Siskosottiisi; rautaa vai roskaa

Toisen romu on toisen aarre.
Rautaa vai roskaa, kuten Rock-radiossa.
Meikäläisen silmä lepää ruosteisessa raudassa.
Sama maku on koko sisarusparvella.
Heillä roikkuu kaulassa vanhat ikkunanhaka- riipukset.
Pelastettu purkutalon romun seasta,
nuotiossa poltettu ja pyöritelty kiiltäväksi.
Upeita, uniikkeja, kierrätystä!

Siskosten lenkit.
Kaiken se kestää.
Ainakin melkein.

Pyöreästi tai kulmikkaasti, mutta kuitenkin
pidetään yhtä.

Kommentoivat, sukanneuleelleni.
Mutta kahdet villasukat valmistui ihan siinä ohessa,
huomaamatta ja itsekseen.
Miun siskolta saamassa magneetisssa teksti:
"Tänään en tehnyt yhtään mitään
- se oli juuri niin ihanaa
kuin kuvittelinkin"
Ymmärsin sen jotenkin naljailuksi...

Ja ne muistot.
Jonnijoutavat.
Paloivat iloisesti.
Yksi siskonen toi kassillisen entistä elämää.
Nuotioon.
Kirjeet, kuvat, interreilit, runot ja laulut.
Ei ne laulamatta ja nauramatta palaneet.
Laulu ja nauru kaikui naapurikylille saakka...
Talonomistajasisko yritti kyllä hillitä
meijän mekastusta, mutta turhaan.
Sanoin hälle, että siehän oot, niinkuin meijän isä;
kun puolukkametsässä aikoinaan kaksi
nuorempaa siskoa tutustui ensi kertaa hirvikärpäsiin.
Se kuului ja kauas.
Ja isä, keskellä korpea, yrittää hiljentää meitä sanalla:
Olokkee hiljemppoo, elekkee huuttoo... ...

Jokaisella meillä sama siivous.
Kenellä takana, kenellä edessä.

Antaahan muistojen olla.