Lumihiutaleitten tanssia

Se hyppää mieleen niin äkkiä.
Lapsuus.
Ilo.
Ja talven ensimmäiset lumihiutaleet.
Niitä piti juosta ulos keräämään kintaan selkämykselle ja ihailla jokaista erikseen.
Ihmetellä sitä pienen ja katoavan kauneutta.

 Paulo,

 Konsta ja

Knuuti tekivät samoin,
kun maanantaina alkoi taas yksi tämän talven lumisade.
Lapsi ei ole terve, ellei se leiki.
Se taitaa olla minun yksi lempilause.
Nallentekijän arkea.
Lumettomaan, pikkupakkasen kovettamaan maahan sataa lunta...

Ja nyt on näin talvista!
Muutaman sentin lumikerros; tämän aamun pakkaslukema -15!
Talven iloja - auringon lämmittäessä iltapäivällä.
Hei hei, helmikuu!

Vernu; se ainut oikea viskoosi-nalle

Vaihteeksi nalle viskoosikankaasta, eikä mohairvillasta.
Jonkun mielestä keltainen viskoosi on se ainut oikea nallen näkö.

Nallen nimi on Vernu.
Sisko kommentoi, että tämä nalle on vanhan näköinen...
Noh. Jotkut nallet tai ihmiset ovat vanhoja jo syntyessään,
toiset säilyvät lapsina aina vaan...

Konsta pääsi poseeraamaan Vernun kanssa.

Mustanruskeat tai ruskeanmustat silmät napittavat valmiilla nallen viisudella.
Vernu on kookas, sylin täyttävä nalle.

Tuolillinen nalleja.
Laputettuina.
Eli valmiina lähtöön, jos joku haluaa juuri tämmöisen nallen...

Ilosointu, ikäneito tyttönen...

Sain ystävältäni nuken! Sen nimi on Ilosointu.
Oli kuin lapsuus olisi palautunut elävästi mieleen...
Ystävä halusi, että nukke saa hyvän kodin ja se säilyy hellässä hoidossa.
Hän oli saanut tämän nuken pienenä tyttönä postineiti Manniselta.
Kuulin hellyttävän tarinan nuken elämästä;
miten postineiti oli kuljettanut nukkea potkurikyydissä ompelijalle mekon ompelua varten.
Mekko on ajan saatossa hajonnut ja ystävä oli neulonut nukelle kunnon vermeet.
Tossut ovat kuitenkin Ilosoinnun omat ja alkuperäiset.

Nuken kohtalo oli myöhäisempinä aikuisuuden vuosina kova...
Nukkea oli heitelty kuin palloa ja lopulta se oli osunut seinään - kohtalokkain seurauksin.
Pakko mainita, että asialla olivat olleet miehet...
Ystäväni oli kuitenkin säilyttänyt Ilosoinnun; se oli hänelle rakas ja tärkeä muisto lapsuudesta.

Päätin korjauttaa Ilosoinnun Nukketohtorilla.
Nukketohtori on alan kova ammattilainen ja hän pitää vastaanottoa Helsingissä, Mannerheimintiellä.
Tässä Ilosointu vielä odottelee hoitoon pääsyä yhdessä korjaamani Nalle-vanhuksen kanssa;
Viirun hellässä huomassa...
Syksyn Helsingin reissulla nukke pääsi lopulta Nukketohtorin korjausjonoon.
Ja nyt kuluneella viikolla kävin hakemassa uuden elämän saaneen Ilosoinnun kotiin.
Nukke on ns. Martta-nukke, joita valmistettiin Suomessa 1920- luvun alusta alkaen
noin 50 vuoden ajan.

 Piti kaivella vanhat nukenvaunut, joissa Ilosointu saa nyt nauttia.

Ihanaa, kun nukella tai nallella on tarina.
Se ei ole mikä tahansa nukke, vaan moninaisen elämän elänyt.
Ilosointu, nimikin ainutlaatuinen!
Se saa elellä nyt meidän nalle-talossa ja viettää ansiokkaita eläkepäiviä... tyttönen!

Lunta etsimässä...

 Konsta, Muisto ja Halla katselemassa metsässä, että näkyykö sitä lunta...
Ihan vähän.
Ja puolukoita ei sitäkään vertaa.

Vihreää ja sammaleista.
Milloin karhut kömpivät Liperin korkeudella talvipesistään jalkeille,
kun Korkeasaaren nallet olivat jo heräilleet ihmettelemään aikaista kevättä.
Riittääköhän niille parin kuukauden unoset?
Miten loppuvuosi kuluu, pitkästyttääkö?!

Nämä nallet vain leikittelevät.
Aika hujahtaa vauhdilla päivästä toiseen, viikosta viikkoon...
Ja niin vierähtävät vuodet.

Kevättä kohti; helmikuun vesisateessa...

Konsta ja Halla mukana metsäkävelyllä; tammikuun loppupuolella.
Siskon kanssa kierrettiin metsissä; lähes lumettomissa.
Nämä samat ilmat ja sääolosuhteet ovat olleet käsillä koko talven ajan.
Jos välillä pakkanen piipahtaakin, on parin päivän päästä taas vesisadetta...
ja lumet hävinneet lähes kokonaan - ties monennenko kerran!

Ikikuusi, ikää reilut 130 vuotta.
Tämä kuvio jätettiin uusimmassa metsäsuunnitelmassa minun päätöksellä edelleen rauhaan.
Näitten kuusien alla käyn hakemassa voimaa ja jaksamista...
Takana näkyvä kuvio kasvaa uutta koivua ja kuusta.

Ystävänpäivähalauksia!

Konsta ja Eetu

Ystävä
Lämmin läikähdys sydämessä
Ystävä kannattelee, tukee, auttaa
Lähellä ja kaukana
Ajatus
Hetki
Elämä

Viena, vaaleanpunertava pulleapilvinen nalle

Tämmöinen nalle.
Tämmöinen mohairkarva.
Siitä tuli Viena.
Viena odottaa jo kesää; istuessaan maahan ulottuvan kuusen oksan päällä.

Viena on täynnä hellyyttä ja sitä se haluaa jakaa.
Ystävän kainaloon ja syliin...

Kello raksuttaa aikaa aina vaan...vuodesta 1861!!!

 Naapurin vanha kello päätyi monien mutkien kautta minulle,
kun kellon viimeinen omistaja ei lähtenyt roudaamaan sitä kotiinsa Osloon...
Minulta kysyttiin, että ottaisitko.
Kyllä; ja aika lähelle alkuperäistä taloa kello pääsikin; lähes kotiin!
Kuljetin Pykäläisen talon kellon syksyllä junakyydillä, matkalaukussa; Helsingistä
- ja kellosepän käsittelyn jälkeen se mittaa aikaa edelleen.

Pikkutyttönä hiihdettiin siskon kanssa pellon poikki Pykäläiseen.
Monta kertaa.
Ja toki kesäkelissä käytiin ilman suksia...
Hilma-mummo tarjosi meille kahvia; kupit katettiin penkin päälle.
Istuimme pikkuisilla jakkaroilla ja joimme kahvit.
Kotona olin kehunut, että myö juotiin kolme kupillista kahvia!
Monta muistoa liittyy naapuriin; siellä asui kummini vanhempineen ja lapsineen.
Ikimuistoinen oli myös Pykäläisen talossa vietetty "viimeinen" Juhannus,
ennen kuin talo lopullisesti vaihtoi omistajaa.
Erikoisesti on mieleeni jäänyt se ihana, vähän kenollaan oleva kolmereikäinen huussi
pihan perällä, koiranputkien ympäröimänä...
Se kesä oli ja jatkui!
Mie kävin välillä hoitamassa navettatyöt kotona ja taas menin jatkamaan juhannusta...
Sisko kävi ystävän kanssa hakemassa peilarillisen maitoa meidän tilatankista.
Se näky, kun nuoret naiset polkaisivat isän pappatunturin käyntiin mäen päällä,
maitopeilari kyydissä istujan kädessä... ehkä kuului myös kiljuntaa!
Muistojahan on maailma pullollaan!
Nyt ne muistot elää seinäkellon mukana.
 

 Eteisen seinältä uupui ajan näyttäjä.
Nyt se siinä on.
Kellon taakse on poltettu vuosiluku 1861.
Aika monta vieterinvetoa tämä kello on kokenut!

Kaunotar!

Eräs pikkuinen reissunalle

 Tämä metsäystäväni tilaama nalle valmistui ja on valmiina lähtöön.
Reilun viikon päästä on metsäisen edunvalvonnan kokous ja sinne otan nallen mukaan
luovutettavaksi omistajalleen..

 Se istuu kuusen oksalla ja miettii, pääseeköhän metsäreissuille mukaan...

 Nalle on toistaiseksi Nalle;
se tulee saamaan nimen sitten, kunhan pääsee oman ihmisen tykö.

Tyttönalle kuulemma.
Neuloin Nallelle vaaleanpunaisen kaulahuivin, kun talvinalle semmoista kaipaa!

Konstan ja Hallan terveiset tammikuun hangilta...

Komea kivi pellon keskellä.
Luonnon tarjoamaa maisemointia...
Katseenvangitsija.
Traktorilla kierrettävä, töitten hankaloittaja.
Mutta siinä se on ja pysyy.
On sille mukavaa kamuta istumaan ja ihmettelemään.

Maasedun menneisyys pellon reunassa

Naapurin pellon reunassa on ruosteisia romuaarteita.
Vanhat hevostyökoneet ovat jääneet viimeisten käyttöjen jälkeen metsäsaarekkeen suojaan.
Niittokone, haravakone, muokkausäes.
Ei tarvita enää, jätetään tähän...

Siellä ne ovat, luonnon museossa...
Kauniit ja ajassaan tehokkaat koneet.
Hevostyöaika.
Vähän surullista...

Oi ja voi niitä aikoja...
Silmissäni näen, miten taitavasti äiti käytti heinäpellolla haravakonetta.
Hevonen kulki sinne, minne äiti sen ohjasi, ja heinäkarhot tippuivat haravakoneesta
pellolle aina juuri oikeaan kohtaan, suoriin riveihin.
Se näytti niin helpolta ja minä halusin kokeilla myös.
Mitä sitä tyhjää!!
En osannutkaan ohjastaa samalla hevosta ja haravakonetta;
puhumattakaan, että heinäkarhoja olisi syntynyt!
Helka- heppa käveli poikki ojien, hyvä etten tippunut istuimelta..
Äiti sai jatkaa ja pienen tytön silmissä työn ja taidon arvostus vain kasvoi.

Halla komistelee Pykäläisen talon auringon värjäämällä seinustalla.
Ajan hammas vain hyväilee parhaalla mahdollisella paikalla olevaa taloa.

Henrikki sammalmetsässä

 Tämä pikkuinen Henrikki valmistui pari viikkoa sitten lähes lumettomaan maisemaan.
Ojassa oli nallen kestävä jää; kuvaaja joutui varomaan, ettei kengät kastu...

 Upsista!

 Oravan terveiset sammalpohjaisessa ja lumettomassa kuusikossa.
Tällä hetkellä lumipeite on kauttaaltaan; ja pieni pakkasjakso jatkuu.

Alkuvuoden Nalle-tallin saldo on viisi uutta nallea.
Uusia nalleja putkahtelee taas jollain aikataululla, kunhan tuonne pihan perälle ehtii!
Valoistuvia helmikuun hetkiä teille kaikille!