Tyttären Toivo

WAU!
Elämässä on siis toivoa!
Ja ilman toivoa ei ole elämää.
Elämä on itse toivo.

Tyttärellä on ollut keskentekoinen nalle.
Jo yli neljä vuotta...
Sattuneista ja erinäisistä syistä
nalleparka jäi aikoinaan keskentekoiseksi.
Tämä nalle on tyttären kolmas,
ihan itsensä valmistama nalle.
Kummitäti ja ystävä ovat saaneet
häneltä omat nallet.

Nalle istua napotti tyytyväisen oloisena
täällä meillä muitten nallejen seurassa.
Valmiin näköisenä aivan...

Mutta jos nallea tutki vähän tarkemmin,
huomasi, että sen korvat oli kiinnitetty vain
nuppineuloilla.
Silmät oli tökätty paikoilleen, mutta ne oli
kiinnittämättä päähän.
Ja vartalo oli vailla vähän lisää täytettä;
selästä siis vielä avoinna.
Nallen kohtalona oli vain odottaa.
Lopullista valmistumista!

Kissansa Toffee seurasi jalkojen juuressa,
että mitteekä se emäntä oikein siinä raataa.

Tytär sai siis inspiraation,
että nyt keskeneräiset työt pois alta!
Ja nallesta alkoi tulla täysin valmis.
Mie seurasin mielenkiinnolla,
että kylläpäs syntyy jälkeä,
kun sille päälle sattuu!
(Pitääkin kysyä alihankintatöihin
tytärtä tuonne miun nalle-talliin!!)

En saanut muuta, kuin neuvoa vain, -
tytär halusi tehdä kaiken ihan ite.
Tässä nalle vaihtaa valmistumiskokemuksia
Knuutin kanssa...

Tytär oli keksinyt nallelle nimen.
Se on Toivo.
Koska elämässä on oltava toivoa.
Toivo on hyvä nimi tälle nallelle.
Tässä elämän vaiheessa!
Voi, että Toivo oli onnellinen,
kun se lopultakin tuli ihan valmiiksi!
Ja että se sai jäädä tyttären omaksi!
Se sai sisälleen pienen lapun,
johon tytär kirjoitti -,
mitäpä sitten kirjoittikaan!
Ihan samalla tavalla kuin miekin teen!
Nallen nimi, syntymäaika, tekijä, -
ja sitten jotain tarinaa juuri sille nallelle
tai siitä nallesta!

Tässähän mie nyt sitte olen!
Ihan valmiina ja tasavertaisena nallena
toisten kanssa.
Muisto, Joonatan, Konsta, Eevert, Toivo ja Knuuti.

Iloinen nalle!
Se pääsi lähtemään tyttären mukana Jyväskylään.
Siellä sitä odotti tyttären oma Ilari- nalle.
Sekin on valkoinen, miun aikoinaan tekemä.

Onpa niillä nyt mukava elämä edessä.
Yhdessä.
Ystävykset!
Toivolla on hyvä olla!
Ihana olo miullakin... vierestä seuraajalla.
Jokaisella on ne omat polkunsa elämässä,
mitkä on kuljettava.
Vain sillä tavalla meistä tulee semmoisia,
kuin olemme...

Lähtöhalauksia!

Toinenkin keskeneräinen työ valmistui;
opiskeluun liittyvä virkattu vessapaperiteline.
Lahjoitin vanhan ja antiikkisen TAPIN
telineen kannattimeksi.
Ennakkoperintöä...
Niin, mikäkö on tappi?
Tappi on tappi, tai nalikka, pulikka ja mitä niitä oli?
Ne, jotka ovat laittaneet heinää seipäälle,
eli seivästäneet;
tietänevät, mikä tappi on!

Äiti sen sijaan pääsi korjaamaan
tyttären hameen helman!
Hame oli kirppiksellä maksanut
seitsemänkymmentä senttiä...
Ja niin mieluisa kesähame.
Harmikseen helma oli jäänyt
polkupyörän pinnojen väliin
sillä seurauksella, että helmassa oli
ruma rivi reikiä...
Työtallista kortintekotarvikkeista
kaivettiin sopivaa pitsiä.
Ja niin hameenhelmaa koristaa nyt
reikien sijaan reikäinen pitsi!

Menoksi!
Hyvää matkaa, tyttöpieni!
Pidä aina elämässä Toivo mukana!

Oma maa mustikka

Kesätouhuja:
Kissan oksennusläjä matolla
sai aikaan matonpesun!
Samalla kerralla useampikin matto puhtaaksi.
Mäntysuopa, juuriharja,
painepesuri ja aurinko.
Onneksi on tullut säilytettyä
tarpeettomiksi jääneet putkilypsykoneen putket.
Ovat erinomaisia matonkuivaustelineitä!
Ja kissat, olkaat niin hyvät ja
väistäkää matot, jos yrjö uhkaa...

Tämä kuva ei liity edelliseen.
Kuopus vain leikki Haisulin kanssa...

Toinen siinä kehräsi tyytyväisenä!
On se niin pöljä kissa...

Kesässä parasta tämäkin.

Kyllä niitä mustikoita on löytynyt!
Kun vain asenne on kohdillaan;
on poimittava sen verran, kuin metsä niitä antaa.
Yksinkertaista.
Ei joka vuosi ole tarjolla huippusatoa.
Niin oikeassa ovat Metlan tutkijat olleet:
Keskinkertainen sato mustikasta tänä vuonna.

Sataa laariin?

Mustikoita siis on tänäkin kesänä löytynyt.
Lunta on ollut varvuston suojana,
ja siitä lähtien jotensakin hyvin onnistuneet
marjojen kasvuun liittyvät osatekijät.

Kerääjä on onnellinen!

Mikäs täällä on ollessa, metsän rauhassa.
Lämpöasteita noin 30,
ympärillä pörräämässä paarmoja;
eli yksin ei tarvitse olla!

Onhan se helteessä kerääminen hiukan
mukavuusalueen ulkopuolella oloa.
Mutta mitä tuosta.
Vettä riittävästi, välillä mustikoita,
joskus jopa evästä.
Kyllä niillä pärjää.
Asennetta!!

 Mehtäläinen, seuralainen...

Saskatoonit kypsyvät vähitellen,
kerralla ei voi poimia kaikkia marjoja.

Marjat ovat peukalonpään kokoisia.
Nopeita kerätä.

 Hilloa saskatoonista!

Olemattomien marjojen perässä

Kävin katsastamassa marjametsät Lieksassa;
viikko sitten.
Ei marjoja tänä kesänä?
Töitä saisi tehä lakkojen saannin eteen.
Eikä mustikkamättäitäkään kohille osunu.
Mustikoita olen kyllä löytänyt kotikonnuilta.
Ei siis merta edemmäksi...

Ystävä kauhisteli, että miten sie yksin uskallat...
Mitä tahansa voi sattua?
Lieksassa.
Metsässä.
Yksin.
Mikä hätä miulla?
Metsä on suojani ja turvani.
Lieksassakin, tutuissa metsissä.
Kun vain en liian pitkäksi aikaa jää seisomaan
paikoilleni suolla!
Sitten voisi jo kengät jäädä suon silmään...
En osaa pelätä.
Omaa varjoani?

Tytär toivotteli mukavaa reissua;
viestitti, että toivottavasti
et törmää karhuun!
Törmäsin sittenkin...

 Suolammen rannalla, männyssä kiipeilivät...

Karhulaiset.

Näille karhusille kun liikkuessaan
haastelee ja höpöttää,
niin ne oikeat mesikämmenet, metsän omenat
väistävät vasemmalle...

Rauhaa!

 Kaunein koivu, vaivaiskoivu.

Suolla näkyvät vielä vanhan
kunttaladon jäänteet.

 Muutama naulakin puutappien lisäksi.

Annetaan luonnon hoitaa.
Kohta se on kokonaan suon sisässä...

Voi sitä työn määrää,
mitä ennen on tehty elämisen eteen!
Karjan kuivikkeeksi on nostettu turvetta.
Sitä on kuivateltu suolla ja sitten talvella ajettu
hevosella ja reellä navetalle.
Isä kertoi aikoinaan siitäkin työstä.

Kunttahanko.
Luonnon muovaama.
Olen tuonut sen ladonpohjasta talteen
jo vuosia sitten.
On siinä ollut työvälineet ajan mukaiset!

Ei se mikään marjareissu ole,
ellei nuotiokahveja keitä!

Ja sisko, reilusti höystöjä, totta kai!
Kun tulet, keitetään taas kunnon nuotiokahveet...

 Ronttoset kuivahtamaan...

Tunnelmointia...

Hassuttelua...

Leikittelyä,,,

Reissusta kaikki irti!

Koivun ja kuusen liitto,
vapaaehtoinen vai pakko -,
kuusen pihkakyyneleet valuvat.

Met poijat nautitaan,
vaikkei marjoja saatukaan!
Koskaan ei metsäreissu ole turha!
Aina on reppu täynnä evästä
taas elämään eteenpäin!

Puintia riihessä . . .

Istuimme jälleen yhden ystävän kanssa riihessä.
Kun palasimme sieltä,
sanoin, että myö oltiin riihessä. Puimassa!
Melkein hyväksi maailma tulikin
taas yhdeltä reunalta.
Riihi antaa rauhalliset ja konstailemattomat
puitteet asioiden puimiselle.
Seinät kuuntelevat vaiti.
Että semmoistako elämä tänä päivänä on...

Illan varjoon himmeään...

 Se on kesän ensimmäinen keltainen.

Palava rakkaus tällä kertaa.
Ei Särkynyt sydän.

Kukonkannus; olihan se niin...

Ei, vaan se on Ritarinkannus, oikaisi sisko.
Eipä läpäisisi meikäläinen enää
puutarhakoulun kasvikurssia!
Suomalaiset ja latinalaiset nimet sujuivat
1981 kuin vettä vaan...
Pensashanhikki, Potentilla fruticosa;
se oli ensimmäinen, minkä opin muistamaan.
Ja sen latinankielinen nimi on kuuulemma muutettu,
sanoi eräs puutarhuri.
Ihan turhaa enää muistellakaan...
Horsma mi horsma.

Riihen räystäällä on joskus pesinyt
paritalo-pääskyset.
Mutta ei tänä kesänä.
Ovatko eksyneet muuttomatkalla...
Pesät odottavat valmiina.

Meillä on navetan räystään alle
kiinnitetty lautoja pääskyjen pesiä varten.
Sinne ne tulevat aina, kun on aika:
"Pääskysestä ei päivääkään."
Ilmeisesti ötököitä riittää niiden evääksi,
vaikkei karjaa enää olekaan.
Siis eläimet, lanta ja kärpäset kuuluvat yhteen...  

Ystävän riihi- tuliainen...
Varkaudesta oli löytynyt iso, vanha pärekori.
Kannellinen ja "välipohjallinen"...
Pohjassa lukee tikkukirjaimilla "Nyyssönen".
Nyyssösenä mie nyt tätä koppaa kuulutan!
Se on ihana.

Päretyöt ovat yksi kädentaidon näyte.
Niiden tekijää vain ei tänä päivänä
tahdo enää löytyä.
Ja jos löytyykin, ne päreet on irroitettu
taikka tehty vissiin koneellisesti.

Nykyisten korien päreet ei ole semmoisia,
mitä isä teki, vaan ne ovat sileitä ja
jotenkin tunteettomia.
Isä valitsi huolella männyn pärepuuksi,
ja puukon avulla irroitti päreet irti.
Päreissä oli elävä pinta, puunsyyt näkyivät.
Päreen paksuuskin vaihteli.
Niissä oli se käsityön jälki!
Monen monta työvaihetta siinäkin työssä,
ennenkuin pärekoppa oli valmis.
Isän valmistamia pärevasuja vaalin huolella.