Pihka

Maailman paras tuoksu:
Pihka.
Rakastan pihkan tuoksua.
Se on jotain niin alkukantaista ja aitoa.
Tervehdys vuosisatojen takaa.
Kunpa sitä tuoksua saisi pulloon, josta nuuskutella.
Täytyy tyytyä pihkavoiteeseen,
jota pidän aina mukanani.
Sillä on hyvä hoitaa "pykimät", eli haavat.
Tuntuu, että pelkkä tuoksukin jo parantaa.

Pihka on turvallisuuden tuoksu.
Se tuo mieleen muiston lapsuudesta,
kun isä palasi illan hämärässä metsätöistä.
Riisui pihkalle tuoksuvat
sarkahousut ja -takin kuivahtamaan uunin viereen.
Siinä ne roikkuivat kattohirren naulasta,
kuivuivat seuraavan päivän töihin.
Pihka:
Lapsuus.
Koti.
Tuvan hämärä lämpö.
Isä, äiti, siskot.

Pihka on metsän tuoksu.
Ja myös rahan tuoksu.
Kun hakkuu on tehty ja pöllit ovat pinossa
odottamassa kuljetusta sahalle, tehtaalle, jalostettavaksi.
Pihka tuoksuu...

Täytyy myöntää, että olen monena päivänä
suunnannut lenkkini sen tien varteen,
jossa naapurin pöllipinot tuoksuvat!
Vedän pitkiä nuuhkaisuja ja nautin...

Autolla ajessa pihkan tuoksu tulee auton sisälle,
kun tien varressa on hakkuutyömaa
tai havupuulastissa oleva tukkirekka painaa vastaan.

Monesti olen ottanut autoon pihkaisen lastun
tuomaan metsän tuoksua.
Meikäläisen wunderbaum...

Joskus vuosia sitten tyttären kanssa lenkillä ollessa
tytär sanoi pöllipinon kohdalla:
Juu, tuoksuu pihka, elä ennää sano!!

Ja on Pihka tietysti myös yhden tekemäni nallen nimi!
Tässä se seikkailee Konstan kanssa patikointireissulla.