Kello raksuttaa aikaa aina vaan...vuodesta 1861!!!

 Naapurin vanha kello päätyi monien mutkien kautta minulle,
kun kellon viimeinen omistaja ei lähtenyt roudaamaan sitä kotiinsa Osloon...
Minulta kysyttiin, että ottaisitko.
Kyllä; ja aika lähelle alkuperäistä taloa kello pääsikin; lähes kotiin!
Kuljetin Pykäläisen talon kellon syksyllä junakyydillä, matkalaukussa; Helsingistä
- ja kellosepän käsittelyn jälkeen se mittaa aikaa edelleen.

Pikkutyttönä hiihdettiin siskon kanssa pellon poikki Pykäläiseen.
Monta kertaa.
Ja toki kesäkelissä käytiin ilman suksia...
Hilma-mummo tarjosi meille kahvia; kupit katettiin penkin päälle.
Istuimme pikkuisilla jakkaroilla ja joimme kahvit.
Kotona olin kehunut, että myö juotiin kolme kupillista kahvia!
Monta muistoa liittyy naapuriin; siellä asui kummini vanhempineen ja lapsineen.
Ikimuistoinen oli myös Pykäläisen talossa vietetty "viimeinen" Juhannus,
ennen kuin talo lopullisesti vaihtoi omistajaa.
Erikoisesti on mieleeni jäänyt se ihana, vähän kenollaan oleva kolmereikäinen huussi
pihan perällä, koiranputkien ympäröimänä...
Se kesä oli ja jatkui!
Mie kävin välillä hoitamassa navettatyöt kotona ja taas menin jatkamaan juhannusta...
Sisko kävi ystävän kanssa hakemassa peilarillisen maitoa meidän tilatankista.
Se näky, kun nuoret naiset polkaisivat isän pappatunturin käyntiin mäen päällä,
maitopeilari kyydissä istujan kädessä... ehkä kuului myös kiljuntaa!
Muistojahan on maailma pullollaan!
Nyt ne muistot elää seinäkellon mukana.
 

 Eteisen seinältä uupui ajan näyttäjä.
Nyt se siinä on.
Kellon taakse on poltettu vuosiluku 1861.
Aika monta vieterinvetoa tämä kello on kokenut!

Kaunotar!