Karpalonpunaista

Taimikonraivauksen jälkeen teki niin hyvää
kyykkiä karpalosuolla.
Takajalat venyivät entiseen kuntoon!
Pehmeässä, lempeässä ja hiukan upottavassa suossa.
Suo, Konsta ja karpalot;
jos ei niillä asetu raivaussahan huuto korvista...

 Niin punaista, niin punaista.

Marja kerrallaan- terapiaa.
Piilosta sammalen sisältä.
Näpit jäässä
parin lämpöasteen säässä...

Mutta niin ihana hiljaisuus ja rauha.
Suolla on sitä jotain, alkukantaista
ja parantavaa voimaa. . .

Sitten kun hämärä alkoi hävittää karpalot
ja kädet olivat kunnon kohmeessa,
piti vastentahtoisesti lähteä suolta pois.

Linnut jo lentäneet pois.

 Apuri, ahkerana!

Sumusateen jäljiltä.

Konstalle ei ollut sadehousuja,
mutta eihän tuon peppu paljoa kärsinyt.

Kohti hämärän hyssyä.

Lähetään, lähetään, ihan kohta.
Nuotion lämpö ja nokipannukahvit
odottavat ja houkuttelevat palelevia.
Tänne täytyy vielä palata,
karpaloita on paljon.
Ellei lumi ehdi väliin. . .