Louhi-Nallen 300. nalle; siitä tuli Nyyti

Nyyti. Taustalla Tallinnasta ostettu käsinsidottu nahkakantinen kirja.

 Se on Nyyti!
300. nalle, jonka olen tehnyt.
Ensimmäiseni, Nikodemuksen, valmistin vuonna 2001.
Pitkä nallematka on takana - mitäpä lie edessä...

 Konsta jälleen kummin tehtävässä... Konsta valmistui 26.5.2003. Järjestyksessä se oli 65.
Aatto, se 100.; on edelleen pienin tekemäni nalle.

 Tove Janssonin "Kuka lohduttaisi Nyytiä" oli kyllä mielessäni,
kun tämä nalle valmistui...

"Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen, hän ihan yksi asui taloaan
ja talo oli myöskin yksinäinen.
Siis kaksin verroin yksin peloissaan hän sytytteli yöllä lamppujaan
ja ryömi peiton alle vinkumaan kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä
ja mörkö huusi pitkään pimeässä siellä.
Ja kaikkialla lamput syttyvät ja ovet lukitaan kun kaikki mönkiäiset lohduttavat toisiaan.
Vaan kuka lohduttaisi nyytiä, vaikka tällä näin:
On yöllä kamalakin kamalampi, päivällä toisin päin."

Tove Jansson / Kuka lohduttaisi nyytiä?
Suomentanut Kirsi Kunnas
(WSOY, 1960)

"Kuka lohduttaisi nyytiä"- tarinan on säveltänyt ruotsalainen Peter Lundblad,
suomeksi sen esittävät Reijo Karvonen ja Seija Simola.
Osaan laulaa edelleen läpi koko sydäntä koskettavan ja hellyttävän sadun...
Kirja on kulunut vuosikymmenten lukemisesta ja paikkailtu, kuten nyt tämä minun Nyyti.

Aamun aurinko siivilöityy vanhan ikkunan läpi puoli vuorokautta nuoreen Nyytiin.

Ihan yksinkertaista ja helppoa ei tämän kymmensenttisen Nyytin tekeminen ollut...
Pienessä nallessa vartalo täyttyy aika tavalla raajoja ja päätä kiinnittävistä sokista.
Täyttövaiheessa kävi niin, että koko käsi irtosi vartalosta...
Kovakouraisuutta... naps vain!
Jouduin ompelemaan olkavarteen paikan ja kiinnittämään käden uudelleen...
Joskus tekeminen vaatii kirurgisia toimenpiteitä, lähes hätäsektioita...
Nyytiin jäi jäljet jo sitä tehdessäni,
ihan kuin meihin ihmisiinkin jää jäljet kivusta, kosketuksesta tai kokemuksesta.
Siitä tuli semmoinen nalle, kuin siitä piti tulla!
Näillä paikoilla mennään!!

Kyllä minä sinua lohdutan ja pidän sinusta huolta!
Kuivaan kyyneleesi ja kannan olkapäälläni...

"Ja tuittu ruusut sai ja kirjeen luki ja nimenkin hän tarkkaan tavasi.
Ah, posken punaruusut häntä puki ja nyytille hän sylin avasi
ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus, on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus:
on meri jota nähnyt en mä milloinkaan ja kaikki kauniit näkinkengät joita poimitaan.
He lähtivätkin heti matkaan vilijaanan myötä ja kaikki homssut hurrasivat heille pitkin yötä,
nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää.
Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää.

...ja sitten
elivät he onnellisina
elämänsä loppuun asti..."

LOPPU

 (Tove Jansson)