Asle, toinen pieni helmikuun nalle

Tämä nalle sai nimekseen Asle.
Ihana karhukortti on "Sussi Anna Åbergin" käsialaa.

Tässä nallessa on kahta eri karvaa;
raajoissa ja korvien sisäpuolet ovat tummempaa ruskeaa.
Elävöittää kivasti nallen ulkomuotoa.

Ailu ja Asle; kaverukset.
Takana ei suinkaan ole halkopino, vaan virolaista käsityötä oleva leikkuualusta.
Katajainen kansa...
Se tuoksuu yhä, vaikka on ollut käytössä jo kymmenisen vuotta.

Kainaloiset.

Helmikuun viimeistä viedään!

Metsäkauris; tämän aamun ja päivän ihmetys

 Tänä aamuna ilmestyi yksinäinen metsäkauris ikkunan taakse lintujen ruokintapaikalle.
Unenrippeet hävisivät silmistä!

 Siinä se oli, muutaman metrin päässä ikkunasta, söi auringonkukansiemiä
ja kirsikkapuun oksia...

 Surullinen näky!
Metsäkauriin takapuoli oli revitty auki...
Oikein koski sitä katsoa...
Hyvin todennäköisesti ilveksen aikaansaannos.
Ilveskanta on runsastunut.
Samanaikaisesti metsäkauriit ovat vähentyneet - sinne ilveksen suuhun!
Uuden vuoden aikaan ystävät näkivät meille tullessaan keskellä peltoa
oikein hyvinvoivan ilveksen.
Viimeksi eilen näin tuoreet ilveksen jäljet lumikenkäillessäni.

Kauriin jälkiä olen nähnyt pitkin talvea,
mutta itse eläimen näin joskus loppusyksystä.
Tämä yksilö kierteli ja kaiveli metsän reunaan viemääni heinäkasaa.

 Pari vuotta sitten neljän metsäkauriin lauma kierteli pihamailla.
Nyt vain tämä yksinäinen.
Se oli kulkenut aivan portaitten edestä, ennen kun huomasin sen.

Luonnonlaki!
Toinen syö toisen...
Reippaasti tämä metsäkauris otti juoksuaskeleet tietä pitkin.
Mutta kuinka kauan se pystyy välttelemään ilveksen jahdin...

 Se tuli uudelleen ruokailemaan aamupäivällä.
Harmittaa, kun en älynnyt jo viedä perunaa odottamaan mahdollista uutta vierailua...

Kävi makaamaan!
Ja uinumaan...
Kokeekohan se, että se on turvassa talon lähellä...
Miun sydämeni!

Ailu, helmikuinen nalle

Kämmenelle mahtuva nalle, Ailu.

Miniorkidea mininallelle...

Kevään ja valovoiman nalle!

Kokoeroja!
Fernandon kainalossa; ihan kuin vauva äidin hoidossa...

Eräs vanha nalle ja sen uusi elämä

Postipaketissa saapui vanha nalle korjattavaksi.
Se on elänyt pitkän elämän rakastettuna nallena.
Onnellinen pikkutyttö on saanut nallen äidiltään vuonna 1955...

Vähän surullisena se katseli nappisilmillään.
Nalle istui päiväkaudet puusohvalla odotellen korjaustaan.
Näytti oikeasti siltä, että se katsoi haikeana toisessa reunassa istuvia nalleja...
Kyllä se sitten pääsi samaan joukkoon meidän perheen nallejen kanssa!

 Nallen kaikki raajat sekä pää olivat vuosikymmenten saatossa irronneet
ja ne oli ommeltu kiinni vartaloon.

 Nalle piti purkaa ja tyhjentää lähes alkutekijöihinsä,
että sain kiinnitettyä pään ja raajat uusilla nivelillä takaisin vartaloon. 

 Nyt minä alan olla taas ehjä!
Varovaista täyttämistä puulastulla ja villalla, ettei hapristunut kangas mene rikki.
Nappisilmien tilalle lasisilmät, paikkoja ja korjauksia, uudet ompeleet kynsiin
sekä napakka kirsu.
Nallen uusi elämä alkaa...

Puhdistamisen jälkeen nalle kuivatteli turkkiaan uunin edessä...

Valmiina, lähdössä kotiin; oman rakkaan ihmisen luokse.
Hyvää elämää sinulle, nalle!

Tämä kuva tuli, kun nalle oli saapunut kotiin.

(Postin kulkunopeus yllätti mennen, tullen:
Nalle matkusti luokseni VIIKON!
Mutta paluumatka sujui rivakammin - jo seuraavana päivänä oli nalle perillä...)

Nalle Tietäväinen sai Vanhasta Nallesta kaverin; - vai toisin päin?
Vanha nalle sai Nalle Tietäväisestä kaverin.
Ehkäpä ne ovat yhdessä seuraavat vuosikymmenet.
Nallet saavat lohtua toistensa seurasta.

Lumihoitoa

 Pakkanen!
Siitä nallet tykkää.
Tässä nallet hetkeä ennen, kuin peitin ne lumella...

Lumi!
Se puhdistaa ja raikastaa niin mielen, kuin matotkin!

Pakkassunnuntai

Ystävän maalaama nalle ja täyskäsi omiani.

Kaunista, pakkasen koristamaa sunnuntaipäivää!

Sylin täydeltä nallea!

 Taas valmistui uusi nalle!
Kyllä niitä vain valmistuu, kun saa itsensä pakotettua Nalle-talliin.
Tämmöinen tummanruskea hurmuri.
Se on Fernando.

 Nimestään huolimatta nalle on supisuomalainen, liperiläinen nalle.
Turkki muhkeaa kiharaista mohairia ja täynnä tiukkaan sullottua mäntylastua.
Tummanruskeilla silmillään se ottaa katsekontaktia.

 Fernandolla on kokoa ja näköä yhden nallen tarpeiksi.
Semmoinen sylitettävä jötikkä...

 Talvinen metsä sitäkin kutsui.
Se on osa valmistumisriittiä...
Nalle viedään metsään tai ainakin kuusen alle ja katsotaan,
onko nallesta metsäläiseksi...
Yleensä on.

 Lunta, lunta, lunta...

Konsta yrittää koko pituudellaan yltää istuvan Fernandon korvien tasolle.
Nalle on täynnä rakkautta ja ystävyyttä,
valmistuihan se Ystävänpäivänä!
Nyt se jää odottamaan, että mistä löytäisi oman ystävän.

Hyvää Ystävänpäivää

Niin kuin vanha mänty
seisoo ystävä vierelläsi ja tukenasi
hyvänä päivänä
huonona päivänä
kun maailma horjuu
kun kaikki seisoo vakaana ja vahvana
auringon paisteessa ja rankkasateessa
vierelläsi
aina

Kiitos ystävät!

Lumikenkäilyä

Laskiaissunnuntaina lumikenkäiltiin kuopuksen kanssa järvellä.
"Järvi" on meitä lähinnä oleva Saimaan vesistön kulma;
Orivesi - Heposelkä - Sammallahti.
Lapsuudesta tuttu, siellä käytiin isän mukana kalastamassa katiskoilla ja verkoilla.
Joskus pilkilläkin.

Valloitettiin neljä eri saarta.
Pieniä, pieniä sellaisia.
Korpit ja käpytikka pitivät seuraa.

Kaikki puut runsaan huurteen peitossa.
Kaunista...

Repussa kulkivat mukana Halla ja Muisto.
Minne se kaveri hävisi?

Kuopuksella isän vanha pilikkihaalari yllään!
Se kestää ja kestää!

Jokainen hiutale erikseen...

Männyt, kuuset, katajat.

Tästä, tuolla selän takana on Liperin kirkonkylä.
Noin 15 km.
Edellisen sukupolven talvinen asiointireitti kirkolle!
Hiihtäen ja ehkä hevoskyydilläkin.
Jätämme vierailun jonnekin tulevaisuuteen...

Jään päällä oli lunta vain kymmenisen senttiä.
Jään paksuus jäi mittaamatta.

Reilu kaksituntinen luonnon helmassa ja - rauhassa.
Talven iloa ja oloa.

Laskiaissunnuntai

Nalle on omatekemä, sukset ja virsut virolaista käsityötaitoa.

Pitkii pellavii!
Vai miten se menikään?
Laskiaismäkeen lähdössä, mutta sauvat uupuu.
"Suksi, suksi ei luista mihinkään,
varsinkin jos ei niitä ole ensinkään,
kuka vei porstuasta porkat..."
(Popeda)
Ehkäpä kuitenkin lumikenkäilen!

Helmikuun illan valo

Pikku-Tikku ja valo.
Kynttilä on ilo silmälle ja mielelle vielä helmikuun pimeässä illassa.

Kattoremontin jäljiltä siivoilin ja järjestelin vinttejä.
Kyllähän sieltä aarteitakin vielä löytyi...
Öljylampun pullo esimerkiksi.
Ja ihana ruskea lasipurkki; mitäpä hänessä lie ollutkin.
Ja mitä varten sekin on laitettu "talteen"!? Tietysti mahdollista tarvetta varten.
Hyvin näyttävät mustikanvarvut työntävän jo silmuja!

Vanhan talon vintti sisältää hyvin paljon kaikenlaista,
jopa yli sadan vuoden ajalta.
Silmäkulma kostui, kun selasin äidin kirjelaatikkoa.
Hääkutsut, hääonnittelukortit vuodelta -56...
Ja meidän lasten kirjeitä äidille sairaalaan.
"Isä lähtee traktorilla käymään siellä sairaalassa niin kirjoitan tähän mukaan vähän
kuulumisia, kun isä sanoi, että ilahdut pienestäkin kirjeestä..."
Laitoin siskoille viestin, että keväällä tavatessamme saatte tekin itkeä.
Muistoja, muistoja.
Mennyttä ja elettyä elämää.
Siinäpä muistokynttilällä tehtävää.
Lämmöllä, rakkaudella.

Jälkiä hangella

 Orava

 Konsta?

 Tuuli

 Jänis

 Lumikenkäihminen

 Kuusivoimaa metsän kätkössä

 Harvennetussa kuusikossa näkyy aurinko

Saunoja
Jokailtainen saunariitti ja lumilenkki