Pieni ja hento ote

 Yksi ystävä jo kyseli, että ethän sie
lopeta blogin kirjoittamista.
"Mitä mie sitten teen? Ihan tyhmää."
En lopeta.
Jatkan.
Pidin vähän taukoa.

Palasin lauantai- iltana Ruotsin reissulta.
(Ruotsi- paketti joskus myöhemmin.)
Kotiintulo on aina helpotus.
Koti on maailman paras paikka.
Se on.

Mutta sitten.
Lauantai- iltana tuli tieto,
että autokolarissa menehtynyt nuori
oli naapurin tyttö,
kuopuksen kaveri.
Sanattomana yritin lohduttaa.

Kaikki muu tuntui kovin merkityksettömältä.
Ei löydy sanoja.
Vain kysymyksiä.
Ihmettelyä.
Epäuskon tunnetta.
Ei vastauksia.
Elämä on hyvin hauras.
Sekunti.
Ja se on mennyt.

 "Pieni ja hento ote
ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne
kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote
- siinä kaikki"

(Dave Lindholm)

Mie olen aika kova surettelemaan.
Siinä sivussa.
Entisajan itkijänainen.
Mitä sitä ihminen luonnolleen.

Kohti huomisia.
Sitä niin toivoo,
että niitä huomisia kohti kaikki jaksavat.

Metsä on se paikka, mihin mie menen.
Jaksamaan.
Tämä ikipetäjä Lieksassa
on lohduttanut lukemattomat kerrat.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie...

On sanonta, että
Jumala loi enkelit,
koska äidit eivät ehdi kaikkialle.

Joskus enkelinkin ote herpaantuu.

Enkeleille on tarvetta senkin jälkeen...

Äitinä olo on jatkuvaa huolenkantoa.
Mie annan olla puhelimen päällä öisinkin.
Jos lapselle tulee hätä,
se voi soittaa.
Sisko kysyi joskus, että
vieläkö sie huolehdit sittenkin,
kun ne ovat muualla asumassa.
Että meinaatko lähteä apuun...
Meinaan.
Jos tarvitsee.
Lähden.
Turhaan nuoriso äksyilee, että mitä sie hermostut,
jos en heti vastaa puhelimeen...
Olen vastannut, että mie olen äiti.
Kummini kertoi sanoneensa lapsilleen,
että sitten kun on kaksi metriä multaa päällä,
sitten en enää huolehdi...

Kun esikoiseni oli syntynyt,
mieleni täytti valtava suojelustunne.
Että kun saisin aina pitää tätä lasta
sylissä ja suojassa.
Varjella, ettei sille tapahdu
ikinä mitään pahaa.
Kerroin nämä tunteeni anopille.
Hän, viisas, viiden lapsen äiti, tuumasi,
että kyllä ne äidin rukouksetkin
aika pitkälle kantaa...

Päivä kerrallaan.
Kohti huomista.
Jatkuu.
Elämä.