Lato- postimerkki

Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite Kantri
on järjestänyt yhdessä Postin kanssa
Lato- postimerkki- kuvakilpailun.
Voittaneista ladoista julkaistaan keväällä 2016
postimerkkisarja.
Odotan sitä innolla!

Louhentaus- lato on kuvattu sieltä "takaa päin", koska aurinko oli jo laskemassa ja paistoi takaseinään.

Suomi on miljoonan ladon maa.
Ne ovat sitä meidän maaseudun historiaa,
- ja valitettavasti myös katoavaa perinnettä.

Miulla on nämä omat ladot.
Kolme erilaista.
Säilytän ne ja yritän pitää niistä huolta,
että ne säilyisivät.

Se huolenpito tuntuu jotenkin erilaiselta,
kun ladot ovat "tyhjäkäytöllä".
Ladot eivät saa enää kesäisin kuivia heiniä sisäänsä,
vaan ne seisoskelevat tyhjillään.
No, onhan niissä säilytyksessä muutama
maataloustyökone.
Mutta niillä ei ole enää sitä latojen
oikeaa tehtävää, mitä varten ne on aikoinaan
rakennettu.
Ne eivät enää "elä"!
Tämä maatalouden muutos...
Voi voi.
Onhan se vähän surullista.

Oikeassa reunassa pilkottaa valkoinen sähköaidan tolppa. Naapurikylän luomu- mehiläistarhaajan mehiläispesät ovat jo toista kesää ladon päädyssä. Aurinkopaneelilla toimiva sähköaita pitää karhut loitolla mehiläispesistä!

Louhentaus- lato.
Se sijaitsee "Louhentakana", siitä nimi.
Peltolohkon nimi on Louhentaka.
Se oli sitä jo kauan ennen EU-n vaatimaa
peltojen peruslohkon nimeä!

Isä ja naapurin kirvesmies, Reino, rakensivat
ladon Louhentaakse 60- luvun alussa, talviaikaan.

Isä kertoi, miten hän huomasi, että appensa,
meijän pappa, oli käynyt katsomassa
rakentamista salaa metsäladun kätköistä.
Uteloitti, että osaako se vävy rakentaa ladon!
Ladun varressa oli ollut makuujälki;
pappa oli kaatunut suksillaan.
Miten liekin selvinnyt sieltä omin avuin pois, vanha mies...

Louhentakana oli ennen tätä latoa aivan pieni,
vanha ja huonokuntoinen hirsinen lato,
joka sijaitsi enemmän pellon keskellä.
Muistan sen hämärästi.
Tämä oli valmistuttuaan se suurin ja kaunein lato.
Ja voi hyvä tavaton,
minkä määrän heiniä se imaisi sisäänsä!!
Parhaimmillaan se oli aivan kattoa myöten täynnä heiniä!

Kaikkiin latoihin liittyy ne vuosikymmenien muistot työstä.
Piti etsiä se kukka sieltä kuivien heinien seasta
ja ihailla sitä...

Talviaikaan heinänhaku- reissut tulivat eteen,
kun navetan vintiltä heinät oli syötetty karjalle loppuun.
Lumen kanssa taistelemista, -
silloin oli lunta aina vähintään metri!
Ja ladon katolta pudonneet lumet olivat
kovana kinoksena ovien edessä...
Eivät olleet aivan niitä mieluisimpia työpäiviä ne!

Vuonna 2006 Multikustannus julkaisi kirjan "LATO".
Sen tekstit ovat Esa Keron ja Juha Taskisen käsialaa,
kuvat Risto Kautiaisen ja Teemu Tuovisen.
Kun luin aikoinaan sen kirjan;
elin koko ajan lukiessani omia latomuistoja...
Niistäkin saisi kirjan!

Isän heinäsatomerkintöjä ladon seinässä.
Paljon ennen EU- n vaatimuksia!

Ladon valtilla käsitellyt seinät ovat
vuosikymmenten saatossa kestäneet.

Isä rakensi ladon päätyyn varastotilaa
puimakoneelle.
Se saa olla siellä kuivassa ja suojassa.

Puimakoneella puitiin viimeisen kerran
seipäillä kuivattua kauraa 1987...
Sateisen syksyn pelastus: viljat seipäälle!
Tuleva appeni videoi työntekoa.
Voi hyvä tavaton sitä työn määrää...

Taattua laatua!

Huumoriako?!

Jo vuodesta 1686!

Menestystä ja hyvää jatkoa!