Hermanni- nalle tuli hoitoon

Sisko pistäytyi pikaseltaan yökylässä
ja toi samalla Hermannin hoitoon.
Mie jo sitä vähän odottelinkin,
kun olin kuullut siskon kesäisestä kirpparilöydöstä.
Hermanni oli odottanut siskoa, pelastajaansa.
Ja eihän tuommoisen nallen ohi voi kävellä!

Vanhuksella on pudonnut elon varrella
toinen silmä pois.
Pää on irtoamassa takaa vartalosta
vallan kokonaan irti.
Paksut vaneriset nivelet sieltä vain pilkistää.
Auton takapenkille oli jo matkalla
karissut puulastutäytettä...
Muutama reikä vaatii paikkausta.
Saas nähdä, minkämoinen urakka odottaa.

Sen päätin heti,
ettei miulla ole ollenkaan kiire
aloittaa nallen hoitoa...
Sanoin siskollekin, että mie en varmaankaan
pitkään aikaan ehdi aloittaa korjaamista!
Antaa nyt oikein rauhassa odotella
tohtorille pääsyä!
Saan pitempään pitää nallea täällä!!!

Kuka näitä hylkää...
Voi hyvänen aika!
Mutta todennäköisesti hylättyä nallea
odottaa aina uusi ja hyvä elämä, -
kun se on löydetty jostain kirpputorilta.
Kohtalo on puuttunut peliin
ja valinnut juuri tälle nallelle
sen maailman parhaan kodin ja hoitajan!

Ihan kuin se iskisi silmää...

Hoitoa ja hellyyttä!
Sitä jokainen elämän kolhinut nalle tarvitsee!

Sisko, odottele ihan rauhassa,
kyllä Hermanni joskus tulee takaisin!!!

Kupilkan puukko

Metsässä retkeilevälle on voittamattoman
hyvät astiat Kupilkalta.
No nehän kyllä sopivat
kaikenlaiseen liikkumiseen metsän lisäksi!

Miulla on autossakin mukana omat Kupilkat.
Olimme pari vuotta sitten menossa
kuopuksen kanssa Pudasjärvelle.
Söimme siinä matkalla omenoita.
Kuopus kuori ja paloitteli miulle valmiiksi.
Kuoret olivat uutukaisella Kupilkan pikkulautasella.
Kuopuksen tarkoitus oli nakata kuoret ikkunasta ulos.
Ehdin sanoa, että älä koko lautasta...
- kun koko lautanen kuorineen jo lensi tien varteen!
Etsinnöistä huolimatta lautasta ei löydetty.
Siellä se jossain Valtimon hujakoilla makaa.

Kupilkat ovat kevyitä, kestäviä ja konepestäviä.
Materiaali siis luonnonkuitukomposiittia.
Suosittelen tutustumaan!

Kuppia ei tarvitse konjakilla höljyttää
ennen käyttöönottoa, niinkuin puista kuksaa...
Kupilkat eivät haise, eivätkä maistu puulta!

Havunvihreät Kupilkat ja Nuuti ovat aivan samaa sävyä!

Tämän syksyn uutuus on alkuperäisten
luonnonruskeitten astioitten lisäksi
havunvihreät ja karpalonpunaiset astiat.
Jokaiselle mielensä mukaan.

 Ja mikä aarre on Konstalla sylissä?

Taika- nallen valinta osui punaiseen.

Karpalonpunainen.

Kupilkan taitettava puukko.
Uutukainen.
WAU!
Ihanan jämerä puukko!

Kahvan avaaminen ja sulkeminen
kiinnittyvät magneetin avulla.
Sormia ei kannata jättää väliin...

Joko mennään?
Kaikki on nyt mukana.

Puukkoa myydään kauniissa, puisessa lahjarasiassa
taikka irrallisena kartonkisuojassa.

Kupilkan puukon innoittamana
valmistin puukko- heijastimen!
Osansa siihen innoitukseen sain kuunneltuani
Radio Suomen Levylautakuntaa, jossa vieraana oli
teuvalainen muusikko ja maanviljelijä Simo Ralli.
(Kirjoittaa muuten ihan mielettömän hyviä juttuja
Maaseudun Tulevaisuuden Kantri- liitteeseen!)
Hän muisteli edellistä vierailuaan radiossa,
kun vyöllä oli roikkunut pohojalaaset puukot
ja muut vermeet.

Kyllä miullakin kulkee aina puukko mukana.
Metsässä liikkuessani puukko on vyöllä.
Ja laukun pohjalla (ihan siellä piilossa)
on pieni puukko yleensä aina mukanani.
Saa nähdä, milloin joudun pidätetyksi
teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla...

Alaston olo

Mieluitenhan mie olisin vain metsässä.
Piilossa puun takana.
Poissa kenenkään näkyviltä, katseilta.
Omissa ajatuksissani.
Omissa tekemisissäni.
Omassa rauhassa.
Yksin.

Korkeintaan pienen hetken näkyvillä.
Vilahdus puitten välistä.

Muutama viikko sitten oli paikallislehdessä
juttu miun 200. nallesta.
Toimittaja soitti ja halusi tehdä jutun.
Olimme puhuneet nalleista viikkoa aiemmin
sattumalta tavatessamme.
No, enhän mie voinut kuin ilolla suostua
jutun tekoon.

Nuuti maastoutuu.

Jutun tehnyt toimittaja on oikein mukava ihminen.
Istuimme riihessä kahvitellen ja jutellen.
Julkaistu artikkeli oli oikein hyvä.
Kuvakin oli hyvä Nuutista ja miusta riihen rappusilla.

Mutta se tunne.
Alaston.
Esillä.
Julkisesti.

Myös blogin pitäminen tuli siinä jutussa esille.
Blogin kautta olen saanut yhteydenottoja.
Täältä nallet on löydetty.
Olen tavannut ihmisiä, joitten kanssa
ei todennäköisesti muuten olisi koskaan tavattu.
Tämä sähköinen taivas on
tänä päivänä lähes välttämätön työkalu.
Silti.
Esilläolo herättää miussa edelleen
erittäin ristiriitaisia tunteita.

Vaikka kuinka haluaisin sinne
entivanhaan puuharava- aikaan...
 - Kun haravasta katkesi piikki,
vuoltiin tilalle uusi piikki.
Yksinkertaista.

Ollako vaiko eikö olla.
Siinäpä kysymys.

Mitä haluan itsestäni jakaa.
En ole kaksi eri ihmistä, vaan olen yksi ja sama.
Tehdessäni ja kirjoittaessani.
Mitä avaan, mitä kerron.
Minkä verran annan elämääni kurkistaa.
Avoinna maailmalle.
Annanko pikkusormeni.
Vai koko käden.

Kerronko polusta vai siitä polun vierestä.
Omasta elämästäni kuitenkin.

Nallet.
Sehän oli se juttu.
(Miten se miulta hetkeksi unohtuikaan...)
Nallet ovat pääasia tässä blogissa,
mie ihan sivuroolissa.
(No kylläpä kerralla helepotti...)
Nallella on paksu, suojaava karvaturkki,
se kyllä kestää esilläolon!

Jatkan.
Tätä pohdiskelua ja tasapainottelua.
Onhan miulla nalle
puskurina maailmaa vastaan!
Onko olemassa sen suurempaa turvaa!

Ensiterveiset talvelta

"Ensilumi tulee kuudelta,
kaikki näyttää silloin uudelta..."
- laulaa Hector.

 Tiistaina herättiin Pohjois-Karjalassa
ensilumen valkoisiin maisemiin.
Räntää satoi koko päivän.
Pystysuoraan, vaakaan, pyöritellen ja kiepsutellen.
Päivän mittaan maahan kertyi muutaman sentin lumikerros.
Sula ja lämmin maa kyllä hävitti lunta koko ajan.
Lämpötila keikkui siinä just ja just lämpimän puolella.

Että semmoinen syyskuun 23. päivä.
Kaunista... mutta outoa.

Räntäsateessa sai kuunnella hanhien muuttolauluja.

Ei ollenkaan synkistellä,
 - ei lumi tähän jää.
Kuopus kyllä toivoo, että lunta sataisi joka päivä.
Hymisteli vain, että ihanaa, kun on kylmä!

Pensaat lamoavat maata myöten
täydessä lehdessään.
Omenapuu antaa vähän vastusta.

Räntä värjää pensselillään kuusetkin harmaiksi.

Uuni lämpiämään.
Sisähommia.
Villasukkapäivä.
Sähkökatkoksetkaan eivät pahasti haitanneet,
kahvit ehti keittää katkosten välissä
ja leivinuunissa ruokaa...

Kasvimaan suojaseipäät joutaisivat siis jo pois?
(Nämä siksi, ettei jäteauto aina oikaise kasvimaan kautta!
Kiusa se on pienikin kiusa...)

 Nuuti katselee kasvimaalle:

Siellä ne porkkanat ja punajuuret on...

Perunat kuoppaan ja mummot uunille

 Syksy.
Jälleen.
Miten se aika taas niin vilahtaa huomaamatta.
On laitettu kesää pakettiin.
Ja valmisteltu tulevaa kesää rukiin kylvöllä.

Viikko rukiin kylvöstä näytti tältä:
Kauniilla, punertavalla oraalla.

Vähän pituutta ja voimaa
vielä ennen talvea ja pakkasia.

Sumuinen aamu ruismaalla viime viikolla,
puolitoista viikkoa kylvöstä.

Näyttää hyvältä!
Pakkasöitä on ollut jo,
mutta päivälämpötilat ovat olleet kesän lukemissa.
Ruis on kestävä.

Uuteen päivään.

Perunannostoa.
Luomuperunan viljelyssä on omat ongelmansa;
ruttoa ja toukanreikiä tänä kesänä.
Muuten hyvä sato!

 Aamun aurinko!
Auringosta on saatu nauttia monen viikon ajan.
Miun maisemani ja voimani.

Nuuti ruskaretkeilemässä.
Sinne se piiloutuu kasvustoon.

Konsta on onneksi oppaana.
Onpas poika tomerana...

Tänä aamuna alkoi sateet.
Lappiin luvattu jo lunta...
Tämä on syksyä.

Onnea!

Leonard Cohen 80 vuotta.
Onnea!
Kiitos jokaisesta laulusta!

Yhden nallen kurssi

Nallenteossa ystävän luona.
Hän on valmistanut jo Vanilla- nallen,
nyt oli tekeillä Vanillalle kaveri.
Hän kaipasi uskonvahvistusta nallen osien
täyttöön ja kiinnittämiseen.
Siispä oli nallentekopäivä!
Miulle se oli ulkotöiden katkaisupäivä...

 Tämä musta tässä keskellä on koira.
Pimeä kuin yö, ei siitä mitään selvää saanut!

 Kaksi mustaa nappisilmää.
Ransu ja Roki.
Mie en erottanut, kumpi on jompi.
Enkä melkein ollenkaan pelännyt niitä...

 Talon isännän lapsuuden "Pieni nalle".
Nallesta näkee ja tuntee, että sitä on
rakastettu koko sen elämän ajan!
Nämä tämmöiset nallet ovat niin hellyyttäviä...
Isäntä oli ihan itse ommellut kymmenvuotiaana
nallelle shortsit!
Vuosien saatossa shortsit olivat muuttuneet hameeksi...

 Tässäpä näkyy jo Blueberryn ihanat siniset silmät!
Nallen osat on kiinnitetty vartaloon,
sitten vain täytettä!
Ja aivan ihana lutunen Pieni nalle odottaa
Vanilla- nallen kanssa uutta kaveria innoissaan.

Oli siellä muutama muukin nalle!
Kaikkiin liittyy joku muisto tai tarina.

 "Konstan karvaa".
Jälleen yhden nallen osat ommeltu.
Vielä tässä syksyn mittaan pitää urakoida
nalleja valmiiksi saakka.
Ystävä viestitti nallentekopäivästä:
"Sydän hellänä, kädet kipeänä".
Siitä se hellyys pikkuhiljaa kädetkin palauttaa!
Kovvoo hommoo.
Nallen täyttäminen.

Korjasin aitasta löytämäni vanhan neulatyynyn
nallenompeluneulatyynyksi.
Vanhassa vara parempi...
Neulatyynyjä pitää olla joka lähtöön;
oma neulatyyny talossa, työtallissa
ja nyt tämä pieni kulkee aina
nalleompelusten mukana.