Kahdessadas...

Olin jo kauan sitten päättänyt,
että kahdessadas nalle on tämä iso vihreä.
Siitä tulee oma nalle.
Se jää kotiin.
Sadas nalle oli se vuonna 2004
tekemäni pikkiriikkinen Aatto.
Nyt tämä, iso.
Olin hankkinut tämän vihreän,
kiharaisen ja tuuhean nallekarva- mohairin
jo kauan, kauan sitten.
Ja olin jo ommellutkin nallen osat
kauan sitten, valmiiksi.
Se vain odotti tätä hetkeä,
joka tuli esille tänä kesänä.
Nallejen lukumäärä alkoi lähestyä
kahtasataa pikkuhiljaa...
Havahduin:
Ilja, 196. nalle.
Edvin, Martti ja Kastehelmi . . .

Piti alkaa täyttämään vähitellen,
että ehdin varmasti...
Isoa nallea ei ihan hetkessä täytetä!
(Jos vaikka tulisikin
joku ihmeellinen nalle-äkkitilaus!)

Viheriäiseltä niityltä nalle syntyy!
Vihreä on siis lempivärini.
On ollut jo ainakin kaksikymmentä vuotta.
Kasvun väri.
Se jatkuu.
Kasvu.
Ja vihreän rakastaminen.
Mihin sitä nalle karvoistansa,
vai miten se meni?

Hyvä tulee nallesta.
Sydämiä.
Pongasin ulkosalla nallea täyttäessäni
ihan siitä vierestä  - sydämiä!
Nalle täyteen sydämen lämpöä.
Ei siitä tulekaan ihan keppoista nallea!

Apilaisella nurmella.
Auringossa.
Lämmintä 25 astetta.
Ystävän kanssa nallentäyttöä ulkosalla.
Kesänalle.
Vihreää.
Ympärillä.
Kaikkialla.
Ja nalle, vihreä.
Täyttökeppikin vihreä...
Tämä siis heinäkuussa.

Vaiheessa, yhä, hiukan.