maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hankiaisilla

Hankiaiset.
Hangenkanto.
Hankikanto.
Kevättalven luonnonanti.

Saimme nauttia taas tästä ihanasta luonnonvoimasta.
Hanki kantoi.
Onko joku, joka ei tiedä, mitä se tarkoittaa!
Lumi on niin kovaa, että sen päällä voi liikkua.
Sai kävellä, missä lystäsi.
Ja näkyipä tuo kestävän mopopoikiakin!
Rälläsivät yhden aamupäivän pitkin peltoja.
Oli oikeastaan ihan mukava seurata sitä iloa!

Joskus 80- luvun alussa oli niin kova hanki,
että siinä pystyi ajamaan traktorilla.
Haettiin kuivaa heinää traktorilla ja peräkärryllä ladosta.
Ajeltiin vain pitkin peltoja ladolle.
Se tuntui aivan uskomattomalta!
Muistaakseni isä tyhjensi lantalaakin,
ja ajoi hankea pitkin kuormat pellolle.

Jotenkin tuntuu, että hankikelejä vähän odottelee,
tuleeko niitä tänä keväänä?
Joka vuosi eivät säätilat ole hankiaisille suotuisat.
Tarvitaan päivällä lämmintä, että lumi kostuu
ja yöllä pakkasta, joka kovettaa lumen.
Penskana se oli niin jännittävää,
kun aikuiset komensivat aamulla:
Nyt herätys ja hangille!
Kouluunkin käveltiin peltojen poikki suoraan,
matka lyheni luomattavasti.

Niinhän sitä itsekin patisteli jälkikasvuaan.
Hankiaisissa on semmoinen taika,
siitä pitää nauttia!
Mukavaa, kun poika käydessään
halusi mennä hangille kiertelemään
ja muisteli, miten jännää oli lapsena
ajella polkupyörillä pitkin peltoja!

Heräilyjä.

Koivun ruusu.

Riihen talvilepo jatkuu vielä.

Hanki on niin kova,
ettei kulkijan jälkiä juuri jää näkyviin.
Tarkasti katsottaessa erottui suksien, lumikenkien,
kengänpohjien ja eläinten  jälkiä.
Hanki oli kantanut myös metsäkauriit;
eihän ne paina kuin noin 30 kg.

 Auringon leikit.

Mehiläisten kohtalo;
ne lähtevät pesästään puhdistuslennolle -
ja kuolevat.
Eräänlainen elämäntehtävä täytetty.

Polut pitkin peltoja;
jänikset ja metsäkauriit samoilla jäljillä.

Maata näkyvissä...

Kaikenmuotoisia terveisiä hangessa.

 Putaanoja.



 Metsäkauriiden syvä polku.



Kierrettävä kivi keskellä peltoa.
Lapsena istuimme tämän kiven päällä
siskojen, tädin ja äidin serkun kanssa.
Silloin kuulin ensimmäistä kertaa kiurun laulavan!
Miten voikin jäädä mieleen?
Sen muistan aina tätä kiveä katsoessani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti