keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Sadehelmi

Sadehelmi valmistui heinäkuun puolivälissä.
Kullankeltainen ja tuuheakarvainen nalle oli ihan heti nimestään varma; Sadehelmi.
Niittyhumalaa tuoksuttelemassa.
Nalle haki mukaansa maaseudun juuria ja työn historiaa...
Joskus nalle saa odottaa sitä omaa ihmistä vuosikausia, joskus taas nalle ja ihminen löytävät toisensa nopeasti.
Olin kirjoittanut nallelle seuraavanlaista tarinaa:
"Sadehelmi on sitkeä nalle.
Sitä ei lannista mikään.
Välillä sataa ja välillä paistaa, nallelle käy kaikki. 
Pääasia on, että muistaa rakastaa.
Se on tärkeintä.
Sadehelmi on täynnä rakkautta ja sitä riittää."
Äidin ensimmäinen serkku; meidän rakas serkkunen, mummo-Loviisan veljen tytär,
oli kaksi yönseutua täällä 'tätilässä' siskoni kanssa.
Tätä vierailua oli odotettu ja suunniteltu vuosikausia; onneksi se nyt järjestyi.
Kaksi päivää oli täynnä paljon puhetta, muistelua, valokuvien katsomista,
naurua ja itkua ja muistojen jakamista.
Meissä on niin paljon samaa, tunnistettavaa sukulaisuutta ja sielujen yhteyttä!
Kävimme hänen lapsuusmaisemissaan Polvijärvellä ja Martonvaarassa sekä Juuassa.
Martonvaaran hautausmaalla on hänen vanhempiensa ja myös meidät yhdistävien esivanhempien haudat. Juuret, ne tärkeät juuret!
Poimin Kupilkallisen mustikoita ja metsämansikoita serkun lapsuuskodin tien varresta
ja niitä ilolla nautittiin sitten aamupalalla jogurtin kanssa.
Tämä vierailu oli niin tärkeää ja merkityksellistä meille kaikille.

Hän halusi nallen. Mukaan lähti Sadehelmi.
Ja se nallen tarina oli sattumalta aivan kuin hänelle ja hänestä kirjoitettu...
Jälleen oikea nalle ja oikea ihminen kohtasivat toisensa. Nallentekijä on niin onnellinen!
Rakkaat ajatukset ja nallevoima mukaan yhteiselle matkalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti