Rumpu

Paulo pääsi kokeilemaan rummutusta

Sain eilen rummun Lieksasta.
Se oli tehty miulle.
Se on I - HA - NA !
En tiennyt haluavani omaa rumpua,
ennenkuin olin kuullut rummutusta ja tulin tietämään,
miten se vaikuttaa mieleen ja kehoon.
Enkä senkään jälkeen tiennyt, että tarvitsisin oman rummun.
Se oli hiukan vaiheessa.
Mutta nyt miulla on oma rumpu. Se oli yllätys.
Rumpu on kädentaitajien mahtava taidonnäyte.

Lepänkuorella värjätty poronnahkainen rumpukalvo on kiinnitetty poronnahkanauhalla vanerikehään perinteisellä tavalla.

Takana oleva kädensija on työstetty luonnonväärästä oksasta.
Käsi tarttuu kuin luonnostaan oikeaan kohtaan.
Rumpu tuoksuu tervalle ja mehiläisvahalle.
Kapula on tehty villasta, ihanan vihreää ja oranssia.
Vihreä miulle, oranssi muistuttamaan tekijästä.
Ja se ääni!! Se on aivan mahtavan ihana.
Ääni tulee ja valtaa koko mielen...
Kuljenko muistojen kuusimetsää, samoanko suon kauneudessa.
Samaa rummun ääntä ovat ihmiset ikiaikoja kuunnelleet niin Lapin kairoilla, Karjalan laulumailla kuin intiaanien preerioilla. Alkukantaista soitantaa tähän päivään.

Kotikuusi, sieluni puu

Rummutin rumpuni illalla tervetulleeksi tähän taloon ja metsään.
Ja vähän keväälle.
Ja vähän kuuselle.
Kuusi on sieluni puu. On aina ollut.
Vanha, riippuoksainen näre. Siinä on sydämeni ja sieluni.
Tulen rummuttamaan metsälle ja kuusille.
Kunhan opin ja opettelen tuntemaan rumpuni.
Matka on alkanut ja jatkuu.

Aamuauringon valossa, kuin voima-aurinko