Oi, sitä iloa ja riemua!
Se aurinkoinen nauru jäi soimaan pihapiiriin ja korviin!
Hymyilyttää ihan, kun vain sen muistaa!
Olisi pitänyt äänittää sitä naurun pulppuamista;
ja huonona hetkenä sitten kuunnella,
takuuvarmasti mieliala vaihtuisi!
vanha vaaleanpunainen, tuoksuva ruusu.
Se vain jo kukkii!
Jo vain se kukkii!
Ei se tarvitse muuta, kuin multaa juurille!
Vanhat kasvit ovat vaatimattomia.
Tämä neliapila tyttären onni.
Kuihtui työn touhussa riihen oven saranassa...
Luomuviljelijä- naapuri on juuri niittänyt nurmen.
Pientareet (=pellon reunat) pitää niittää vielä matalaksi.
Koiranputkimerta.
Tämä tie tuo aina kotiin.
Kas. Tien keskelle on päässyt kasvamaan vähän heinää.
(On siis tienpinnan lanauksesta jo aikaa,
sitä ei ole tarvittu. Ja heinähän kasvaa!)
Miun lapsuudessa tiellä oli kaksi heinäuomaa.
Hevosaikaan.
Sitten kun oli siirrytty traktoriaikaan
ja tankkiauto haki maidot tilalta -,
tien piti olla ajettavassa kunnossa.
Helsinkiläistynyt, äidin iäkäs serkku
kävi kesälomallaan meillä.
Hän kaipaili nurmettunutta tietä...
"Ennen oli niin..."
Mie, tyttönen, pidin hänelle esitelmän
maatalouden kehittymisestä...
Ja Aamu-Usvan tontut orvokkivahteina.
Edessä Kotitonttu Veikko,
Jussista ei pilkistä orvokkien seasta muuta kuin lakki.
Saalis vai vaara?
Riihestä juttua myöhemmin...
Saatu ilo.
(Siis nalle tuli kukkapuskan mukana,
ei ole omatekemä...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti