Valoa ja valoja

Joka kevättalvi sama juttu.
Päivät pitenee hetki hetkeltä enemmän.
Ja sen ihmettely!
Missä vain kaksi tai useampi kokoontuu,
on puheenaihe varma:
"On se taas päivä jatkunu..."
"Viime viikolla vielä oli ihan hämärää
tähän aikaan, ja nyt on näin valoisaa..."
Miten sitä jaksetaankin ihmetellä ja ihailla!!
Mutta on se.
Se on niin mahtavaa, kun pimeys väistyy
ja valo lisääntyy.
Mie olen syksyihminen, olen ollut aina.
Pidän pimeästä ja hämärästä, nautin oikein.
Mutta kieltämättä tämäkin kevään lähestyminen
on nykyään ihan mukavaa...
Onko se iän mukanaan tuomaa sopeutumista,
meneppä tiijä.
Mutta jatkuu se.
Päivä.
Päivä päivältä.
Ja vauhti senkun kiihtyy...
Mutta.
Vielä palaa kynttilät illan hämärässä.
Niin kauan, kunnes aurinko paistaa iltamyöhään.

Kettu nukkuu kuusikossa...

Kuusikko- tuikut ovat vuolukivikeramiikkaa,
Juukalaisen Liisa Kokkosen valmistamia.
Keraamisen ketun on tehnyt "SEIKKA".

Ketun sisällä on runo:

        "Ketun aarre

  Kettu pyytää minua mukaansa.
        Sillä on aarre metsässä.
            Ketulla aarre?
     En usko, mutta lähden.
        Juoksemme kauas.
     Äkkiä kettu pysähtyy.
  Se katsoo minua ylpeänä.
           Ketunpoikasia!"

(Leena Törmänen)

Unohdin ostaa tulppaanit!!

Tulikiilan yksinkertaisen kaunis tuikku.
Enkelikin vielä hereillä...

Tällä kertaa näin.
Haisuli tyytyväisenä maha täynnä muikkuja...

Vanha herra vähän perinteisemmällä tyylillä...

Lunta on saatu.
Talon seinustat on puettu lumimekkoon.
Osa lumesta jo valui lämpimänä päivänä katoilta pois.
Saatiin lumiverhot ikkunaan.

Valuu, valuu...

 Puoliverhot.

Juuso tuli Jussin kaveriksi.
Jussi kun on ollut välillä hiukan yksinäinen sielu.
Erakko.
Nyt taas tarinat luistaa!