Tämän kesän Juhannus

Juhannus ohitse.
Onnellisesti.
Nuoriso halusi viettää meillä riihi-Juhannusta
kavereitten kanssa.
Vanhukset siis tien päälle, pois jaloista.

Ensi vuonna voisi kuulemma viettää
näissä maisemissa Otrockia...
Sinne pitääkin varata jo liput heti!

Konsta matkalla riihelle...
Koivukujaa pitkin!

 Aattoaamun aurinkoa riihen ovella.

Jääköön riihen ovi vielä kiinni...

Kotoa poistuminen aiheuttaa miulle sydämentykytystä
sekä pieniä järjestelyjä ja varotoimenpiteitä...
Kyselin nuorimmalta pojalta, että mitä tavaroita
pitää ottaa pois näkyviltä, suojaan.
Vastaus oli: rumpu.
Sen otinkin matkaan.
Nallearmeija jäi paikoilleen, juhannusvahdeiksi!
Esitin kyllä, että jos miun kuvaa tulostaisi
ja laittaisi niitä joka puolelle:
"Täällä vahdin minä".
Nuoriso arveli sen olevan aivan liian pelottavaa...

Kaikki oli palatessa kutakuinkin kunnossa.
Sekä riihi, talo, kuin myös ruispelto pystyssä.
Vain yksi tuoli oli kappaleina...
No, se olikin näitä halpiksia, joita ei olekaan
tarkoitettu istuttavaksi, (keikuttavaksi).
Ja parhaimmat Reinoni löysin yltä päältä savessa...
(Huh-huokaus!)

Tytär soitti ja herätti juhannusyönä.
Kysymys kuului: Onko meillä ruispeltoa?
Juhannustaikojen teko oli mielessä
naurun säestyksellä.
Pyysin, että joskos eivät kovin laajalti siellä kieriskelisi...

Riihessä oli tanssittu.
Perinteet kunniaan!!
Tyttärellä oli niskat jumissa,
kun oli opetellut veljen kanssa moshaamaan...

Finlandiaa oli laulettu mieslaulajien voimin
pellon reunassa -,
naapurin tekemien pyöröpaalien päällä
auringon noustessa...
Ilmeisimmin oikein onnistunut Juhannus!

Juhannusjuoma oli ihan samanväristä, kuin koivut.
Ja hyvää.
Kälysen kanssa vähän uupotimme aattoiltana.
Tämä oli ensimmäinen Juhannus ilman yhtäkään nuorta.
Tuntui niin oudolta.
Elämänkulku on tämä.
Meidän tehtävä on se oppia!

 Lakkatorttua ja kälyn mansikkakannu.

 Keiju- kupeista juhannuskahveet.

 Konsta ja Eevert jo tunnelmassa mukana.

Juhannusvermeet:
kumiteräsaappaat ja villapaita!

 Täyssinän rauhan rajakivellä Ohtaansalmen sillan kupeessa. Siinä Savonmuan puolella.

 Sen seitsemän kukkaa...

 Aurinkoa ja rakastaa, ei rakasta...

 Soittoa kissankellojen.

 Kaunis, mutta tuntematon ruusu.

 Tämäkin, nimetön.

Metsäisiä polkuja kilometritolokulla.
Näin ne naiset viettää Juhannusta!
Kunto kasvaa ja maailmakin paranee samalla.
Ainakin joltain reunalta!

 Poijat jaksoivat roikkua kainalossa mukana.

Harvinaisuus maalaismaisemassakin:
LEHMIÄ!

"Vanamot kukkivat vaaleanpunaisena mattona"...

 Sitä tuoksua kun saisi pulloon...

 ...voisi sitten nuuskutella!

Haluaisin jäädä tähän!
Tuoksuttelemaan.
(Kuvasin tässä asennossa; -  ei aihetta kysymyksiin!)

Kotimatkalle kaksi väsynyttä nallea.

Hyvää Juhannusta!

Hyvin hyvää keskikesän suomalaista juhlaa
täältä maaseudun rauhasta, pellon reunasta
toivottelee myös Konsta!

Suo, voimani

 "Olen polkuni päässä
tuhansistani erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa."
. . .
(Aila Meriluoto)

Suolammen kesäkorut.

Konstakin herkistelee.
Suopursu vielä kukkii.
Suopursu oli isän lempikukka.
Hän toi aina pyörälenkillään kimpun suopursuja.
Silloin tiesi kesän olevan siinä vaiheessa!

Tupasvillat vähissä.
Pitää muistella viimekesäisiä.

Eevert ja Konsta.
Kummallekin oma mänty.

Hienohelmahan sieltä paljastui!
Melkein rinssessa...

Tarvittaisiin kasvien asiantuntijaa.
Mikä keltainen pieni tähti?

Heinä mikä heinä,
korsi mikä korsi.
Suosara...

Väsynyt.

Piilossa.

Käpyjä ja käen kukuntaa.

Vastarannan kiiski.

Oravan vai tikan tekosia?

Kävyt, riviin asetu!

Kukkiivat hyö vasta.

Matka jatkuu.
Yöllä näen unta alkuvoimaisesta suosta.
Suon tuoksu vie mukanaan.
Sen voima ei jätä jälkeen tälläkään kertaa.

Kesäisiä iloja ja onnen hetkiä

Ystäväperheen pojat (3 ja 8 vee) vauhdissa.
Oi, sitä iloa ja riemua!
Se aurinkoinen nauru jäi soimaan pihapiiriin ja korviin!
Hymyilyttää ihan, kun vain sen muistaa!
Olisi pitänyt äänittää sitä naurun pulppuamista;
ja huonona hetkenä sitten kuunnella,
takuuvarmasti mieliala vaihtuisi!

Työtallin edustalle siirretty
vanha vaaleanpunainen, tuoksuva ruusu.
Se vain jo kukkii!
Jo vain se kukkii!
Ei se tarvitse muuta, kuin multaa juurille!
Vanhat kasvit ovat vaatimattomia.

Neliapilasta onnea tähänkin kesään.
Tämä neliapila tyttären onni.
Kuihtui työn touhussa riihen oven saranassa...

Näkymä työtallin ikkunasta, kesäkuisena lauantaiehtoona.
Luomuviljelijä- naapuri on juuri niittänyt nurmen.
Pientareet (=pellon reunat) pitää niittää vielä matalaksi.
Koiranputkimerta.

Illan aurinkoa.
Tämä tie tuo aina kotiin.

Kas. Tien keskelle on päässyt kasvamaan vähän heinää.
(On siis tienpinnan lanauksesta jo aikaa,
sitä ei ole tarvittu. Ja heinähän kasvaa!)
Miun lapsuudessa tiellä oli kaksi heinäuomaa.
Hevosaikaan.
Sitten kun oli siirrytty traktoriaikaan
ja tankkiauto haki maidot tilalta -,
tien piti olla ajettavassa kunnossa.
Helsinkiläistynyt, äidin iäkäs serkku
kävi kesälomallaan meillä.
Hän kaipaili nurmettunutta tietä...
"Ennen oli niin..."
Mie, tyttönen, pidin hänelle esitelmän
maatalouden kehittymisestä...

Viirulainen, kaikkien kaveri.
Ja Aamu-Usvan tontut  orvokkivahteina.
Edessä Kotitonttu Veikko,
Jussista ei pilkistä orvokkien seasta muuta kuin lakki.

Toffee; mitä se näki?
Saalis vai vaara?

Talon vanha kuusiruutuinen riihen seinässä.
Riihestä juttua myöhemmin...

Kellukka ja nallukka.
Saatu ilo.
(Siis nalle tuli kukkapuskan mukana,
ei ole omatekemä...)