Koko miun elämän ajan
ja todennäköisesti myös edellisen sukupolven ajan.
Myllynkivi.
Jauhinkivi.
Liha-aitan porraskivenä.
Siihen oli niin soma astua aittaan mennessä.
Myllynkivi porraskivenä, niinkuin
lukemattomien aittojen edessä
suomalaisella maaseudulla.
Uusiokäytössä.
Tallessa.
Näkyvillä.
Eräänä kauniina kesäisenä päivänä, kauan sitten,
kaksi nuorimmaistani;
(pientä, touhukasta, joka paikkaan ehtiväistä)
tulee innoissaan selittämään miulle,
että myö löyvvettiin aitan edestä erikoinen kivi.
Siinä on keskellä reikä ja se on painava.
Ja saahaanko myö ottaa se irti?
No, mie jossain työn touhussa,
ajattelematta sen tarkemmin; annoin luvan.
on irroittanut erikoisen kiven maasta irti.
Ja sitä äidille esittelemään..
(Kuopus muisteli, että pyörittämällä
hyö sen toi pihamaalle.)
Totesin, että myllynkivi.
Joka on ollut siinä paikoillaan kukaties vuosisadan!
Ja nyt tämä nuorin sukupolvi sen
kaivaa pois paikoiltaan...
Olisi, jälleen, pitänyt malttaa
lähteä katsomaan sitä suurta ihmettä,
ennenkuin antaa luvan.
suojaan ruusupuskan alle.
Talteen.
Kun kerran paikoiltaan oli otettu pois.
Siinä se oli sammaloitunut nämä vuodet,
tänne asti.
tuli mieleen, että myllynkiven voisi viedä riiheen.
Otin ja pesin kiven puhtaaksi sammalesta.
luulisi, ettei siihen kasva ja kiinnity mitään.
Mutta kyllä sammal oli tiukasti kivessä
ja sen koloissa kiinni.
Halkaisijaltaan noin 43 senttiä.
Pienen talon kotitarve- jauhinkivi!
Sillä on esiesiäidit jauhaneet,
mitä jauhettavana oli...
Jälleen mietin sitä työn määrää,
mitä entiaikaan on pitänyt leipänsä eteen raataa...
Mie vien rukiit jauhatettavaksi Liperin Myllyyn.
Helppoa tämä elämä.
Pyöräytänkö?
Nyt kivi on tallessa riihessä.
Edellisille sukupolville tiedoksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti