Patvinsuolla pitkin polkuja ja pitkospuita

Sunnuntain kävelyt Suomujärven tuntumassa.

Vastustamaton!

Muinaisten metsäpalojen karua kauneutta kelon rungolla...

Mäntyjen ilmajuuret Suomujärven rantahiekassa.

Siskon tytär viilettää edellä ja tädit perässä...

Konsta!

Ei tarvitse matkustaa kauas löytääkseen aarteen.

Suovillat;
voiko sen yksinkertaisempaa ja koskettavaa kauneutta olla!

Mäntykankaita, mäntyjä, varjoja, tuulen puhetta...

Hyvinkin helppokulkuista maastoa pistellä menemään.
Juhannuksen seutu näkyi patikoijien määrässä; liikkujia oli.
Ja sehän on hyvä, että luonto kutsuu viihtymään.
Siinä vaiheessa, kun sisko paarmaa huitoessaan tipahti pitkospuusillalta maahan
(pudotus ei ollut korkealta, mutta yllättävä ja onneksi ei käynyt pahemmin);
ja kuului sanojen kirjo, mitä en tähän toista -
tuli mieleen, että mitenkähän moni retkeilijä oli kyllin lähellä...

Käännytään takaisin siitä kohtaa, missä polku tekee puun ympäri lenkin...
Koko 15 km Suomun kiertoa ei kierretty;
mutta oikein hyvä helle- ja hyttystuntuma saatiin äkkinäisille kulkijoille.
Selkäkipuiluni kiusasi koko viikonlopun ajan, ja vaikkei kävelyyn vaikuttanutkaan
niin kokonaiskokemusta se haittasi...

Suomujärven ranta on kaunis.
Sinne taas joskus uudelleen.