Selittelyn makua

Selasin näitä tammikuun tarinoitani;
ne taitavat olla pääasiassa luontoa.
Metsää, lunta, pakkasta,
lunta, pakkasta, metsää-,
näitä maisemia.
Mutta sitä mie täällä elän.
Ja elän siitä.
Joka päivä.
Maisemat muuttavat muotoaan päivittäin.
Puut olivat paksun lumen alla,
sitten kaikki taas aivan riisuttuja.
Nyt koko maisema on puettu pitsiseen kuuraan.
Kaunista.

Tammikuu on semmoista aikaa,
että vedän vähän henkeä.
Huokasen.
Otan rennosti.
Pidän pakkaspäiviä.

Aamu-Usvan Savipajan lasinen himmeli.

En silti ole jouten.
(Enpä tietenkään)...
Touhuan vain vähän rauhallisemmin.
Pää ja mieli pysyvät vauhdissa mukana...
Nautin tästä maisemasta,
mikä ikkunoista avautuu.
Liikun metsissä ja lenkkeilen.
Lämmitän uuneja.
Paistan, keitän.
Tavallisia touhuja.
Kokouksia, Lippiä, sitä sun tätä.
Kotona, työtallissa, kylillä.

Kopallinen neulottuja villasukkia.

 Sylillinen tervaisia pellavasydämiä.

Kissat hakeutuvat uunin kylkeen.
Taikka tässä kuopuksen päälle,
sängyssä, uunin kupeessa.

Lämpöä.
Kun pakkasmittari lähentelee kolmeakymmentä...

Läheisyyttä.
Voe tokkiisa, kun on kissanpäivät!

Metsäkauriitten terveiset pihamaalla.
Eilen aamupäivällä kotoa lähtiessämme -,
kuopus ehti näkemään niistä vilahduksen
pihan reunalla.
Olivat saaneet päivän tepastella rauhassa
pihamaalla!

Pakkanen ja lumi ovat niille
kova koettelemus.
Ne asustelevat metsässä
vanhan kuusikon suojissa.
Kunpa ne selviäisivät talven yli.

Ihan hetken päästä,
kun olin kotiin tultuani
vienyt niille metsän reunaan heinää ja kauraa-,
kolme metsäkaurista tuli ruokailemaan!!
Ovat kovin arkoja.

Saunan ikkunan läpi otetut kuvat!
Oli jo hiukan hämärää.

Pitänee hivuttaa ruokapaikkaa lähemmäksi taloa!!