Sivutiet ovat osin niin jäisiä ja liukkaita,
että niillä lenkkeily ei innosta.
Ja maanteillä, autojen pakokaasuissa
käveleminen ei ole miun juttu.
Metsissä on vain vähän lunta.
Olen siis tarponut siellä.
Joskus on Konstakin päässyt mukaan...
Silloin tulee iloa mukaan lenkille!
Konsta kuuseen kurkottaa.
Kuusenoksa korvassa...
Huomasin sen vasta kotiin palattua!
Koivikon katveessa.
Isän opetus oli, että jos huulet ovat "ahavoituneet",
eli kuivuuden takia tulee pieniä haavoja huuliin-,
ne paranevat pureskelemalla lepänoksaa, sen kuorta.
Muistan hyvin lepän maun!
Auttoi.
Luonto hoitaa.
Ja Konsta vailla kahviseuraa.
Vihonviimeinen kasvi.
Niin kaunis vain kukkiessaan.
Kaukaa katsottaessa kyllä ehkä.
Ja mielellään naapurin maalla...
(Haiseekin ne kukat niin pahalle, että yäk.)
Ja annas, kun päätät raivata tuomen jostakin pois:
Miljoona tuomenvesaa nousee ympäristöstä.
Ihan hulluna kasvaa, kasvaa, leviää.
Jopa oksat juurtuvat, missä vain hiukan maata hipaisevat.
Ja ne oksat ovat niin sitkeitä ja piiskaavia,
ettei niitä millään tahdo saada poikki ja kuriin.
Olen yrittänyt "kaulata", eli veistää kuoren
nilakerrosta myöten pois, että puu kuolisi pystyyn.
Ei meinaa tehota.
Bruuh!!
minkä yli hyppiä.
Kumiteräsaappaat.
Ne on niiiin ihanat!!
Hoidoksi riittää, kun muistaa rasvata säännöllisesti
nahkavarret mehiläisvahalla.
Pidin monta vuotta isän perintö- kumiteräsaappaita,
kokoa 42. Hiukan isot.
Kun oli kahdet villasukat jalassa,
niitä pystyi pitämään.
Pari kesää sitten löysin omankokoiset.
Muistaakseni Ilomantsista, Möhkön "Savottakaupasta",
vai mikäköhän sen nimi oli.
On jotenkin niin turvallinen ja kotoisa olo
nämä kengät jalassa.
Ikäänkuin isän jalanjäljillä...
Jäin viime syksynä koukkuun "Vain elämää"- tv- sarjaan.
Siinä Pauli Hanhiniemi rontosteli
kumiteräsaappaissaan.
Tuli niin lämpimät ajatukset mieleen!
levähtää tässä männyn juurella!
Lapsuuden retkikivi.
Ylösalaisin.
Seuraavat sukupolvet retkeilevät kivellä näinpäin.
Löytävät omat kolosensa,
retkikivensä.
Koivut pisaroissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti