Sie niinkun neulot, etkä katso siihen lainkaan?
Sanoin, että käsillähän mie neulon, enkä silmillä.
Pyöritteli päätään epäuskoisena...

Villasukat ovat hyvä lahja.
Jokainen tarvitsee niitä.
Parasta kulutustavaraa.
Olen antanut lahjaksi lukemattomat villasukat.
Jos joku ei itse tarvitse, ne voi antaa kiertoon. . .
Kummityttö saa joka vuosi joululahjaksi villasukat.
Yksi Joulu jäi välistä ja heti tuli palautetta,
että Joulu ei tunnu miltään,
kun ei saanut kummilta villasukkia...

Neulon myös tilauksesta halutunlaisia sukkia. Tässä kahdet pitkävartiset.

Nuoriso tykkää myös villasukista.
Toiveita tulee aina, minkälaiset villasukat nyt pitäisi saada.
Ja nuorten ystävätkin taitavat saada lahjaksi villasukkia...
Olen sanonut, että niin mielelläni neuloisinkin villasukat
kaikkien maailman lasten paleleviin jalkoihin!

Olen itsekin saanut monet villasukat lahjaksi.
Arvostan niitä aina suuresti.
Mikään ei lämmitä enempää mieltä ja jalkoja,
kuin lämmöllä neulotut villasukat.

Viimeksi iltajunassa istuessani matkalla Helsinkiin
 - neuloinpa jälleen.
Eräs nainen pysähtyi ohi kulkiessaan puhisemaan:
ei kukaan voi neuloa tähän aikaan!
Seurasi pitkä keskustelu, jossa hän kertoi
olevansa kateellinen sukan neulomisesta!
Hän osasi kaikkea muuta; ommella, kirjoa jne,
mutta ei neuloa!!
Kysyin, että kuka hänet on sitten villasukissa pitänyt.
Äiti, ennen. Ja myyjäisistä saa villasukkia.
Oli hauska keskustelu!
Pari kertaa ohi mennessään vielä sanoi:
Kyllä mie oon niin kateellinen!!
Niin vain käsityöt yhdistävät ihmisiä
ja saavat keskustelua aikaan
aivan tuntemattomien kesken!