Yksin kotona II

 Onhan meillä vielä pihapiirissä kuusia,
vaikka se suurin ja vanhin isäntäkuusi
jouduttiinkin kaatamaan, ja siitä on enää
kanto jäljellä.

 Ilta- auringon viimeiset säikeet.

 Tämä kuusi on ollut joulukuusen mittainen
50- luvulla, muisteli isäni.
Tätä sanottiin "karjanmaan kuuseksi";
se kun kasvoi aidan takana,
aitauksessa, jossa vasikat laiduntivat...
Ravinteikkaalla maalla sillä onkin ollut
hyvät edellytykset kasvaa tuuheaksi kuuseksi.

 Tässä kuusessa on meidän nuoriso
ystävineen ja serkkuineen kiipeillyt.
Oksat ovat ystävällisen tiheässä...
Sillä lohduttauduin, kun kauhusta kankeana
seurasin penskojen kuusessa kiipeilyä!
Uskoin, että kyllä se johonkin oksaan
puuttuu kiinni mahdollisesti tipahtaessaan,
- eikä putoa maahan saakka...

Kuopus oli aika pieni tyttö,
kun yhtenä kesänä taas kiipeilivät kuusessa.
Kävin jo käskemässä laskeutumaan alas,
korkean paikan kammoisena kun en oikein
kestänyt katsella sinne päinkään...
Hetken päästä menin katsomaan,
joko penska olisi maan pinnalla.
Mitä vielä!
Keikkui siellä kohtalaisen korkealla
ihan niin kuin orava;
jalat alemmalla oksalla,
pitäen käsillään kiinni ylemmästä oksasta
ja heilui siinä kiikkuen, kiikkuen, kiikkuen...
Silloin tämä äiti kiljui niin, että
kuului varmasti naapurikylälle asti:
Jos et heti tule sieltä alas,
niin saat selkääsi...
Taisi olla se kiipeilykerta, kun isoveljen piti olla
vähän tukena ja apuna puusta alas laskeutumisessa!

On se ihanaa, että ympärillä on puita,
mihin on voinut kiivetä.
Ja oikeasti lupa kiipeillä!!
Mikään ei ole niin kehittävää ja terveellistä leikkiä!
Niin lapsena kuin aikuisenakin.
Viimeksi tänä keväänä eräänä iltana
lenkiltä palatessani kuului korkealta kuusen kätköistä
kuopuksen tervehdys...
"Kiipesin ihan huvikseni..."

Sibeliusta Lappeenrannassa

Lauantai oli konserttipäivä.
Seitsemän tuntia autossa istumista,
mittarissa yli 500 kilometriä.
Lappeenrannan Teekkarien kevätkonsertti
sai vanhemmat ja pikkusiskon liikkeelle.
Tulipahan samalla nähtyä esikoista pitkästä aikaa.

Lappeenrannan Kasino.

Hyvää ruokaa jo vuodesta...

Neitsyt Marian Suojeluksen kirkko, Pokrovan kirkko,
Lappeenrannan Linnoituksessa.
Se on Suomen vanhin ortodoksinen kirkko,
vuodelta 1785.
Konsertin alkua odotellessa käveltiin linnoituksen alueella.
Tänne pitää taas joskus kesällä palata
ja viettää Lappeenrannassa koko päivä!

Portaat taivaaseen.

 Kissanketale seuraa vailla.

Yllätys, yllätys;
jäät olivat poissa Lappeenrannan korkeudella.

 Silmäniloa kaupungilla.

Lappeenrannan kirkko Nikolain valleilla.
Kirkko on rakennettu1900- luvun alussa
ortodoksikirkoksi.
Keskeneräinen kirkko lahjoitettiin vuonna 1919
Lappeenrannan seurakunnalle.

Mielenkiintoinen kirkko;
ulkoa päin se näyttää ortodoksikirkolta kupoleineen,
mutta sisältä se on luterilainen.

 Kattomaalauksia.

Lappeenrannan Teekkarilaulajat esittivät
reilun tunnin pituisessa konsertissa Sibeliuksen sävellyksiä.
Komeata kuultavaa!
Kannatti ajaa Liperistä saakka kuulemaan!
Kuoronjohtaja kertoili laulujen välissä
Sibeliuksen elämästä ja laulujen synnystä.
Koskettavimmat laulut olivat tietenkin
Sydämeni laulu sekä Finlandia...

Yksityiskohtia saarnastuolista,
jotka pistivät silmään...

Aurinko laski mailleen, ennen kuin olimme
takaisin kotona.
Savonrannalla sulat vedet.

Yksin kotona I

Perjantai- iltana, päivän työt tehtyäni
auringon viime säikeet houkuttelivat miut ulos.
Nallet kainalossa.
Ne kiipeilivät lasten kastekoivuihin.
Iloa!
Riemua!
Onnea!
Hassuttelua!
Hauskaa!

Verneri ja esikoisen koivu.

Konsta kesällä syntyneen pojan koivussa.

Miihkali tyttären koivun oksalla.

Marius nuorimman pojan koivussa.

Nikodemus ja kuopuksen oma koivu.

Meidän perheessä on siis ollut tapana
istuttaa lapselle kastekoivu.
Miun ja sisarusten koivut kasvavat
"kellaripolulla", metsän reunassa.
Niitä vertailtiin penskana, kenen puu se nyt
kasvaa korkeammalle...
Kävi vain niin kehnosti, että nuorimman siskon
koivu ei jostain syystä lähtenytkään kasvamaan.
Sille paikalle kasvoi komea pihlaja!
Pyhät on marjat pihlajan, siskoseni!
(Ei niin, että happamia, sanoi kettu!!)
Nuoremman siskon koivu sen sijaan
kasvaa  komiasti kaksihaaraisena!
Kuopus oli pyytänyt joskus lapsena siskoltaan,
josko hän saisi omakseen sen toisen haaran...
No, siskopa ei tietenkään ollut suostunut.
Muutama vuosi sitten asia tuli puheeksi;
silloin sisko olisi jo luovuttanut
toisen koivun nuorimmaiselle...
Mutta tämäpä sanoi, että piä koivus, en tarvii!
Sitä kuuluisaa sisarus- rrrrrrakkautta se vissiinkin on!

Kastekoivu istutettiin kastepäivänä,
mikäli silloin sattui olemaan kesä.
Tai sitten seuraavana suvena.
Ja kastevesi kaadettiin istutetun koivun juurelle.
Talvella kastevesi pakastettiin pulloon,
sulateltiin ja sitten kaadettiin koivun juureen...
Koivut kasvavat, niitä varjellaan hyvin
ja kaikella rakkaudella -
ihan niinkuin lapsiakin...

Metsätöitä ja ... nalleja

Tällä viikolla näitä keväthommia.
Olen soitellut pikkuhiljaa raivaussahaa
ensiharvennusta odottavissa koivikoissa.
Sieltä joutavat pois tuomen, pihlajan ja pajun vesat.
Raivaukset olisi paras tehdä heinäkuussa,
mutta harvoinpa siihen aikaan haluttaa lähteä metsään;
helteeseen ja ötököiden syötäväksi...
Nyt on niin helppoa raivata,
kun puut ja vesat ovat lehdettömiä.
Säätilakin suosii, eikä raivaus häiritse pesiviä lintuja.
Ensimmäiset raivaukset aloitin,
kun oli vielä osittain lunta maassa;
nyt on jo aivan lumetonta kaikkialla metsässä.

"Pitkälato" ja samanniminen peltolohko
odottelee toukotöitä toukokuussa.

Ystäväni nallet.
Edessä "panda"- kaksoset, lapsuutensa nallet,
jotka olivat löytyneet kotitalon vintin kätköistä.
Toinen on siskonsa ja toinen ystävän nalle.
Suloisen pienet, vaaksan pituiset nallet.
Täytteenä on puulastu, ihan hyvässä kunnossa!
Takana miun tekemä, Jonas.

Keltainen, vanha nalle oli myös löytynyt
vanhan talon kätköistä.
Se on ensimmäinen vanha nalle,
jonka olen korjannut.
Jalka piti operoida takaisin kiinni vartaloon.
Sen sylissä on miun kuivaneulahuovuttamalla tehty nalle.

Nallen täyttämistäkin olen jatkanut jossain välissä.
Räntäsateet suosivat sisähommia!
Ensin parantelin täyttämisestä
kämmeneen tullutta rakkoa,
nyt parantelen peukalon rakkoa...
Siis taukoja nallentekoon!
Kovvoo hommoo!

Säihke ja Reino hyvästelevät

Säihke lähtötunnelmissa.
Sen matka alkoi Juuan kautta Australiaan,
jonne se matkustaa kesällä.

Eipä tiedä nalle valmistuttuaan,
eikä myöskään tekijä, -
minne nalle lopulta päätyy!

Luottavaisin mielin kohti tuntematonta...

Reino hyvästelee nalle- kaverinsa.
Hyvää matkaa, Säihke!
Vie mukanasi iloa, onnea ja rakkautta!

Miten miulla alkoikin soida päässä
Peppi Pitkätossun jäähyväislaulu?!!

Eihän tämä ole ollenkaan surullista,
kun nalle saa oman kodin
ja löytää paikkansa tässä nalle- maailmassa!

"On laiva valmiina lähtöön
se kaukomaille käy
Missä taivaalla illan tullen
ei Pohjantähteä näy

Kun nousee purjeet purren
ja köydet irrotetaan
Tänne ystävä armas suureen
sua jäämme me kaipailemaan

Ja ellet sä luoksemme tulla
vois milloinkaan uudestaan
Niin kuitenkin sydämissämme
sua vain aina muistellaan

Me kanssasi riemuita saimme
ja katsella maailmaa
Monta ihmettä näytit sä meille
jotka nyt meitä lohduttaa saa

Me tiedämme, että sä lähdet
vain koska muuta et voi
Ja me toivomme, että nyt sulle
pian taas laulu onnesta soi"

(Peppi Pitkätossun jäähyväislaulu,
säv. Jan Johansson,
suom sanat Kari Tuomisaari)

Ps.
Kuinka oikeassa ja sattuva tuo Peppi Pitkätossun
laulu olikaan!
Säihke matkaa loppukesästä kohti Australiaa
kaksimastoisella isolla purjeveneellä!
Pitää ommella sille vielä purjehtijanhuivi kaulaan!!

Valoa alkavaan viikkoon

 Aurinkoa ja sinistä taivasta.
Luvassa tälle viikolle.

Opettelua se vielä vaatii,
kiitoksesta iloitseminen!

 Eilen aamulla oli maa valkoinen.
Viiru kummastelee portailla;
että sehän piti olla jo kesä tulollaan...

 Tämä miun joka- aamuinen maisemani;
kuusimetsä ikkunan takana.
Uutta voimaa heti aamusta!!

Outokummussa on aivan mahtava käsityöliike,
Palttina.
Siellä on erittäin hyvä ja laaja valikoima
erikoislankoja ja - kankaita.
Ja yleensäkin kaikkia käsityötarvikkeita.
Suosittelen!
Nämä namuiset langat ovat miulle uutuus,
Katia darling, aivan hurmaavia värejä!
Nams!

Siellä ne ovat, maastoutuvat niin hyvin harmauteen; vain valkoinen peppu erottuu!

Metsäkauristytöt ruokailivat illalla
pihapiirissä yli tunnin ajan.
Ilmeisesti vanhemmat ovat erkaannuttaneet
ne omille teilleen perhe- laumasta.
Ei meinannut vaali- ohjelma kiinnostaa lainkaan,
kun  ikkunasta näkyi mielenkiintoisempaa seurattavaa!

Isäntä palasi viikonloppuna olleesta
Madetoja- mieskuorolaulukilpailusta Tampereelta.
Viiru oli heti sylissään.
Kuulemma ainut, joka oli häntä ikävöinyt...
Joensuun Mieslaulajille kilpailussa kolmas sija.
Onnea!

Kevättä leskenlehden verran

Etenee, hiljalleen, kevät.
Kovin se on aikaisessa, mutta eihän tässä vielä
kovin helteistä ole ollutkaan.
Vesisade sulattelee loputkin lumet.
Yöpakkaset armahtavat näitä meijän teitä,
"alemman tieverkon" polkuja.
Jotkut tiet ovat pahempia, kuin kynnöspelto...
En valita.
Totean vain tosiseikat.
Näitten teitten kanssa vain eletään.
Autot rapaisina, pohjaväristä ei saa selvää...

Onneksi tuli äänestettyä semmoista henkilöä,
joka kantaa huolta siitäkin viimeisestä,
korvessa, tien päässä asuvasta ihmisestä!
Jokaisella on oikeus asua siellä, missä haluaa...

Syrjässä asumisen oikeus!
Onhan se valintakysymys.
Juu, kyllä.
Mutta mitä olisi Suomemme,
jos kaikki asuisimme asutuskeskuksissa?
Kylillä, kaupungeissa, taajamissa?
Yhdessä läjässä, ruuhkassa.

Kohta saadaan raparperisoppaa!

Ja kuitenkin;
ihminen kaipaa luontoon, alkujuurilleen.
Keväällä, viikonloppuisin alkaa se autojen rumba
kohti kesämökkipaikkakuntaa,
sitä rauhallista paikkaa maalla.
Hengähtämään ja nauttimaan.
Lataamaan akkuja,
että taas jaksaa sen kaupunkiasumisen.
Joku taika heitä tänne vetää...

Maan korvessa kulkevi ihmisen tie!
Täällä on niin hyvä olla!!!

Ensimmäiset pienet auringot.
Konsta löysi ne.
Meillä on aina pieni sanomaton kisa siitä,
kuka ehtii huomata ensimmäiset leskenlehdet!
Sieltä ne löytyvät maljakkoon, joutavat.

Kummitytön kastekoivu on vähän
riisunut kuivia vaatteitaan talven aikaan.
Haravalle töitä!