Sevettijärvi; Jänispää- tunturi

Sain siis viettää ihanan viikon Inarin Sevettijärvellä ystäväni kanssa.

Tyttäreni on toista vuotta siellä töissä.
Olimme varanneet majoituksen Porotila Toini Sanilasta, jossa käytännössä kävimme vain saunomassa ja nukkumassa. Kaiken muun ajan viiletimme pitkin tuntureita, polkuja, metsiä ja myös Norjan puolella.
Nämä kuvat ovat Jänispäältä.

Ruska ja maaruska levittäytyi kaikkialla valtavan kauniina loistona.
Kyllä Pohjois-Karjalan ihminen oli mykistynyt ja ihastunut kaikkeen näkemäänsä...

Lähellä ja kaukana, silmän kantamattomiin...

Konsta ja Joosua, kaverit.
Joosua on nalle, jonka olin aikoinaan tehnyt edesmenneelle kummitädilleni ja nyt se on ystävälläni.

Jänispään laella oli kaksi poroa, jotka vähän seurailivat meitä.
Yhdessä vaiheessa, kun kuvailin jotain maassa maaten; porot olivat tulleet huomaamatta aika lähelle, mutta häipyivät kyllä kauemmaksi, kun vähän metelöitiin...
On porojen rykimä- eli kiima-aika ja on oltava hiukan varuillaan hirvaitten ajatuksista!

Pikkuiset nallet poseeraavat. Aurora ja Tiu sekä ystäväni tekemät nallet Veikka ja Viena.

Ja eihän se ole patikointi mitään, ellei ole eväät!

Monta ajatusta kulki koko ajan mukana, monessa tasossa. Tunteet risteilivät ilon ja surun maisemissa.

Tämä hetki jäi mieleen. Ja moni muu hetki myös...

Näkymät latistuvat kuvissa...
Mutta kauas näkyi ja kaunista oli.
Kyllä sydämeni jäi näihin maisemiin... Tiesin sen kyllä etukäteen.
Vuosi sitten lyhyeksi jääneellä vaelluksella Hetta - Pyhäkeron maisemissa se jo iski tietoisuuteen.
Mutta Lappihan on siellä, eikä karkaa. Pitää päästä uudelleen!
Tuolla suunnalla Lappia ei ole semmoista turistiruuhkaa, kuin suositummilla alueilla.
Saatiin aika rauhassa liikkua eikä muita patikoijia juuri näkynyt.

Lappi!

Terveisiä Lapista!

Sain olla kokonaisen viikon ystäväni kanssa Sevettijärvellä. Tyttäreni on siellä toista vuotta töissä ja nyt lopultakin onnistui päästä käymään. 

Majapaikkamme Porotila Toini Sanilassa oli niin huonot yhteydet, että blogiin päivittäminen jäi kokonaan. Päivät reissasimme tuntureissa ja Norjan puolella. Viikko hujahti nopeasti. Kaikkialla niin kaunista, että oli sydän pakahtua. Ruska väritti maisemat. Tunteet olivat pinnassa. 

Yritän laittaa kuvia tässä pikkuhiljaa tännekin blogiin. Louhi-Nallen instagramissa niitä jo löytyy.

Veteraanimuseo Imatralla

Kävimme ystäväkälyjen kanssa Veteraanimuseossa Imatralla.
Talo ja kotimuseo oli vaikuttava, pysähdyttävä ja koskettava.
Jorma Ikävalko esitteli huoneita, jotka olivat täynnä tarinoita ja muistoja.
Hänen vanhemmat olivat ostaneet tämän v. 1927 lääkäriperheen rakennuttaman talon,
ja äitinsä oli asunut talossa kuolemaansa saakka.
Vanhempiensa kokoama museo on yksityinen kotimuseo.

Niin paljon tarinoita, jotka liittyivät esineisiin, vaatteisiin ja tapahtumiin.
Tässä museossa pitäisi kaikkien käydä!
Niin lähellä menneisyydessä tämä elämä, josta huoneet kertovat...

Tämä taideteos sai kyyneleet silmiin...
Jorma Ikävalkon äiti oli toiminut sodassa lääkintälottana. Taideteos (jäi kysymättä, kenen tekemä)
oli muisto sodan aikana tapahtuneesta avunannosta, kun lääkintälotta oli antanut vettä vieraan maan loukkaantuneelle sotilaalle, jolla oli pistin kyljestä läpi... Ja tämä sotilas oli kiittänyt avusta...

Kaikkiin huonekaluihin ja esineisiin liittyi tarina.

Ihastuttava nukkekoti!

Ja tämä! Siellä oli veteraaninalle, ilman alaraajoja, kuin loukkaantunut konsaan...
Jorma Ikävalkon lapsuuden nalle. Vähänkö liikutti ja kosketti!

Me ystäväkälyt, joitten vanhemmat ovat eläneet sodan ajan; olimme mykistyneitä.
Tunteet olivat pinnassa. Yhden isä oli kotoisin Hyrsylänmutkasta, toisen äiti myös evakko.
Minun isä ei joutunut sotaan, kun yksi veli oli jo kaatunut ja toinen haavoittunut. Mutta evakkoon joutuivat Lieksassa lähtemään... ja kun palasivat kotiin, oli kaikki rakennukset poltettu maan tasalle. Vain savupiiput törröttivät taivasta vasten...  Äitini jätti minuun pelon lentokoneista, kun kertoi, miten piti juosta metsän kätköön piiloon, kun pommikoneet lensivät Liperin ylitse... Tätini toimi lottana, vain lottamerkki on tallessa; kun lottapuvuthan piti käskystä hävittää...
Näillä menneisyyden muistoilla me tämä sukupolvi olemme elämää eläneet.

Tämä menneisyys.

Ja tämä päivä.

Ystäväkälyilyt

Meillä on kolmen ystäväkälyn kanssa pidetty monena vuotena ystäväkälypäiviä.
Mennään johonkin, ollaan jossain, käydään ja tutustutaan erilaisiin kohteisiin.
Vietetään aikaa yhdessä.
Nyt olimme yhden yönseudun Pulsan Asemalla, sen jälkeen tutustuimme Lappeenrantaan ja Imatraan, jossa yövyimme Valtionhotellissa.
Ja lopuksi vein heidät metsään; hengittelemään minun oman metsän puita ja tunnelmaa...

Jokaisella oli omat pienet nallet mukana. Osku, Valo ja Tiu.
Eihän se ole mikään reissu, ellei nalleja ole mukana!
Samanlaisissa matkalaukuissaan!

Tällä kertaa mukana oli myös paljon ikävän ja surun tunteita.
Kyllä naurettiinkin ja aamulla aina päätimme, että tänään on enemmän naurua, kuin itkua...
Mutta tunteet olivat pinnassa ja itku herkässä.
Meitä oli kaksi tuoretta leskeä ja yksi kokonainen ihminen... karjalaiset itkijänaiset!
Puolisoni kaksoisveli oli kuollut vain muutamaa viikkoa aiemmin, kuin minun puoliso.
Identtiset kaksoset kulkivat elämän ja sairaudet rinta-rinnan, syntymästä alkaen.
Mutta elämässä eteenpäin, askel kerrallaan.

Pulsan Asemalla yövyimme viehättävässä Veturinkuljettajan talossa.
Niin kaunista, vanhaa ja tunnelmallista.

Talo oli täynnä kauneutta ja viehättäviä yksityiskohtia.

Saimme saunoakin illan pimeydessä.

Pulsan Asema on kulttuurikohde. Suosittelen tutustumaan.

Aamupala oli täydellisen herkullinen!
Pulsan Aseman pihapiiri on täynnä vanhoja rakennuksia, puita ja tunnelmaa.
Halailin noin 160-vuotiasta lehtikuusta. Mykistyttävän iso ja vahva puu.

Kuvia vielä mehtäläisyydestä

Tätä metsähoitoa suosittelen kaikille !

Punaiset puolukat ja kermaliköörit.

Metässä pitää olla hyvät eväät ja juomat!

Kanttiksia omasta metästä.

Polttopuuhommia, moottorisahan pärinää ja kirveen paukuttelua. 

Neljän suora.

Ja siskon bongaama sydän.

Mökki puhtaaksi seuraavia tulijoita varten.

Työjarrut orrella..

Mun sydämeni tänne jää...

Metsähoitoa

Metsää pitää hoitaa.
Mutta kun metsä hoitaa, niin se on jotain niin suurta ja pysäyttävää ja merkityksellistä,
että sen kokemuksen äärellä hiljenee.

Tätä metsähoitoa sain monen päivän ajan Lieksassa isän perintömetsässä.
Vanhan kilpikaarnaisen männyn viisaus, jota pyysin itselleni...

Olin sitä odottanut. Metsähoitoa.

Tämä kulunut raskas vuosi on ollut voimia kuluttava ja olen sen voimien vähenemisen tiedostanut...

Mutta nämä päivät ja yöt antoivat niin paljon voimia, että näillä jaksan taas.

Kun saa vain olla ja kuunnella, mitä metsä puhuu...
Istua alas puun juureen ja ottaa vastaan, mitä on vailla.

Hiljaisuus puhuu ja täyttää jokaisen mielen sopukan.

Metsässä on monta lempipaikkaa ja uusiakin löytyy.
Tässä pidin sadetta ja halusin jäädä siihen...
Mutta jäi sinne yhdet itkut, kuusen juurelle.

Niin yksinkertaista elämää, että siinä on kaikki.
Pieniä työhommia, polttopuitten sahaamista ja pilkkomista,
joten moottorisahan pärinää ja kirveen paukuttelua kuului myös.

Siskovoimaa yhteensä kolmen siskon ja yhden siskontyttären voimin.
Yhteistä tekemistä. Hiljaa miettien ja puhua pälpättäen.

Hyvät unet vanhassa hirsimökissä. Kynttilänvalossa tunnelmoiden.

Saunomiset jokaisena iltana ja saunomisen välillä jääkylmässä purovedessä kastautumiset.

Nin parasta kehon ja sielun hoitamista...

Puolukankeruuta ja kiroilua hemmetin hirvikärpästen, itikoitten, polttiaisten ja mäkäräisten kanssa...

Luonnon kauneuden kokemista.
Voi, elämä.
Kyllä mie taas jaksan...

Maija Poppanen

Tässä on vanha nallerouva Maija Poppanen ennen ja jälkeen ehostuksen. 

Nalle on 1960-luvulta, vanutäytteinen. Sen alkuperäinen väri on ollut vaaleansininen...

Nalle oli kovasti ottanut pintaansa vuosikymmenten kuluessa ajan patinaa.

Nalle sai lisää täytettä, kuonon kohennusta ja uuden kirsun sekä kynnet.
Ja yksisilmäinen nalle sai ilmettä uusista ruskeista lasisilmistä.

Ja sitä puhdistamista...

Päädyin lopulta aivan vesipesuun, omistajan luvalla. "Tuli, mitä tuli..."
Vesipesukaan ei aivan poistanut pinttymiä, mutta kyllä nallen olemus kirkastui.

Nalle kuivatteli kehoaan välillä saunan lauteilla ja leivinuunin päällä köllötellen.

Konsta ja Maija Poppanen. 

Nyt nalle on palautettu omistajalleen ja se pääsee nauttimaan eläkepäivistä uusin voimin!