Niin pieni ja hento, haavoittuvainen.
Yksin.
Yksinkö?
Ei.
Suojassa metsän kätkössä.
Vanhojen kuusten varjeluksessa,
mäntyjen vuosisataisen viisauden alla.
Vierellä katajan sitkeyttä ja huumoria,
hiukan koivun ylpeyttä korkeuksista.
Yhdessä.
Keskellä.
Turvassa.
Lumen alle, piiloon, nukkumaan.
Horroksessa uutta virtaa pitkän pimeän yli.
Kohti uutta valoa, huomista.
Kevättä, vihreyttä ja voimaa odotellen.
"Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä.
Ei ole sellaista pimeää
jota minun hento käteni ei torjuisi..."
(Ultra Bra, sanat Anni Sinnemäki)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti