Yhden illan syysmasennus

Annoin itselleni luvan maata yhden illan peiton alla.
Se on iso myönnytys.
Kun en ollut etes kippee.
Tuntui vain siltä.
Joskus kroppa sanoo, että asetu, ihminen,
jos pää ei ite sitä älyä.
Syksyä rakastava piiloutui peiton alle...

Ei lenkkiä pimeässä illassa,
ei sukanneuletta,
ei uutisia.
Ei yhen kerran mittään.
Piilossa peiton alla.

Seurana Leonard Cohenin uusi levy.
(En sitä kylläkään kokonaan kuullut,
kun olin jo unessa...)
Tuo Cohenin uusi levy on ai-van i-ha-na.
Jaksan kuunnella! Silloin, kun en nukahda.
Voi meidän vanhaa herraa...


Ja kun koitti uusi päivä,
takana unta kellon ympäri-,
elämä jatkui.
Ennallaan.
Hyvä niin.
Hyvä näin.

Ikkunanpesua, uunia lämmittäessä.
Ikkunanpesu on vihonviimeisin työ.
Mutta pakkohan ne on joskus pestä.
Kun on muutaman viikon orientoitunut urakkaan,
niin kyllä se sitten sujuu...
(Yksi ystävä sai hepulin soittaessaan miulle.
Kyseli, mitä touhuan.
Kuultuaan ikkunanpesusta, sanoi, ettei voi olla totta.
Jo toinen ystävä, joka on ikkunanpesussa...
 - Ja hällä se on vielä edessä!)

Testauslenkki metsään;

ei, hirvikärpäsiä ei ole yöpakkaset

saaneet vielä hengiltä.

Taimikonraivaus alkoi olla raivoamista,
ei tuu hittojakaan niihen pirulaisten kanssa!
Koko ajan saa kaivella kupinaa niskasta...
Iso YÄK.

Odotan siis vielä vähän kylmempiä kelejä.

 Voimaa ruskan värittämästä maisemasta.
Syksy on parasta aikaa.
Keltaisten lehtien sadetta.
Peiton alla tai taivasalla!