Konsta ja karhunpaska

Käveltiin keskiviikkoaamuna ystävän kanssa Sammallahden rantaan.
Mennessä ihailtiin laitumella ruokailevaa
Sammallahden tilan lammaslaumaa.
Lampaat ovat niiin i-ha-nia!!!
Huutelin niille, niinkuin meillä aina kutsuttiin lampaita:
"Piti-piti-piti-pitiii..."
Miten lampuri kutsuu laumaansa?
Lampaat, tulkaa!?
Pässit ja uuhet ja karitsat tänneee!?
Villakuontalot, tulukee, tulukee...!?
Eivät tulleet piti-piti, etäämmälle vain kulkivat.
Katsoivat meidän perään, että mitäpä huutelet...

Keräilin kanttarelleja ja ystävä istuskeli metsän reunassa.
Kun lähdimme kulkemaan takaisin, hän sanoi,
että täällä on isojakin eläimiä...
Lieksalaisena metsässäliikkujana hän oli tunnistanut äänestä,
miten karhu poistui läheisestä metsästä;
siitä selkänsä takaa.
Sen äänen kuulemma tietää, kun sen kuulee!
Mie tuumasin, että niin, että karhu!
No lähtipäs, kun kuuli meidät ja kun asetuimme siihen paikoilleen.

Nämä kaverukset eivät olleet moksiskaan!

Ja niinpä löytyi kohtalaisen iso tuotos sitä ihteesä
siitä meidän tulojälkiemme päältä!
Läjän halkaisija noin kolmekymmentä senttiä...
Ihan kunnioitettavan kokoinen!
Oli ihan pakko ottaa siitä kuva.
(Anteeksi, jos kuva tekee jollekin häijyä; toivottavasti ei haise!)

Otsomesikämmenmetsänkuningas jätti meille haisevat terveiset!

Tämä kuva halusi olla näin päin!

Niin.
Läjä ei ollut siinä meidän mennessämme;
lehmiä ei alueella liikkunut.
Kai se sitten oli karhu.
Jäi taas näkemättä.

Soitin illalla lampaitten omistajalle ja kyselin, onko karhuhavaintoja.
Eipä ole näkynyt.
Lähialueella niitä kyllä majailee.
Jospa helpompaa ja sulavampaa evästä löytyy nyt metsästä karhullekin,
saapi lampaat ja kyytöt  olla rauhassa!
Ja myös mustikankerääjät!!